Kemin Veitsiluodon tehtaan lopetuspäätös vie työpaikan tehtaan 670 työntekijältä, alihankintaketjuun ja aluetalouteen ulottuvat vaikutukset huomioiden jopa 1500 työpaikkaa on vaarassa. Stora Enso teki viime vuonna 650 miljoonan euron tuloksen. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen tulos nousi 328 miljoonaan (2020: 180 milj.). Yhtiöllä menee hyvin. Niinpä Stora jakaa myös mojovaa osinkoa.

Veitsiluodon ja ruotsalaisen Kvarnsvedenin lakkautuksen julkisuuteen tarjoiltu perustelu on, että paperin kysyntä laskee ja tuotantokapasiteettia on liikaa. Tämä on tietenkin tiivissä yhteydessä siihen, mikä on yhtiön tavoittelema voittotaso ja omistajien odottama osinko. Kapasiteettia voidaan vähentää tietyn voittotason takaamiseksi ja myös paperin hintaan vaikuttamiseksi.

Storalla on paperituotannon kapasiteettia Euroopassa paitsi Suomessa ja Ruotsissa myös Saksassa ja Belgiassa. Keski-Euroopassa irtisanomissuoja on parempi kuin Suomessa. Vaikuttaakin siltä, että Stora Enson ratkaisussa painaa sama kuin UPM:n Kaipolan ja Nesteen Naantalin sekä monien muiden aikaisempien tehtaiden sulkemisten ja isojen irtisanomisten taustalla. Irtisanominen on Suomessa työnantajalle halvempaa kuin Keski-Euroopassa.

Mutta niin vain on työnantaja jälleen pyrkinyt osoittamaan syyksi kalliin kustannusrakenteen – työvoiman, verotuksen, puun, energian ja kuljetusten kustannukset ja ylipäänsä kankean sääntelyn. ”Kaipolan veteraani” UPM:n Pesonenkin kävi julkisuudessa taas toistelemassa viime syksyiset vaatimuksensa: ”Emme osaa elää eurossa”. Niinpä tarjotaan sisäistä devalvaatiota.

Valitusvirsi osuu sopivasti samaan ajankohtaan hallituksen puoliväliriihen kanssa, jossa yrittäjäpiirien ohjauksessa oleva ”sipiläläinen” keskusta ajaa kovaa talouskuria kansalle. Samalla se lypsää yrittäjille erityisetuja vielä senkin päälle, mitä ministeri Lintilä on koronan varjolla onnistunut jakamaan. Päätavoitteena on kuitenkin ylläpitää ja kiihdyttää työvoiman tarjonnan politiikkaa, kärkenä uudet leikkaukset työttömyysturvaan eläkeputken poiston päälle ja ulkomaisen työvoiman käytön helpottaminen entisestään. Työnantajat tukevat, minkä voivat ja kyllähän ne voivat: yleissitovuuden murtaminen ja paikallinen sopiminen yhdistettynä työvoiman ylitarjontaan on niille ihanteellinen tilanne. Jos hallitusvasemmisto ei vaatimuksia niele, on takataskussa kortti porvarihallitukseen. Omistajat voivat hyvin ja voisivat mieluusti vieläkin paremmin.

Stora Enson osakkeista merkittävän osan omistaa valtio (13,8 prosenttia Solidium ja Kela), lisäksi kansan asialla(?) ovat eläkeyhtiöt Ilmarinen, Varma ja Elo (10,9 prosentin osuudella). Tällaista ”vastuullista” omistusta on yhteensä 24,7 prosenttia. Päätösvallasta valtio-omistajilla on kuitenkin 37,4 prosenttia ja eläkeyhtiöillä ryyditettyä äänivaltaa 45,6 prosenttia. Stora Enson hallituksen puheenjohtaja on valtionyhtiö Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen. Ruotsalainen rahasuku Wallenbergit on tietenkin vahvassa asemassa ruotsalaisomistuksessa, mutta siitä huolimatta yhteiskuntavastuullisen omistuksen luulisi painavan sentään enemmän kuin mitä jäljistä voisi päätellä. Aika liukkaasti Storan ilmoitus valtakunnan politiikassa nieltiin. Sanotaan, että ei voi mitään. Tukitoimia ja uudelleenkoulutusta toki vaaditaan, ja niitä varmasti myös järjestyy, mutta ei näy tahoa, joka tappelisi itse asiasta.

Nykyoloissa poikkeuksellista olikin, että työntekijät ajoivat tehtaan protestina alas. Punaisen Kemin perintö siinä välähti. Erilaisille aktioille alkaa olla kasvava tarve torjuttaessa työnantajien mielivaltaisia työvoiman vähennyksiä ja tehtaiden sulkemisia tai vähintäänkin ulosmitattaessa kunnon korvauksia tällaisissa tilanteissa. Solidaarisuutta tarvitaan jatkossa aiempaa useammin työnantajan tähtäimeen joutuneen työtoverin, työpaikan ja tuotannonalan kohdalla sekä eri alojen välillä. Sitä tarvitaan jatkossa paitsi puolustustaisteluissa myös ajettaessa työehtoihin, työsuhdeturvaan ja työlainsäädäntöön parannuksia.

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti torstaina pidättää Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virastaan. Tarkastustoimintaan näyttää pesiytyneen rakenteellinen korruptio, jossa ei ole kyse vain virka-aseman tai viraston varojen väärinkäytöstä. Julkisuuteen on noussut myös vakavia viestejä VTV:n tarkastustoiminnan alasajosta, tarkastusten tulosten ja tarkastusraporttien vesittämisestä ja muokkaamisesta tarkastuskohteille mieluisammiksi.

On selvää, että kaikki Yli-Viikarin kauden raportit on käytävä uudelleen läpi ja selvitettävä avoimesti, kuinka tarkastuksen tuloksia on VTV:n johdon toimesta muokattu.

Raporttien manipuloinnilla voi olla vakavia yhteiskunnallisia seurauksia. Esimerkiksi toimeentulotuen perusosan siirtoa Kelaan koskevan raportin vesittäminen on voinut osaltaan estää ja hidastaa Kelan ongelmien korjaamista. (HS 9.4.2021) Siten tarkastustulosten peittely on voinut aiheuttaa lisävaikeuksia kymmenille tuhansille minimitoimeentulolla eläville.

Kymmenien miljardien eurojen hävittäjähankinnan eli HX-hankkeen kustannuksia käsittelevä tarkastuskertomus (8/2020), on sekin käytävä avoimesti uudelleen läpi.

On kyseenalaista, että laaja raportti on lähes kokonaan salattu, myös kustannuksia käsittelevät osat. Vain finanssipoliittisia vaikutuksia yleisellä tasolla käsittelevä osa on julkinen.

Epäselvyyttä on koko HX-hankkeen aikana ollut siitä, riittääkö 10 miljardin tilausvaltuus ja paljonko lisäksi ovat elinkaarikustannukset.

VTV allekirjoittaa puolustusministeriön ja valtioneuvoston esittämiä lukuja myötäillen vain 20 miljardin kokonaiskustannukset, vaikka mm. eduskunnan puolustusvaliokunnan lausunnossaan esittämä kustannusrakenne tuottaa 30 miljardin kustannukset. Epäselvyys on 10 miljardin luokkaa.  

Puolustusvaliokunta on lausunnossaan todennut (PuVL 3/2016vp), että ”Puolustusmateriaalihankkeissa kaluston hankintahinta on noin 1/3, ja elinkaarikustannukset muodostavat 2/3 kokonaishinnasta.” Myös kansainvälisistä vertailutiedoista on luettavissa, että elinkaarikulut ovat tällaisissa hankkeissa hankintahintaan nähden kaksinkertaiset.

HX-hankkeen kuluarviota on kaunisteltu alkuperäisestä 30 miljardista 20 miljardiin euroon, mikä on selvästi alakanttiin. VTV:n rooli HX-hankkeessa vaikuttaa julkisuuteen annettujen tietojen perusteella juuri siltä Yli-Viikarin luoman uuden toimintamallin mukaiselta ”vaikuttavuustyöltä” ja ”hallinnon rinnalla kulkemiselta”, jossa hallintoa autetaan ”uudistumaan”, mutta päätöksenteon läpinäkyvyyden ja laillisuuden sekä julkisten varojen käytön valvominen on enemmän sivuseikka.

Ilmi tullut tarkastuskertomusten kaunistelu ei kerro vain VTV:n johdon mukavuuden halusta ja parrasvalojen arastelusta tai uusiin julkisjohtamisoppeihin hurahtamisesta.  Taustalla on myös mitä ilmeisimmin määrätietoista epävirallista vaikuttamista tarkastuskohteiden ja muiden merkittävää poliittista ja hallinnollista valtaa käyttävien taholta. Yleisempi julkishallinnon muutostrendi näyttää tekevän tällaisen vaikuttamisen aiempaa helpommaksi. Eduskunnalla on suuri työ tarkastustoiminnan saattamisessa sille tasolle, jolla sen tulisi olla.

Kenen asialla SAK on, kun se markkinoi Suomen historian suurinta asekauppaa teollisuus- ja elinkeinopolitiikkana?

Käsitys, että Suomen hävittäjähankintaan liitetty ”teollinen yhteistyö” toisi töitä ja kasvua, on toiveajattelua ja ennen kaikkea poliittista käsienpesua. Kun Hornet-hankintaa tehtiin, puhuttiin suurista vastakaupoista, mutta puheiksi ne jäivät. Kymmeniä miljardeja julkisia varoja nielevä HX-hävittäjäkauppa, joka vieläpä aiotaan tehdä ennenaikaisesti, ei ole mitään elinkeinopolitiikkaa. Valtava määrä yhteistä varallisuutta sidotaan vuosikymmeniksi vain uusia kuluja aiheuttavaan kohteeseen. Kymmenet miljardit ovat pois tuottavasta käytöstä ja hyvinvointivaltion ytimestä – sellaisista tärkeistä kohteista kuin sosiaaliturva, hyvinvointipalvelut, koulutus ja tutkimus. Rahat ovat pois myös koronakriisin voittamisesta. Mahdollisuudet elvyttää taloutta vähenevät, siis aivan päinvastoin kuin SAK väittää.

HX-hankkeen ”teollinen yhteistyö”, on luonteeltaan sotilaallista ja sotilasteknologista. Se ei ole teollisuus- tai elinkeinopolitiikkaa, vaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, vaarallista sellaista.

”Teollinen yhteistyö” tarkoittaa niitä käytännön ratkaisuja, joilla Suomi sidotaan hävittäjävalmistajien ja niiden taustalla olevien valtioiden turvallisuusetuihin, myös yrityselämän tasolla. ”Teollinen yhteistyö” on hävittäjähankinnan osa-alueista se kaikkein hämärin, jopa itse koneiden ja niitä ympäröivän järjestelmän kokonaisuutta ja hankintahintaa hämärämpi alue. Selvää on vain se, että hävittäjävalmistajat ja taustavaltiot varmistavat ja valvovat loppuun saakka omat etunsa. Tällaisesta ”yhteistyöstä” hyödyn korjaa vahvempi ja heikompi kantaa riskit. Joidenkin yritysten suomalaisomistajat voivat tottakai voittaakin, mutta hinta veronmaksajille ja yhteiskunnalle on valtava. HX-hankkeen ”teollinen yhteistyö” on yhteiskunnallista tulonjakoa omistajien eduksi.

HX-hanke ja sen osana ”teollinen yhteistyö” haavoittavat Suomen julkistaloutta ja koko kansantaloutta. Samalla vaarantuvat Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset edut, kun sidos Yhdysvaltoihin ja Natoon vahvistuu. Työntekijä häviää paitsi niukkenevina julkisina palveluina ja huonompana sosiaaliturvana myös vähempinä työmahdollisuuksina. Menetyksiin on luettava myös kotimaan heikkenevä turvallisuusasema, kysymys on rauhasta.

***

SAK:sta löytyy tunnetusti johtajia joka lähtöön ja poliittinen suuntakin on selvä. Hävittäjien hankintapäätöksen lähestyessä yritetään tietenkin kaivella kaikkea mahdollista vähän mukavammalle kuulostavaa, sellaista mihin sitten poliittisesti voisi yrittää nojata, jos valtioneuvosto hyväksyy hankinnan koronakriisin heikentämässä taloustilanteessa.

Olisiko SAK:lla juuri nyt tähdellisempää tekemistä kuin yrittää tasoitella sd-johtoisen hallituksen tietä Suomen historian suurimpaan asekauppaan?

Kahden vientialan työnantajaliitot ovat ilmoittaneet pyrkivänsä sopimaan työehdoista jatkossa paikallisesti, yleissitovuus halutaan murtaa. Samaan aikaan ajetaan työttömyysturvan ja työlainsäädännön heikennyksiä sekä työnantajille helpotuksia käyttää ulkomaista halpatyövoimaa, tarveharkinnan poistamista. Palkkakehitys on jo valmiiksi surkeaa, eikä ainakaan parempaa ole luvassa. Lakkoaseelle olisi käyttöä, mutta onko se kunnossa.

Tilanne vain vaikeutuu, jos ulkomaisen työvoiman maahantuonti tehdään vielä nykyistäkin sujuvammaksi. Korona-aika on todistanut, kuinka helppoa se jo on. Työvoiman tulisi olla valtiovallan suojeluksessa, mutta korona-Suomessa on suojeltu ulkomaista työvoimaa käyttäviä työnantajia. Halpatyövoimaa on häiriöttä ja rajoitusten estämättä virrannut vaikkapa uusia Nato-yhteensopivia sotalaivoja rakentavan Rauman telakan tarpeisiin.