Vasemmistoliittoa kohtasi historiallisen raju vaalitappio. Tappion selittää ennen kaikkea hallituksessa tehty politiikka. Se tuli nyt maksuun. Tappio oli odotettu ja looginen seuraus pitempään jatkuneesta kehityksestä. Puolue on vieraantunut niiden ihmisten arjesta, joiden etuja ajamaan se on syntynyt.

Merkit romahduksesta olivat nähtävissä jo kuntavaaleissa 2021, kun neljännes Vasemmistoliiton valtuustopaikoista hävisi. Puolueeseen pettyneitä on sen jälkeen tullut yhä enemmän. Me toisenlaista politiikkaa vaatineet vasemmistoliiton edustajat kärsimme tietenkin eniten tästä kannatuskadosta. Puolueen politiikkaan pahimmin pettyneitä on ollut suhteessa eniten meidän kannattajissamme.

Esimerkiksi Varsinais-Suomen vaalipiirissä ylläpidetty haave kolmesta paikasta oli epärealistinen. Ei sillä, etteikö potentiaalisesti kannatusta olisi kolmeenkin paikkaan, mutta vaalipiirissä ja etenkin Turussa vuosia jatkunut omien mustamaalaus ja viime kuntavaalitappion jälkeen aloitettu kokoomusyhteistyö veivät eväät vaalimenestykseltä ja maakunnassa tuli useiden tuhansien äänten menetys.

Ennakoin hallituskauden ongelmat neljä vuotta sitten, mutta hallituspohjan uskottiin olevan niin hyvän, että siihen katsottiin viisaaksi osallistua. Ohjelmaan kirjattiin kyllä vasemmiston tavoitteille vastakkaisia asioita, kuten eläkeputken poisto ja tarpeeton ja kallis hävittäjähankinta, mutta muutamat hyvät tavoitteet ajoivat monien arvioissa edelle ja hallitukseen osallistuttiin. Hallituksen politiikka oli sitten aika lailla muuta kuin ohjelmassa luvattu. Niinhän tosiasiassa aina käy.

Taktinen äänestäminen on esitetty nyt tappion syyksi. Puolueen politiikkaa ei siis olla valmiita arvioimaan kriittisesti – vieläkään – mitä pidän huolestuttavana. Minusta tappion perussyy on pitkäaikainen vieraantuminen kannattajille tärkeistä asioista. Yhteys ihmisiin on menetetty. Siihen taas on johtanut kaiken ylittäväksi tavoitteeksi nostettu hallitusaseman tavoittelu, hinnasta välittämättä. Oppositiopolitiikkaa ei ole osattu tehdä. Kannattajista on kiinnostuttu vain sen verran, mikä on arvioitu tarvittavan ministeriaseman järjestymiseen kulloisellekin puoluejohdolle.


Apupuolueen identiteetti

Liityin Vasemmistoliittoon Siimeksen puheenjohtajakaudella 2003 Esko Seppäsen vetämän linjan innoittamana. Siimes tukijoineen yritti natottaa puoluetta jo silloin, mutta kohtasi kovan vastarinnan.

Siimes nosti kytkintä sdp:n petaamalle paikalle lääketeollisuuteen, kun oman puolueen kautta ei enää vihreälle oksalle päässyt kiepahtamaan. Tilalle valittu Korhonen oli asiallinen hahmo, mutta Lipposen kakkoshallituksen kuntaministerin oli vaikea saada oppositiopolitiikasta otetta. Vasemmistoliitto ei saanut terävyyttä oppositiopolitiikkaansa millään noina vuosina, vaikkei myöhemminkään. Eväät tähän oli oikeastaan syöty Lipposen hallituksiin ja niiden leikkauspolitiikkaan ja länsiliittoutumiseen tähdänneisiin ratkaisuihin osallistumisella.

Korhonen korvattiin 2009 eurovaalitappion ja ainoan paikan menetyksen jälkeen nopeasti varapuheenjohtaja Arhinmäellä. Ensimmäisenä vaihdosta vaati julkisuudessa tuolloin oma puolueosastoni turkulainen Työn ja tutkimuksen vasemmistoyhdistys. Kirjoitin silloin Arhinmäkeä puheenjohtajaksi vaatineen julkilausumamme. Paavo oli profiloitunut ärhäkkänä uuden polven poliitikkona, olipa näkynyt monissa globalisaatiokriittisissä mielenosoituksissakin. Radikaalin maine hävisi nopeasti Kataisen kokoomushallituksen urheiluministerinä, mm. Hornetien hyökkäysohjusten ja historiallisen yhteisöveroalen myötä.

Arhinmäki pani alulle myös puolueessa sittemmin vahvistuneen puhdistusajattelun uuden aallon. Johdon kanssa eri mieltä olevat julistetaan pannaan ja tarvittaessa erotetaan. Se tappaa nopeasti älyllisen keskustelun. Arhinmäki vaati Kataisen hallituksen kaudella julkisuudessa mm. kansanedustaja Jyrki Yrttiahon erottamista puolueesta. Se olisi onnistunut vain erottamalla koko puolueosasto, joka sattui tuossa vaiheessa olemaan sama kuin Arhinmäkeä 2009 pj:ksi esitti. Se jäi sillä kertaa siihen, mutta vanha 70-80-luvun puoluekulttuuri oli tuotu takaisin.

Vasemmistoliiton oppositiopolitiikka on koko puolueen olemassaolon ajan jättänyt toivomisen varaa, sitä ei ole tehty tehokkaasti parlamentissa eikä sen paremmin kentälläkään. Pahinta kilpailijaa eli demareita ei ole haastettu, koska on varjeltu mahdollisuuksia osallistua aina seuraavaan hallitukseen. Ja hallitusasemaan vasemmisto ei 1990-2000-lukujen kannatusprosenteilla olisi noussut ilman sdp:n hyväksyntää. Demareille Vasemmistoliitto on kelvannut hallituksiin estämään kannatusvuotoa vasemmalle, estämään Vasemmistoliiton vahvistumista. Niin kävi nytkin, kun Marinin puolue lisäsi paikkalukuaan ja Vasemmistoliitto menetti lähes kolmanneksen. Demareiden peli ja vasemmiston rooli pelinappulana on tehnyt tilaa perussuomalaisten nousulle, joihin myös kannattajia vasemmistosta on siirtynyt.

Hakaniemen vasemmistoliittolaistaustaiset toimitsijat ovat vuosikaudet toimineet välittäjinä, kun apupuolueen asemaa on ylläpidetty. Nyt käydyissä vaaleissa samat toimijat pyrkivät varmistamaan, että esteitä Vasemmistoliiton osallistumiseen sinipunahallitukseen ei syntyisi. Eduskuntaryhmästä haluttiin tehdä hallitussopiva. Sinipunaahan on pedattu tosissaan ainakin parin vuoden ajan. Lähiviikot näyttävät, kävikö niin, että peli tuotti tappion, jonka myötä Vasemmistoliittoa ei tarvita enää edes demareiden roiskeläpäksi.


Taloudellinen tasa-arvo jäänyt taustalle

Perussyy vaalitappiolle on se, että Vasemmistoliitto on vieraantunut niistä ihmisistä, joiden asioita ja etuja puolueen tulisi ajaa. On etäännytty yhä kauemmas pieni- ja keskituloisten, työttömien, työntekijöiden ja eläkeläisten arjesta. Se on näkynyt esimerkiksi soteuudistuksen suitsuttamisena suurena voittona, vaikka ihmisten kokemus on palveluiden ja niihin pääsyn heikentyminen. Vieraantuminen näkyy siinäkin, kun kaikkein mieluimmin puhutaan moninaisista (sinänsä kannatettavista) tasa-arvotavoitteista, mutta historiallisessa hintakriisissäkin toimeentulon parantamiseen tähtäävä politiikka – taloudellinen tasa-arvo – on jäänyt aivan taustalle. Ote ja ymmärrys ovat kirvonneet toimeentulokysymyksistä jopa siinä määrin, että onnettomia etuuksien indeksikorotuksia yritettiin vielä vaalien allakin markkinoida kansalaisille muka jonain saavutuksena. Hinnathan nousivat paljon näitä korotuksia rajummin ja jokainen näki sen kyllä kukkarossaan. Myös onnettomat ja väärin kohdistuneet sähkötuet esiteltiin saavutuksina. Laskunmaksua ne eivät pienituloisilla auttaneet. Hallituksen heiveröiset toimet toimeentulon tukemiseksi veivät ilman muuta kannatusta myös vaaleissa.

Ja kun energiapoliittiseen keskusteluun osallistutaan tällaisessa tilanteessa ensisijassa vihreitä myötäilevästi, ei sekään kannatusta lisää. Ilmastopolitiikan kaksinaismoralismi tulisi nostaa esille. Suomen ja EU:n sotaan valmistautuva politiikka ja idänsuhteiden katkominen nimenomaan ovat lisänneet ja lisäävät ilmastohaitallisten energialähteiden käyttöä ja siten päästöjä. Myös kasvava asevarustelu lisää päästöjä. Sotilastoiminnan päästöjä ei kv-ilmastosopimuksissa edes huomioida, Yhdysvaltain tahdosta.

Työväenpuolueen maine kärsi kovan kolauksen myös hoitajien työtaistelun murtaneen pakkolain hyväksymisessä. Sotealan työvoimapulan perussyyt jäivät samalla ratkaisematta. Seuraukset tulevat näkymään palveluiden saatavuuden ja laadun heikentymisenä.


Nato-käännös – sotilasmenot soten edelle?

Etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa mentiin pahasti pieleen. Ja se näkyi vaalituloksessa ja vaalikentillä. Moni kansalainen tuli kiittämään toiminnastani hävittäjähankintoja sekä Nato-jäsenyyttä vastaan, mutta samalla sanoi, että ei hävittäjien ja Naton takia enää vasemmistoliittoa äänestä – ei siis edes näihin kriittisesti suhtautuneita ehdokkaita, koska puoluetta ei enää haluttu tukea mitenkään. Sama etääntyminen näkyi vaalikeskusteluissa jo aluevaaleissa. Peruskysymys kuuluu, onko sellainen politiikka vasemmistolaista, joka kaksinkertaistaa sotilasmenot 3 miljardista yli 6 miljardiin hallituskauden aikana ja samalla jättää hyvinvointialueiden rahoituksen 1,5-2 miljardia alijäämäiseksi?

Jos Vasemmistoliitto olisi pitänyt kiinni kriittisestä kannastaan sotilaalliseen liittoutumiseen keväällä 2022, olisi se voinut merkittävästi vaikuttaa suomalaiseen keskusteluun ja keskusteluilmapiiriin. Julkinen keskustelu Natosta ei olisi muodostunut niin yksipuoliseksi ja suorastaan psykoottisesti sotapolitiikkaa tukevaksi. Voi toki olla, että hallitusasema olisi menetetty, ainakin Marin olisi joutunut asian Vasemmistoliiton osalta ratkaisemaan. Tällaisen harkinnan eteen joutuminen olisi tehnyt hyvää varmasti Marinillekin, mutta ennen kaikkea vaikutus Suomen julkiseen keskusteluun olisi ollut tervehdyttävä. Puolueen linjan pitäminen tällaisessa aivan perusasiassa olisi myös parantanut vaalimenestystä, kun linjanmuutokseen pettyneet kannattajat olisi saatu pidettyä ja saatu uusiakin mukaan.


Eliitin politiikasta otettava irti

Eliitin politiikka on siis ottanut lähes täydellisen vallan Vasemmistoliitossa ja puolue on vieraantunut kannattajistaan. Kannatus on alkanut keskittyä yliopistokaupunkien melko hyväosaiseen koulutettuun väestöön. Kannatusrakenne alkaa olla lähellä vihreiden vastaavaa, etenkin jos tarkastellaan äänestämistä sukupuolen mukaan. Naisten osuus on huomattavan suuri. Näissä vaaleissa menetettiin myös ainoita vasemmistoedustajia maakuntien Suomesta.

Vieraantumista osoittaa sekin, että tappion hetkellä se pyritään kuittaamaan kevyellä heitolla ”pienistä eläimistä”. Kaiken huipuksi puoluetoimisto keksi teettää mielestään kai ”vitsikkäitä” t-paitoja tällä samalla teemalla. Paitojen hinnat tietenkin omalle porukalle sopivat, pienituloisten ulottumattomissa. Kukapa niitä puolue-eliitin ulkopuolella kehtaa edes käyttää. Onko vaalituloksen pohjalta nyt siis olennaisinta keskittyä omiin mielentiloihin? Eikö pitäisi korjata politiikkaa ja asettua kaikella jäljellä olevalla voimalla viimein puolustamaan toimeentuloa ja palveluita, joita nyt uhataan leikkauksilla.

Selitysten sarjaan lukeutuu myös hehkutus uusista jäsenistä. Totuus tässäkin asiassa on aikalailla muuta kuin on kerrottu: Vasemmistoliitto on parin vuoden aikana menettänyt miltei kolme tuhatta jäsentä. Iso osa heistä on 2010-luvun puolivälin jälkeen liittyneitä, jotka eivät jäsenmaksuja ole ilmeisesti lainkaan maksaneet ja siksi sääntöjen mukaan on katsottu eronneeksi. Toinen iso ryhmä eronneita ovat puolueen politiikkaan pettyneet: hävittäjät, nato-jäsenyys, hoitajien pakkolaki jne. Jäsenkadon vuoksi käynnistettiin viime syksynä jäsenhankintakampanja, joka onkin tuottanut uusia liittymisiä. Niitä nyt mainostetaan.

Vaalitappiota pedanneita erikoisuuksia on sekin, että puoluesihteeri piti vaihtaa vain vähän ennen vaaleja. Oikein mitään näkyvää syytä vaihdokselle ei ollut. Puolueen puheenjohtaja ja puoluesihteeri ovat nyt molemmat Turusta. Vaalipiirissä menetettiin useita tuhansia ääniä.

Miten Vasemmistoliiton käy nyt? Puoluejohto ei ole sulkenut pois hallitukseen osallistumista, vaikka ilman muuta pitäisi ja olisi pitänyt niin selkeästi heti vaalituloksen selvittyä tehdä. On keskityttävä puolueen uskottavuuden palauttamiseen, linjan muuttamiseen. Se vie useita vaalikausia, jotka on tehtävä työtä oppositiossa. Tämä on nyt syytä tunnustaa. Sen verran läheltä olen asioita seurannut, että pelkäänpä, että malttia tarvittavien askelten ottamiseen ei helposti löydy.

Haluan kiittää tässä vaiheessa kaikkia tukijoitani siitä työstä jota puolueen uudistamiseksi ja uskottavuuden säilyttämiseksi olemme johdonmukaisesti tehneet. Tärkeää työtä vasemmistopolitiikan perusasioihin – työn, toimeentulon ja rauhan kysymyksiin – palaamiseksi teimme myös näissä vaaleissa. Se työ jatkuu. Vaikka tukiryhmän kova vaalityö ei tällä kertaa riittänyt eduskuntaan saakka, on varaedustajan asemasta hyvä osallistua keskusteluun puolueen tulevaisuudesta ja poliittisesta linjasta. Keskustelua tullaan tarvitsemaan aiempaa enemmän, sille on puolueen romahdusmaisen tappion jälkeen kova kysyntä. Miten pelastamme suomalaisen vasemmiston?

Kiitän äänestäjiäni luottamuksesta. Kutsuja puhumaan ja selostamaan Suomen ja eduskunnan eteen tulevia asioita olen jo saanut. Tunnen ”talon” metkut ja mielelläni niitä jatkossakin kansalaisille selvennän – turuilla ja toreilla. Tavataan! Linja pitää.


Teksti on julkaistu aiemmin Facebookissa.

Sähkölaskut ovat tänä talvena nousseet kestämättömän suuriksi. Laskut ovat monikertaistuneet ja etenkin sähköä asuntojensa lämmityksessä käyttäville ne ovat käyneet ylivoimaisiksi.

Valtion sähkötukien omavastuut ovat niin korkeat, että ne eivät monessakaan tapauksessa helpota ihmisten tilannetta riittävästi – tai ollenkaan. Pieni- ja keskituloiset ovat jääneet monessa tapauksessa kokonaan tukien ulkopuolelle.

Turun kaupungin omistama Turku Energia vastaa suurelta osin sähkön myynnistä ja jakelusta Turun kaupungin ja seudun alueella. Yhtiö korotti sopimushintojaan moninkertaiseksi 2022 loppupuoliskolla markkinahintojen noustua pohjoismaisessa sähköpörssissä. Erityisen hankalaan asemaan joutuivat yhtiön ne kuluttajat, jotka joutuivat solmimaan määräaikaisen sähkösopimuksen hintojen ollessa korkealla.

Nyt sähkön hinta sähköpörssissä on laskenut huomattavasti, mutta ihmiset on sidottu korkeisiin hintoihin pitkäksi ajaksi eteenpäin.

Eduskunnan talousvaliokunnassa päätimme helmikuun lopussa linjauksesta, joka velvoittaa maan hallituksen ryhtymään toimiin kalliiden määräaikaisten sopimusten huojentamiseksi. Myös Turun kaupungin omistaman Turku Energian tulisi sallia määräaikaisten sopimusten purkaminen ja hintojen kohtuullistaminen. Olen jättänyt asiasta aloitteen Turun kaupunginvaltuustolle.

Hintakatto varmin ratkaisu

Tehokkain ja varmin keino puuttua sähkön hintaan olisi hintasääntely eli hintakatto. Se estäisi sähköyhtiöitä perimästä kuluttajilta kiskurihintoja. Yhtiöt ovat hyötyneet sähkökriisistä ja tehneet valtavia voittoja, sillä sähkön tuotantokustannukset eivät ole nousseet lainkaan markkinahinnan kohotessa. Hallitus ei ole hintakattoa halunnut valmistella, koska sähköyhtiöt sitä vastustavat.

Sähkö on nykyisin välttämättömyyshyödyke eikä sen hinta voi riippua pörssipeleistä tai sähköntuotantoa hallitsevien suuryhtiöiden manipulaatiosta. Sähkön hinta voi taas nousta rajusti milloin tahansa, todennäköisesti niin käy viimeistään ensi syksynä. Vaaleissa valittavan eduskunnan tulisikin ensi töikseen tarttua toimeen sähkön hinnan hillitsemiseksi pysyvästi.

Johannes Yrttiaho (vas)
kansanedustaja
talousvaliokunnan jäsen

Kirjoitus on julkaistu Varsinais-Suomen Uusi Päivä-lehdessä 1/2023

Meille varsinaissuomalaisille niin tärkeän Saaristomeren ja itse asiassa koko Itämerenkin ekologinen tila on herättänyt enenevästi huolta viime vuosikymmeninä. Kaiken takana on kuitenkin yli sata vuotta jatkunut ihmisen toiminnallaan aiheuttama likaantuminen. Ja vaikka ravinnekuormitusta on nyttemmin saatu suuresti vähennettyä, ei meren tila ole juurikaan kohentunut, sillä saaristoalueelle kohdistuvaa kuormitusta on yhä liikaa.

Itämeren suojelukomissio HELCOM hyväksyi vuonna 2007 toimintaohjelman, jonka tavoitteena on saavuttaa hyvä ekologinen tila koko Itämeren alueella. HELCOM oli listannut jo vuonna 1992 Itämeren pahimmat kuormittajat. Kohteita oli yhteensä 162, joista 10 Suomessa. Nyt jäljellä on enää yksi kohde Suomessa: Saaristomeren valuma-alue.  Sen saaminen pois tästä hotspot-listasta viimeistään vuonna 2027 on tavoitteena hallituksen vuoden 2021 Saaristomeriohjelmassa.

Tavoitteen asettaminen ei ole vaikeaa, mutta saavuttaminen on. Syitä on monta. Kyseessähän on kymmenientuhansien saarien ja luotojen muodostama labyrintti, johon laskee lukuisia jokia ja puroja. Valuma-alueen maaperä on suurelta osin savea ja jokirantojen jyrkkyyden vuosi hyvin eroosioherkkää. Ongelmia lisää vesialueiden mataluus ja veden hidas vaihtuminen.

Tätä nykyä Saaristomerta rasittaa lähinnä maa- ja metsätaloudesta peräisin oleva hajakuormitus. Pahin rehevöitymisen aiheuttaja on menneiden vuosikymmenten liikalannoituksen vuoksi maaperään varastoitunut fosfori. Sitä ja kiintoainekuormitusta voidaan tehokkaimmin vähentää peltomaan kipsikäsittelyllä, mutta myös kosteikkojen rakentaminen ja suojakaistat ovat välttämättömiä. Ja jottei totuus unohtuisi, niin jopa vedenpuhdistuslaitoksilta, kuten Turun Kakolanmäen keskuspuhdistamolta, valuu mereen yhä fosforin ja typen ohella lääke- ja myrkkyjäämiä.

Aivan ”uutena” uhkana on kuvaan noussut ilmastonmuutoksesta johtuva meren voimakas lämpeneminen. Leudot, jäättömät talvet ja talvisadanta lisäävät huuhtoutumista voimakkaasti, kuten kävi ennätyslämpimänä talvena 2019-2020. Eliöstöä kohtaavat nopeat muutokset ovat osa Itämeren läheistä tulevaisuutta. Sen paremmin Saaristomeren virkistyskäytöltä kuin kalastukseltakaan ei tule haasteita puuttumaan. Merkitystä lienee silläkin, että meritse saapuville matkailijoille Turun saaristo on monesti ensimmäinen näyteikkuna maahamme.

Seuraavaa hallitusohjelmaa rakennettaessa ei enää riitä pelkkä kirjaus Itämeren suojelusta, vaan Saaristomeren pelastaminen on huomioitava erikseen. Tarvitaan yhtä lailla todellista poliittista tahtoa kuin rahoitustakin. Tätä kaikkea tarvitaan, mikäli vesiensuojelutoimenpiteistä ei enää jatkossa haluta tinkiä.

Ympäristöongelmat eivät Itämerelläkään kunnioita valtioiden välisiä rajoja. Vastapäivään kiertävä pintavirtaus tuo Saaristomerelle lisää saasteita Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden suunnalta. Pääaltaan hapettomat pohja-alueet ulottuvat aivan lähelle ja niiltä vapautuu lisää fosforia veteen. Suurimmat päästölähteet ovat nyttemmin Itämeren eteläosissa, mutta myös Venäjän suuntaan on yhteistyötä ympäristöasioissa jatkettava kulloisestakin poliittisesta tilanteesta riippumatta. Kun ympäristöyhteistyö onnistuu Norjan ja Venäjän välillä Barentsinmerellä, miksei siis myös Itämerellä.

Johannes Yrttiaho
kansanedustaja
Vasemmistoliitto
Varsinais-Suomi

Kirjoitus on julkaistu Centrum Balticumin Pulloposti-kolumnien sarjassa.

Varhaiskasvatus on tullut minulle tutuksi omakohtaisesti neljän lapsen isänä sekä toimiessani kymmenen vuoden ajan Turun kaupungin kasvatuksesta ja opetuksesta vastaavissa toimielimissä. Lautakunnan jäsenenä, kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajana olen vuosia puolustanut lähipäiväkoteja, pieniä ryhmäkokoja ja varhaiskasvatuksen riittävää resursointia yhteistyössä paikallisten vanhempainyhdistysten ja päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien kanssa.

Suomalaisen päivähoitojärjestelmän historia juontaa juurensa 1800-luvun lopulla perustettuihin ensimmäisiin lastentarhoihin. Vuonna 1973 säädettiin päivähoitolaki. Lasten päivähoito oli ratkaisu sosiaalisiin kysymyksiin: perheelliset naiset pääsivät töihin ja lapset kasvatuksellisesti sopivaksi katsottuun paikkaan vanhempien ollessa töissä. 

Pedagogiikka on ollut keskeinen osa suomalaista varhaiskasvatusta jo ensimmäisten lastentarhojen (nykyisin päiväkodit) perustamisesta alkaen. Varhaiskasvatuslain (2018) ja velvoittavan opetussuunnitelman myötä pedagogiikan rooli varhaiskasvatuksessa on entisestään vahvistunut.

Tällä hetkellä iso ongelma on, että toiminnalle asetetut vaatimukset ja resurssit eivät kohtaa. Varhaiskasvatuksen perustaa ovat jo pitkään heikentäneet niin riittämättömät valtionosuudet kuin vuosia jatkuneet kuntien omat säästökuurit.  Alan ammattilaisten palkkaukseen, työoloihin ja koulutukseen ei ole riittävästi panostettu, vaan toiminnan kehittämistä on  päinvastoin ohjannut uusliberalistinen tehostamisen eetos.

Alan akuutti henkilöstökato on tosiasiassa pitkään jatkuneen politiikan looginen seuraus. Poliittisten ratkaisujen vuoksi monet niistä hyvistä asioista, joita varhaiskasvatuslaki edellyttää, toteutuvat puutteellisesti, tai jäävät kokonaan toteutumatta.

Kuluneella eduskuntakaudella palautettiin subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus ja korjattiin Sipilän hallituksen heikentämä suhdelukuasetus entiselleen. Nämä ovat olleet tärkeitä toimia, mutta eivät vielä riitä varhaiskasvatuksen jo kriisiksikin muodostuneen tilanteen korjaamiseksi.

Tässä toimenpide-ehdotukseni alan ongelmien ratkaisemiseksi:

1. Henkilöstön veto- ja pitovoimaa parannettava!

Varhaiskasvatuksen tärkein resurssi on osaava työhönsä sitoutunut henkilöstö. Henkilöstöä pitää olla tarpeeksi, jotta jokainen lapsi saa hyvää hoitoa ja opetusta. Henkilöstöpulan keskeiset ratkaisut ovat alan ammattiryhmien palkkatason tuntuva nosto ja työolojen parantaminen. Kasvatus- ja opetushenkilöstölle pitää myös taata mahdollisuus keskittyä omaan työhönsä – laitoshuoltoon, ruokahuoltoon ja toimistotyöhön tarvitaan omat resurssit. Muuntokoulutus lastenhoitajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi tai sosionomiksi on mahdollistettava työssäkäynnin ohessa koko maassa.

2. Ryhmäkoot pienemmiksi – pysyvyyttä ryhmiin!

Eduskunnan on osoitettava määrärahaa lapsiryhmien kokojen pienentämiseen ja ryhmäkokoja säätelevää asetusta tulee tarkentaa. Henkilöstömitoitusta on tarkasteltava ryhmä-, ei yksikkökohtaisesti. Nykyistä ryhmäkokoja säätelevää valtioneuvoston asetusta tulisi myös muuttaa siten, että alle kolmivuotiaiden mitoitus olisi voimassa aina sen lukuvuoden loppuun asti, jolloin lapsi täyttää kolme vuotta. Näin vähennettäisiin pienten lasten ryhmissä kesken kauden tehtäviä siirtymiä ja mitoitukseen perustuvia kikkailuja ryhmien kokoonpanoissa. Lisäksi asetuksesta pitää poistaa alle viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa viettäviä lapsia koskeva väljempi henkilöstömitoitus. Jokainen lapsi on kokonainen!

3. Erityisopettajamitoitus lakiin!

Varhaiskasvatuslain mukaan lapsella on oikeus tarvitsemiinsa varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluihin, kuten erityisopetukseen ja erityisopettajan konsultaatioon. Erityisopettajalta saadulla tuella ja opetuksella ennaltaehkäistään ja vähennetään lapsen oppimisvaikeuksien moninaistumista. Jotta lapsen oikeus erityisopetukseen toteutuu myös käytännössä, on säädettävä sitova erityisopettajamitoitus: yksi erityisopettaja 50 lasta kohden. Saman erityisopettajamitoituksen tulee koskea koko varhaiskasvatusta (sisältäen esiopetuksen).

4. Lähipäiväkotiperiaatetta vahvistettava!

Lasten oikeutta lähipäiväkotiin on vahvistettava. Moni perhe on joutunut pulaan, kun päiväkotipaikat lähipäiväkodissa ei riitä. Kaukana sijaitseva päiväkotipaikka pidentää lasten hoitopäivien pituutta ja hankaloittaa perheiden arkea. Etenkin yksinhuoltajien ja pienten lasten näkökulmasta tilanne voi olla täysin kohtuuton, jos kunnan tarjoama päiväkoti sijaitsee perheelle hankalasti saavutettavassa paikassa.

Päiväkotipaikkoja pitää olla riittävästi eri alueilla. Kun päiväkotipaikkojen täyttöaste pidetään kohtuullisena, ryhmät pysyvät pienempinä ja lähipäiväkodeista löytyy vapaita paikkoja myös kesken toimintavuoden. Näin vähennetään tarpeettomia siirtymiä päiväkodista toiseen ja turvataan lapselle eheä oppimispolku varhaiskasvatuksesta alkaen.

5. Tilat, opetusmateriaalit ja välineet kuntoon!

Päiväkodit pitää rakentaa lasten ja varhaiskasvatuksen toiminnan tarpeista käsin. Muodissa oleva uusien päiväkotirakennusten suunnittelu, jossa kahdelle lapsiryhmälle tehdään osin yhteiset tilat, kuormittavat sekä lapsia että aikuisia ja aiheuttavat turhaa levottomuutta ryhmiin. Kunnolliset opetus- ja leikkitilat, eteiset ja omat vessat kaikkiin ryhmiin! Kirjojen, lelujen, pelien sekä muiden opetusmateriaalien ja välineiden tulee olla ehjiä ja ajantasaisia. Yksiköiden koko pitää suunnitella lasten etu ensisijalla. Sopivan kokoisissa yksiköissä talon henkilöstö ja lapset tuntevat toisensa. 

6. Voiton tavoittelu pois varhaiskasvatuksesta!

Varhaiskasvatusta tulee järjestää lasten ja perheiden tarpeita – ei yritysten voitontekoa varten. Varhaiskasvatuksen yksityistäminen on aina riski. Lasten päiväkotipaikka voi mennä alta esimerkiksi yrityksen mennessä konkurssiin. Yksityinen päiväkoti voi valita lapsensa ja halutessaan yksipuolisesti päättää lapsen hoitosopimuksen. Palveluiden järjestäminen julkisesti – ilman voiton tavoittelua – on lapsen edun toteutumisen kannalta varminta – ja yhdenvertaista.

Arvoisa puheenjohtaja,

Vuonna 2020 voimaan tulleessa Pukkilan asemakaavassa alueelle muodostuvan uuden rakennusoikeuden yhteenlaskettu määrä oli huimat 155 455 kem2. Kaava herätti paljon keskustelua ja kritiikkiä, mm. rakentamisen korkeuteen ja tehokkuuteen liittyen. Kuntalaiset kantoivat huolta alueen liikennejärjestelyistä ja siitä, että asemakaava-alueesta tulee liian tiivis, alueelle tulee liian vähän viher- ja virkistysalueita.

Kritiikkiä herättivät myös kaakelitehtaan massalaitoksen läheisyyteen kaavoitetut kerrostalot, jotka nähtiin liian massiivisina, ja teollisuus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan vanhan tehdasrakennuksen arvoa heikentävinä.

Kaakelitehtaan suojeleminen vuonna 2020 voimaan astuneessa asemakaavassa oli lopulta kaavan harvoja hyviä puolia. Perustavanlaatuisia ongelmia kaavaan jäi kuitenkin paljon. Suojelun vastineeksi kaavan edunsaaja ja kiinteistönomistaja ulosmittasi kaupungilta valtavan määrän rakennusoikeutta ja muita rahaksi realisoitavia etuja ja vapauksia rakentaa aluetta ympäristöstä, asumisviihtyvyydestä, liikenneongelmista, kaupunkikuvasta tai kulttuurihistoriasta välittämättä. Nyt alue näyttää rakentuvan palvelemaan yksityistä asuntosijoittamista, paljon pieniä asuntoja, hyvin tiiviisti.

Kaiken huipuksi alkuperäisen kaavan tärkein saavutus eli massalaitoksen suojelu halutaan tällä uudella kaavalla nyt poistaa ja purkaa vanha tehdasrakennus. Näin aiotaan tehdä ja kehdataan valtuustolle esittää, vaikka juuri kuukausi sitten valtuusto on hyväksynyt uuden yleiskaavan, jossa massalaitos on osoitettu arvokkaaksi rakennukseksi, jota ei saa purkaa. Nyt valtuuston käsittelyssä oleva asemakaavaesitys on siis uuden yleiskaavan vastainen.

Kaakelitehtaan massalaitos on hallinnut Pitkämäen maisemaa ja kaupunkikuvaa yli sadan vuoden ajan. Nelikerroksinen klassisitisvaikutteinen tehdas valmistui vuonna 1913. Sen rakennusmateriaaliksi valittiin rautabetoni, jotta polttouunien aiheuttama tulipalojen vaara olisi pienempi.

Pukkilan edeltäjä Turun Kaakelitehdas oli jo 1899 ostanut Maarian Pitkämäen kylän Keskitalon tilan, jonka pelloilta saatiin sen ajan tuotantoon sopivaa savea. Itse tehdas rakennettiin ns. Pukkilan pellolle. Jo tehdasrakennuksen sijainti kertoo siis mielenkiintoisella tavalla agraarisen Suomen ja modernin tehdasteollisuuden synnyn murrosvaiheesta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Pukkilan alueen rakentamisesta on Turun politiikassa kamppailtu vuosia.

Vasemmistoliiton edustajat esittivät voimassaolevaa vuoden 2020 kaavaa valmisteltaessa kaavalautakunnassa, että asemakaavanmuutosehdotus olisi palautettu uudelleen valmisteltavaksi, ja että kaavan lähtökohdat, tavoitteet ja mitoitus olisi tuotu uudelleen tarkasteltaviksi niin, että alueen kehittämisessä olisi huomioitu luontoarvot, asumisviihtyvyys ja liikenneratkaisut kokonaisuutena. Vanhan kaakelitehtaan asemaa kaupunkikuvassa olisi Vasemmistoliiton esityksen mukaan tullut vahvistaa rajoittamalla uudisrakentamisen kokoa ja korkeutta kaava-alueella. Vasemmistoliitto esitti tuolloin, että asukasmäärää olisi pienennetty puoleen 1000-1200 asukkaaseen 2000-2500 asukkaasta. Rakennusoikeuden määrää olisi pienennetty. Nämä seikat olisi tullut asettaa kaavan tavoitteeksi – ei suinkaan rakennusoikeuden määrän maksimointi, kuten sitten valitettavasti kävi.

Vuoden 2020 kaavassa suojeltujen rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala on noin 6480 kem2. Vaikka massalaitos on rakennuksena iso, suhteellisesti se on vain pieni osa kaikesta siitä uudesta rakennusalasta yli 155 000 kem2:stä, jonka uusi kaava alueelle mahdollistaa.

Nyt täysin yksipuolisesti kiinteistön omistajan ja kaavan edunsaajan taloudellisten intressien tyydyttämiseksi on valmisteltu uusi erittäin kyseenalainen asemakaava – turuntautinen purkukaava. Kaava-alue on rajattu käytännössä kattamaan vain tämä hiljattain asemakaavalla sekä vain kuukausi sitten yleiskaavalla suojeltu kulttuuri- ja teollisuushistoriallisesti merkittävä massalaitosrakennus, jota vieläpä museo lausunnoissaan puolustaa hyvin selkeäsanaisesti, mutta jonka purkaminen kaavalla nyt siis sallittaisiin.

Turku on Suomen vanhin kaupunki, yliopistokaupunki. Turun yliopistossa on merkittävä humanistinen tiedekunta, monipuolista osaamista ja sivistystä myös kulttuuri- ja teollisuushistoriallisista kysymyksistä.

Miten voi olla mahdollista, että kaupunkisuunnittelussa historiaa ymmärtävillä ja sitä arvostavilla tahoilla ei ole mitään sananvaltaa? Tässä heitetään paperikoriin kaikki se kaavoitus- ja siihen liittyvä mittava taustatyö, virkatyö, jota sekä Pukkilan 2020 asemakaavan että yleiskaava 2029 yhteydessä on tehty.

Mikäli asemakaavanmuutos nyt hyväksytään ja Turun kaakelitehtaan massalaitos puretaan, tuhoaa Turku paitsi kappaleen historiaa, myös – jälleen kerran – maineettaan kulttuurikaupunkina.

Puheenjohtaja, kannatan tämän asemakaavaesityksen hylkäämistä.


Puheenvuoro Turun kaupunginvaltuuston kokuksessa koskien Pukkilan kaakelitehtaan purkamista koskevaa asemakaavanmuutosta.

Arvoisa puhemies! Suomen pitkään harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustunut sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, rauhantahtoisen ulkopolitiikan ensisijaisuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön ennen kaikkea Yhdistyneissä kansakunnissa, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä ja Euroopan unionissa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on ollut pyrkimys pysyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella, tavoitteena samalla ehkäistä ennalta konflikteja rauhaa tukevan diplomatian keinoin ja pitämällä huolta siitä, ettei Suomen aluetta käytetä vihamielisiin tarkoituksiin muita maita vastaan. 

Sotilasliitto Natoon liittyminen kytkee Suomen aivan toisenlaiseen politiikkaan, jonka lähtökohtana on sotilaallinen voima ja ydinasepelote. Naton jäsenyys sitoo Suomen myös jatkuvaan asevarusteluun. Sotilasliiton jäsenyys sulkee pois Suomen liittymisen ydinaseet kieltävään YK:n sopimukseen. Sitoutuminen Naton tekee Suomesta osapuolen, kun Nato tai joku Nato-maa on konfliktissa Venäjän, Kiinan, Iranin tai jonkun muun maan kanssa. Marinin hallitus ei lakiesityksessään arvioi lainkaan Naton strategiaan tehtyjä muutoksia, jotka vahvistavat Naton globaalia roolia ja vastakkainasettelua myös Kiinan kanssa. 

Ilmastonmuutos tulee lisäämään arktisen alueen luonnonvarojen ja kulkuyhteyksien merkitystä. On vaara, että myös varustelu alueella kasvaa. Se on uhka alueen vakaudelle, alkuperäiskansoille ja ympäristölle. Asevarustelu ja sotaharjoitukset, puhumattakaan sodista, ovat merkittävä ilmastopäästöjen ja muiden ympäristöongelmien tekijä. Asevarustelun ja sotaharjoitusten rajoittamisen pitäisi olla osa Suomenkin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. 

Valitettavasti Nato-jäsenyyttä koskeneissa selvityksissä ja Marinin hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan sotilaallisen liittoutumattomuuden antamien mahdollisuuksien ja etujen arviointi. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaa perustavalla tavalla koko Pohjois-Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta epävakaampaan suuntaan. Aiempi Pohjolan vakaus on varsin nopeasti muuttumassa vastakkainasetteluksi Yhdysvaltain ja Venäjän välillä. Sotilaallisen yhteenoton vaara arktisella alueella on kasvamassa. 

Yhdysvallat on lisäämässä sotilaallista vaikutusvaltaansa koko Pohjois-Euroopassa solmimalla kahdenväliset puolustussopimukset Norjan ohella myös Suomen, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Tämä merkitsee muun muassa raskaiden amerikkalaisaseiden niin sanottua ennakkovarastointia myös Suomen ja Ruotsin alueelle. Ruotsin puolustusministeri on kertonut naapurimaamme neuvottelevan parhaillaan maa-alueiden luovuttamisesta Yhdysvaltain asevoimien käyttöön aivan keskeisiltä Ruotsin alueilta. Norja on jo luovuttanut neljä suurta aluetta viime kesänä päätetyllä puolustussopimuksella Yhdysvaltain käyttöön. Myös Suomi neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltain kanssa samankaltaisesta sopimuksesta kuin mitä Norja on Yhdysvaltain kanssa jo tehnyt. Eduskuntaa ei ole informoitu sopimusneuvottelujen nykytilasta eikä myöskään yksityiskohtaisesta sisällöstä. Haluankin kysyä sekä ulkoministeriltä että puolustusministeriltä: miksi eduskunnalle ei ole kerrottu Suomen neuvottelevan Yhdysvaltojen kanssa amerikkalaisten raskaiden aseiden ennakkovarastoinnista maamme alueille ja Yhdysvaltain asevoimien käyttöön luovutettavista Suomen alueista? Tässä asiassa on myös hyvä muistaa, että kansainvälisen oikeuden mukaan sotilaallisten keinojen käyttö on sallittu muuhun kuin oman maan puolustamiseen vain YK:n valtuuttamana. Nato ei ole tähän sitoutunut. 

Arvoisa puhemies! Marinin hallitus näyttää pitävän Naton 5 artiklaa absoluuttisena turvallisuustakuuna, joka nostaa hyökkäyskynnystä ja jopa estää hyökkäyksen jo ennakolta. Ja jos hyökkäys kuitenkin tapahtuisi, niin Nato-maiden yhteinen sotilaallinen voima ja sotilaalliset vastatoimet riittäisivät pitämään huolta siitä, että hyökkääjä voitetaan. Tällainen usko perustuu Yhdysvaltain ylivoimaiseksi katsottuun asevoimaan, johon Suomikin nyt aikoo tukeutua. Yhdysvallat itse vastusti aikoinaan sotilasliittoa perustettaessa absoluuttisia turvatakuita, koska se ei halunnut niiden kautta tulla vedetyksi muiden maiden käymiin sotiin. Yhdysvallat halusi myös pitää itsellään päätäntäoikeuden siitä, miten 5 artiklaa tulkitaan ja käytetään. Monet asiantuntijat katsovat, ettei 5 artikla loppujen lopuksi lupaa mitään, mutta se sitoo ainakin Naton pienemmät jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Väite Nato-jäsenyydestä pelkästään puolustuksellisena ratkaisuna osoittaa tietämättömyyttä Naton toiminnasta ja todistaa vain puutteellisesta tutustumisesta sotilasliiton veriseen historiaan.

Arvoisa puhemies! Sekä presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto että puolustusministeri Antti Kaikkonen pitävät lähtökohtana sitä, ettei Suomi aseta minkäänlaisia ennakkoehtoja tai varaumia Nato-jäsenyydelle. Tämä koskee myös ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Samalla kannalla on myös Marinin hallitus ja valitettavasti jopa yksimielisesti. Hallituksen lakiesitys Nato-jäsenyydestä toteaa, että Suomi liittyy sotilasliiton jäseneksi täysillä oikeuksilla ja velvollisuuksilla — eli ilman minkäänlaisia omia ehtoja tai varaumia. Kun Norja ja Tanska liittyivät Nato-jäseneksi, ne hyväksyivät joukon omia ehtoja, joilla maat sulkivat alueeltaan pois sotilasliiton pysyvät tukikohdat, ulkomaisten asevoimien pysyvän läsnäolon ja myös ydinaseet. Suomi liittyy nyt Nato-jäseneksi ja hyväksyy ilman omia rajaavia päätöksiä muiden jo aiemmin asettamat ehdot, omaa kantaa Suomella ei ole. 

Miksi Suomi sitten haluaa liittyä Nato-jäseneksi ilman ehtoja? Syynä ovat neuvottelut, joita Suomi parhaillaan käy Yhdysvaltain kanssa maiden kahdenvälisestä puolustussopimuksesta. Suomen ulkopoliittinen johto pelkää, että mikä tahansa oma ehto tai varauma Nato-jäsenyyteen saattaisi olla ristiriidassa niiden velvoitteiden ja sitoumusten kanssa, joita Yhdysvallat haluaa tulevaan puolustussopimukseen sisällyttää. 

Arvoisa puhemies! Tulen äänestämään Nato-jäsenyyttä vastaan. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella. 

Puhemies! Hyväksymällä edustaja Mustajärven esittämät kolme lausumaa eduskunta voi asettaa ne varaumat, jotka hallitukselta ovat jääneet asettamatta. Ensinnäkin, Suomen tulee ilmoittaa, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen eikä sen maa-alueita ja ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun, koska se merkitsisi mahdollisessa suursodassa Suomen joutumista automaattisesti eturintamavaltiona ydinaseiskujen kohteeksi. Toiseksi, Suomen alueelle ei saa sijoittaa pysyvästi minkään muun maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia. Näin Suomi välttää omalta osaltaan kansainvälisen tilanteen kärjistymisestä aiheutuvat riskit ja pysyy niiden ulkopuolella. Kolmanneksi, Suomen ei tule sallia eikä antaa minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. — Kiitoksia, puhemies. 


Puheenvuoro keskustelussa Suomen Nato-sopimuksen hyväksymisestä, toinen käsittely 28. helmikuuta 2023.

Arvoisa puhemies! Kannatan ensiksi edustaja Markus Mustajärven tekemää hylkäysesitystä ja hänen esittämiään kolmea lausumaa. 

Arvoisa puhemies! Puolustusministeri Antti Kaikkonen totesi nyt käsiteltävää lakiesitystä annettaessa, että ”me hyväksymme sen, että Natolla on ydinasesateenvarjo, ja hyväksymme Naton ydinasepolitiikan, kun jäseneksi menemme”.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Antti Häkkäsen mukaan ydinaseet ovat jatkossa keskeinen osa myös Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Mikään Nato-maa ei voi olla Häkkäsen mielestä vapaamatkustaja myöskään ydinaseiden osalta. Häkkänen on myös kokoomuksen varapuheenjohtaja. 

Myös Ruotsi on muuttanut suhtautumistaan Naton ydinasepolitiikkaan ja ydinaseisiin samalla tavalla kuin Suomi. Vielä 1.5.2022 Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ilmoitti maansa virallisena kantana, ettei Ruotsi salli sen paremmin ydinaseiden kuin ulkomaisten asevoimien pysyvien tukikohtienkaan sijoittamista alueelleen. Anderssonin johtama hallitus muutti kuitenkin pian Naton vaatimuksesta kantansa. Ruotsin ulkoministeri Ann Linde lähetti maan Nato-jäsenhakemuksen osana kuuluisan Letter of Intent ‑kirjeensä sotilasliitolle ja ilmoitti Ruotsin olevan valmis lähettämään asevoimiaan kaikkiin Naton tehtäviin ja hyväksymään myös ydinaseiden ratkaisevan tärkeän roolin liittokunnan puolustamisessa. Ruotsi aikoo jatkossa osallistua muun muassa Naton ydinsotaa koskeviin harjoituksiin, joita sotilasliitto järjestää kerran vuodessa. Ruotsi on valmis omilla ilmavoimillaan myös suojaamaan niiden Nato-maiden hävittäjiä, jotka tulevissa operaatiossa on varustettu ydinaseilla. Samaa tehtävää kaavaillaan myös Suomen Ilmavoimille. 

Suomen sotilasedustajana Natossa toiminut kenraaliluutnantti Mikko Heiskanen pitää Suomelle mahdollisina tehtävinä ydinaseita kuljettavien hävittäjien saattamista ja suojaamista, jos ne joutuvat ongelmiin kuljetusten aikana. Suomen pitää myös päättää, saavatko ydinaselastissa olevat hävittäjät laskeutua suomalaisille lentokentille ja voidaanko ydinasekoneet myös huoltaa Suomessa. 

Puhemies! Pidän Nato-jäsenyyden suurimpana ongelmana juuri sitä, että Suomi hyväksyy Naton ydinasepolitiikan ja luopuu samalla tosiasiallisesti ydinaseettomuudestaan. Haluan myös muistuttaa, ettei Marinin hallituspuolueiden puheenjohtajista ainoakaan ole ilmoittanut vastustavansa Suomen osallistumista Naton ydinasesuunnittelutyöryhmän työhön eikä myöskään vuosittaisiin Naton ydinsotaharjoituksiin. Samanlainen on myös kokoomuksen ja perussuomalaisten kanta. Totta tietenkin on, ettei Suomen alueelle voi sijoittaa ydinaseita vastoin maamme tahtoa, mutta onko tuollaista kielteistä tahtoa ylipäänsä olemassa? Puoluejohtajien ydinaseita koskevista julkisista lausunnoista ei tällaista tahtoa löydy. Lausuntojen perusteella ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että Suomi vastustaisi ydinaseiden sijoittamista alueelleen, jos Nato ja Yhdysvallat niin haluavat tehdä, pikemminkin päinvastoin. 

Presidentti Niinistö totesi puhuessaan viime vuoden marraskuun alussa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa, ettei Suomella ole mitään aikeita tuoda ydinaseita maaperälleen Nato-jäsenyyden oloissa. Mitään virallista päätöstä hän ei kuitenkaan suostu tekemään, eikä myöskään Marinin hallitus. Nykyisen presidentin uskottavuutta heikentää tietenkin myös se, että vastoin lupauksiaan hän ei kannattanut Nato-kansanäänestystä, kun päätöksen aika tuli. Niinistön virkakausi päättyy sekin jo ensi vuonna, eivätkä hänen nykyiset kantansa sido tulevaa valtionpäämiestä, eivätkä ne näytä vaikuttavan keskeisiin puoluejohtajiin edes tänään. Sekä Niinistöä että puoluejohtajia näyttää sitovan enemmän Naton taholta ilmaistu toive, ettei jäsenyyteen pidä liittää mitään ennakkoehtoja.

Puhemies! Jos eduskunta hyväksyy edustaja Mustajärven ensimmäisen lausumaehdotuksen, se ilmaisee Suomen tahtona, ettei maahamme sijoiteta ydinaseita eikä Suomen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita saa käyttää ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun. 

Arvoisa puhemies! Haluaisin muistuttaa, että sekä presidentti Niinistö että pääministeri Marin ja hänen hallituksensa väittävät Yhdysvaltain ydinasesuojan lisäävän Suomen turvallisuutta. Monen mielestä väite on täysin perusteeton. Otan esimerkiksi ministeri Jaakko Iloniemen. Kun häneltä kysyttiin Yhdysvaltain ydinasesuojan merkityksestä, hän sanoi pitävänsä sitä perusteettomana unelmana: ”Olen kauan uskonut ja uskon edelleen siihen, että mikään valtio ei vaaranna omaa kansallista olemassaoloaan suojatakseen jotakin toista valtiota. Se tarkoittaa, että ydinasesateenvarjoa ei ole olemassa.” Näin sanoi Iloniemi. 

Ydinasesateenvarjoa tai -suojaa ei ole olemassa, mutta ydinaseet kyllä ovat, ja ne muodostavat eksistentiaalisen uhkan koko ihmiskunnalle. Suomen on toimittava niin, että se toimillaan liennyttää eikä lisää ydinasevaltojen välisiä jännitteitä. Naton ydinasepolitiikan osana ilman kansallisia varaumia Suomi on näitä jännitteitä lisäämässä. — Kiitos. 


Puheenvuoro keskustelussa Suomen Nato-sopimuksen hyväksymisestä, toinen käsittely 28. helmikuuta 2023.

Arvoisa puhemies! Kun tapaa eri tilaisuuksissa ihmisiä, on monella huoli palveluista, toimeentulosta, mutta myös sodasta. Osa ihmisistä selvästikin pelkää Ukrainan sodan laajentumista ja Suomenkin joutumista sotaan. Kun Nato-jäsenyys tulee heidän kanssaan puheeksi, on monella huoli siitä, että jäsenyys voisi tuoda myös Suomeen ulkomaiden asevoimia, tukikohtia ja jopa ydinaseita ja että Suomi voisi joutua suurvaltojen voimienmittelyn kentäksi. 

Puhemies! Jos Suomi on sotilasliitto Naton jäsen ja suurvaltojen välille syntyy yhteenotto, niin myös Suomi joutuu sotaan. Sotilaallinen liittoutumattomuus sitä vastoin on mielestäni ainoa tapa, joka antaisi Suomelle edes teoreettisen mahdollisuuden pysyä sotatoimien ulkopuolella. Juuri siksi en kannata Suomen liittymistä Natoon, vaan sotilaallista liittoutumattomuutta. 

Presidentti Niinistön lausunto siitä, ettei Suomeen ole tarvetta sijoittaa ydinaseita ja ettei niitä kukaan myöskään ole Suomeen tyrkyttämässä, on otettu turuilla ja toreilla selvästi huojentuneena vastaan, mutta samalla monet myös ihmettelevät, miksi pääministeri näyttää puhuvan aivan toisella tapaa eikä halua asettaa minkäänlaisia rajoituksia sen paremmin ulkomaisille joukoille kuin ydinaseillekaan. 

Koko hallituksen kielteinen kanta minkäänlaisiin rajoituksiin ja aikomus hyväksyä Nato-jäsenyys ilman minkäänlaisia kansallisia ehtoja kummastuttavat myös minua. Kun Norja ja Tanska liittyivät Natoon, ne hyväksyivät kansallisesti joukon rajoituksia, joilla muun muassa ulkomaiset tukikohdat ja ydinaseet suljettiin pois. Suomi ei näin halua tehdä. Monet asiantuntijat, joita ulkoasiainvaliokunta kuitenkaan ei ole kuullut mietintöä valmistellessaan, kertovat haluttomuuden tehdä mitään kansallisia varaumia Nato-jäsenyyteen liittyvän niihin neuvotteluihin, jotka koskevat Suomen ja Yhdysvaltain keskinäisen kahdenvälisen puolustussopimuksen solmimista. Norja on tehnyt Yhdysvaltain kanssa kahdenvälisen puolustussopimuksen, jossa se luovuttaa Yhdysvaltain asevoimille oikeuden käyttää neljää isoa sen asevoimien käyttöön luovutettavaa aluetta. Suomi, Ruotsi ja Tanska neuvottelevat nyt samankaltaisesta sopimuksesta. Kaikkien maiden kanssa on kyse neuvotteluista, joissa maat antavat Yhdysvalloille oikeuden käyttää näiden maiden puolustusrakenteita ja laajoja maa-alueita muun muassa Yhdysvaltain asevoimien raskaiden aseiden varastointiin. Sotilaat käyttävät tästä termiä ”ennakkovarastointi” — ennakko mihin? 

Puhemies! Ruotsi neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltain kanssa luovutettavista alueista, ilmeisesti myös Suomi, vaikka asiasta ei ole toistaiseksi kerrottu ainakaan laajemmin eduskunnalle. Ruotsi on tiettävästi keskustelemassa alueista, jotka sijaitsevat muun muassa Tukholman ja Göteborgin lähistöllä. Sälenissä tammikuussa pidetyssä turvallisuuspoliittisessa konferenssissa Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson kertoi, että uusi puolustussopimus toisi Yhdysvaltain asevoimien joukkoja kriisitilanteessa paikalle huomattavasti nopeammin kuin byrokraattiseksi luonnehdittu Nato. 

Pyytäisinkin hallitusta ja puolustusministeri Savolaa tulemaan esiin ja kertomaan eduskunnalle, missä vaiheessa sopimusneuvottelut Suomen osalta ovat ja mitä alueita Suomi harkitsee luovutettavaksi Yhdysvaltain asevoimien käyttöön. Marinin hallitus ei siis halua tehdä minkäänlaisia kansallisia varaumia Nato-sopimuksen yhteydessä siksi, että se pelkää rajausten vaikuttavan kielteisesti nyt käynnissä oleviin puolustussopimusta koskeviin neuvotteluihin. Haluaisin kuulla hallituksen ja ministerin kannan myös tähän. — Kiitos, puhemies.


Puheenvuoro keskustelussa koskien Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymistä. 

Arvoisa puhemies

Viime vuoden keväällä eduskunta päätti puoltaa Marinin hallituksen kantaa ja päätöstä Nato-jäsenyyden hakemisesta. Nyt me, tämä eduskunta, vasta päätämme siitä, hyväksyykö Suomi Nato-jäsenyyden vai ei.

Päätös olisi pitänyt tehdä vasta vaalien ja vaalikeskustelun jälkeen Nyt kansalle ei ole sananvaltaa asiassa annettu. Kiirehtiminen heikentää päätöksen legitiimisyyttä.

Itse en ole nähnyt syytä muuttaa kielteistä kantaani sotilasliitto Naton jäsenyyteen.

Tulemme tekemään ehdotuksen, ettei eduskunta hyväksy nyt käsittelyssä olevaa lakiesitystä eikä siksi myöskään jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

Mielestäni Suomen pitää palata sotilaallisen liittoutumattomuuden tielle. Se on turvallisempi tie kuin tuleva sotapolku Naton kanssa.

Puhemies!

Yhä selvemmäksi on käynyt se, että Nato-jäsenyys merkitsee täydellistä muutosta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

On tietenkin aivan uskomatonta, että vasemmallakin hyväuskoisesti ajatellaan, ettei mikään jäsenyyden myötä muutu ja että kaikki jatkuu suurin piirtein ennallaan.

Ei liene kuitenkaan enää ketään, joka ei myöntäisi Suomen muuttaneen suhtautumistaan esimerkiksi Turkkiin ja sen politiikkaan halutessaan päästä hinnalla millä hyvänsä Naton jäseneksi.

Kaikki lienevät myös samaa mieltä siitä, että Suomi on tehnyt täyskäännöksen suhtautumisessa kurdijärjestöihin ja kurdeihin ylipäänsä, missä he sitten asuvatkin.

Aiempi varovaisen myötämielinen kanta on muuttunut jyrkän kielteiseksi Nato-prosessin myötä. Ja kielteinen kanta on kirjattu myös Turkin kanssa hyväksyttyyn yhteisymmärryspöytäkirjaan.

Suomi on muuttanut kantansa myös YK:n ydinasekieltosopimukseen.

Kun kolmella hallituspuolueella oli aikaisemmin myönteinen kanta Suomen liittymiseen itse sopimukseen, niin viime vuoden lopulla – ja jälleen osana Nato-prosessia – Suomi äänesti ydinasekieltosopimusta vastaan YK:ssa.

Suomen kanta ydinaseisiin on muuttunut. Hallitus ei halua todeta, ettei se salli ydinaseiden sijoittamista omalle maaperällämme. Enkä nyt tarkoita edes asian kirjaamista Nato-sopimukseen, vaan Suomen yksipuolista ilmoitusta Norjan ja Tanskan tapaan. Siihenkään ei olla valmiita.

Suomi on liittymässä Natoon ehdoitta siksi, että maamme hallitus neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltain kanssa puolustussopimuksesta, jonka turvin Yhdysvallat on sijoittamassa aseistustaan, mahdollisesti myös tukikohtiaan ja asevoimiaan Suomen alueelle.

Hallitus pelkää, että yksipuolisetkin Suomen nyt asettamat rajoitukset ydinaseille, Naton tukikohdille ja ulkomaisten asevoimien läsnäololle Suomessa saattaisivat häiritä neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa puolustussopimuksesta.

Puhemies!

Merkittävät muutokset Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa eivät lopu tähän.

Suomen suhtautuminen asevientiin on myös muuttunut. Marinin hallituksen ohjelman kohta, jossa vastustetaan asevientiä sotaa käyviin maihin, on nykyisin muisto vain.

Nyt Marinin hallitus on valmis sekä myymään että ostamaan aseita sotaa käyvistä maista. Ja tämä uusi linja saa tietenkin täyden tuen myös eduskunnan oikeisto-oppositiolta.

Kun vielä runsas vuosi sitten Suomi kannatti asevarustelun rajoittamista, niin nyt Suomi kannattaa asevarustelua ja osallistuu siihen vahvasti myös itse.

Eikä Suomi ole muuttanut kantaansa vain asevientiin ja asevarusteluun, vaan myös itse sotaan.

Suomen turvallisuus muka paranee Nato-jäsenyyden myötä, vaikka sodan kellot kumajavat päivä päivältä voimallisemmin.

Ukrainan sodassa Suomi on käytännössä jo sodan osapuoli merkittävänä aseavun antajana.

Suomi olisi voinut olla kokoaan suurempi Ukrainan humanitaarisessa tukemisessa, mutta mittavalla aseavulla Suomi haluaa todistaa olevansa Nato-kelpoinen.

Puhemies!

Suomi näyttää joutuvan muuttamaan kantansa myös maailman väkirikkaimpaan maahan ja nousevaan talousmahtiin eli Kiinaan. Myös suhtautuminen Israelin toimiin ja ylipäänsä Lähi-idän tilanteeseen tulee muuttumaan.

Enteellistä oli, että presidentti Niinistö lähetti surunvalittelut maanjäristyksestä vain Turkille, mutta unohti saman maanjäristyksen vaurioittaneen pahasti myös Syyriaa.

Puhemies!

Lopuksi vielä muutama lisäsana Kiinasta.

Yhdysvallat – Naton johtovaltio ja voimakkain valtio – pakottaa liittolaisensa – ja sellainenhan Suomi on jo nyt – valitsemaan yhteistyökumppanikseen joko Kiinan tai Yhdysvallat, vaikka Suomen pitäisi tietenkin tehdä yhteistyötä molempien kanssa. Taloussuhteet Kiinaan ovat suomalaiselle teollisuudelle ratkaisevan tärkeitä.

Yhdysvalloille ei kuitenkaan kelpaa se, että Suomi ylläpitäisi nykyisenkaltaisia ystävällisiä suhteita myös Kiinan kanssa.

Nato näyttää tulevassa huippukokouksessaan ensi kesänä nimeävän Kiinan vihollisekseen. Saanen ennustaa, että Suomikin tulee tämän mukisematta hyväksymään.

Ja jatkossa Naton kaikilta jäsenvaltioilta edellytetään tämän päätöksen kunnioittamista ja toimimista sen mukaisesti.

Se on Suomelle vaikea pala nieltäväksi talousvaikutustensa vuoksi, mutta puhemies, esimerkkejä Suomen Nato-tien haitallisista talousvaikutuksista on muitakin.

Sotilasmenot on kaksinkertaistettu tällä hallituskaudella, kun Nato-kelpoisuutta on todisteltu. Naton-jäsenenä ne nousevat edelleen. Se kaikki on pois hyvinvoinnin ja koulutuksen rahoituksesta.

Kauppasuhteiden kaventuminen on jo nostanut energian, ruoan ja muiden hyödykkeiden hintoja. Lasku lankeaa valtiolle ja veronmaksajille.

Puhemies!

Uusi ulkopolitiikka maksaa. Se vie pois pohjaa suomalaisen hyvinvointivaltion ylläpidolta. Ulkopoliittisella virheellä on kallis sisäpoliittinen hinta.

Kiitos!


Puheenvuoro keskustelussa Nato-sopimuksen hyväksymisestä