Vasemmistoliittoa kohtasi historiallisen raju vaalitappio. Tappion selittää ennen kaikkea hallituksessa tehty politiikka. Se tuli nyt maksuun. Tappio oli odotettu ja looginen seuraus pitempään jatkuneesta kehityksestä. Puolue on vieraantunut niiden ihmisten arjesta, joiden etuja ajamaan se on syntynyt.

Merkit romahduksesta olivat nähtävissä jo kuntavaaleissa 2021, kun neljännes Vasemmistoliiton valtuustopaikoista hävisi. Puolueeseen pettyneitä on sen jälkeen tullut yhä enemmän. Me toisenlaista politiikkaa vaatineet vasemmistoliiton edustajat kärsimme tietenkin eniten tästä kannatuskadosta. Puolueen politiikkaan pahimmin pettyneitä on ollut suhteessa eniten meidän kannattajissamme.

Esimerkiksi Varsinais-Suomen vaalipiirissä ylläpidetty haave kolmesta paikasta oli epärealistinen. Ei sillä, etteikö potentiaalisesti kannatusta olisi kolmeenkin paikkaan, mutta vaalipiirissä ja etenkin Turussa vuosia jatkunut omien mustamaalaus ja viime kuntavaalitappion jälkeen aloitettu kokoomusyhteistyö veivät eväät vaalimenestykseltä ja maakunnassa tuli useiden tuhansien äänten menetys.

Ennakoin hallituskauden ongelmat neljä vuotta sitten, mutta hallituspohjan uskottiin olevan niin hyvän, että siihen katsottiin viisaaksi osallistua. Ohjelmaan kirjattiin kyllä vasemmiston tavoitteille vastakkaisia asioita, kuten eläkeputken poisto ja tarpeeton ja kallis hävittäjähankinta, mutta muutamat hyvät tavoitteet ajoivat monien arvioissa edelle ja hallitukseen osallistuttiin. Hallituksen politiikka oli sitten aika lailla muuta kuin ohjelmassa luvattu. Niinhän tosiasiassa aina käy.

Taktinen äänestäminen on esitetty nyt tappion syyksi. Puolueen politiikkaa ei siis olla valmiita arvioimaan kriittisesti – vieläkään – mitä pidän huolestuttavana. Minusta tappion perussyy on pitkäaikainen vieraantuminen kannattajille tärkeistä asioista. Yhteys ihmisiin on menetetty. Siihen taas on johtanut kaiken ylittäväksi tavoitteeksi nostettu hallitusaseman tavoittelu, hinnasta välittämättä. Oppositiopolitiikkaa ei ole osattu tehdä. Kannattajista on kiinnostuttu vain sen verran, mikä on arvioitu tarvittavan ministeriaseman järjestymiseen kulloisellekin puoluejohdolle.


Apupuolueen identiteetti

Liityin Vasemmistoliittoon Siimeksen puheenjohtajakaudella 2003 Esko Seppäsen vetämän linjan innoittamana. Siimes tukijoineen yritti natottaa puoluetta jo silloin, mutta kohtasi kovan vastarinnan.

Siimes nosti kytkintä sdp:n petaamalle paikalle lääketeollisuuteen, kun oman puolueen kautta ei enää vihreälle oksalle päässyt kiepahtamaan. Tilalle valittu Korhonen oli asiallinen hahmo, mutta Lipposen kakkoshallituksen kuntaministerin oli vaikea saada oppositiopolitiikasta otetta. Vasemmistoliitto ei saanut terävyyttä oppositiopolitiikkaansa millään noina vuosina, vaikkei myöhemminkään. Eväät tähän oli oikeastaan syöty Lipposen hallituksiin ja niiden leikkauspolitiikkaan ja länsiliittoutumiseen tähdänneisiin ratkaisuihin osallistumisella.

Korhonen korvattiin 2009 eurovaalitappion ja ainoan paikan menetyksen jälkeen nopeasti varapuheenjohtaja Arhinmäellä. Ensimmäisenä vaihdosta vaati julkisuudessa tuolloin oma puolueosastoni turkulainen Työn ja tutkimuksen vasemmistoyhdistys. Kirjoitin silloin Arhinmäkeä puheenjohtajaksi vaatineen julkilausumamme. Paavo oli profiloitunut ärhäkkänä uuden polven poliitikkona, olipa näkynyt monissa globalisaatiokriittisissä mielenosoituksissakin. Radikaalin maine hävisi nopeasti Kataisen kokoomushallituksen urheiluministerinä, mm. Hornetien hyökkäysohjusten ja historiallisen yhteisöveroalen myötä.

Arhinmäki pani alulle myös puolueessa sittemmin vahvistuneen puhdistusajattelun uuden aallon. Johdon kanssa eri mieltä olevat julistetaan pannaan ja tarvittaessa erotetaan. Se tappaa nopeasti älyllisen keskustelun. Arhinmäki vaati Kataisen hallituksen kaudella julkisuudessa mm. kansanedustaja Jyrki Yrttiahon erottamista puolueesta. Se olisi onnistunut vain erottamalla koko puolueosasto, joka sattui tuossa vaiheessa olemaan sama kuin Arhinmäkeä 2009 pj:ksi esitti. Se jäi sillä kertaa siihen, mutta vanha 70-80-luvun puoluekulttuuri oli tuotu takaisin.

Vasemmistoliiton oppositiopolitiikka on koko puolueen olemassaolon ajan jättänyt toivomisen varaa, sitä ei ole tehty tehokkaasti parlamentissa eikä sen paremmin kentälläkään. Pahinta kilpailijaa eli demareita ei ole haastettu, koska on varjeltu mahdollisuuksia osallistua aina seuraavaan hallitukseen. Ja hallitusasemaan vasemmisto ei 1990-2000-lukujen kannatusprosenteilla olisi noussut ilman sdp:n hyväksyntää. Demareille Vasemmistoliitto on kelvannut hallituksiin estämään kannatusvuotoa vasemmalle, estämään Vasemmistoliiton vahvistumista. Niin kävi nytkin, kun Marinin puolue lisäsi paikkalukuaan ja Vasemmistoliitto menetti lähes kolmanneksen. Demareiden peli ja vasemmiston rooli pelinappulana on tehnyt tilaa perussuomalaisten nousulle, joihin myös kannattajia vasemmistosta on siirtynyt.

Hakaniemen vasemmistoliittolaistaustaiset toimitsijat ovat vuosikaudet toimineet välittäjinä, kun apupuolueen asemaa on ylläpidetty. Nyt käydyissä vaaleissa samat toimijat pyrkivät varmistamaan, että esteitä Vasemmistoliiton osallistumiseen sinipunahallitukseen ei syntyisi. Eduskuntaryhmästä haluttiin tehdä hallitussopiva. Sinipunaahan on pedattu tosissaan ainakin parin vuoden ajan. Lähiviikot näyttävät, kävikö niin, että peli tuotti tappion, jonka myötä Vasemmistoliittoa ei tarvita enää edes demareiden roiskeläpäksi.


Taloudellinen tasa-arvo jäänyt taustalle

Perussyy vaalitappiolle on se, että Vasemmistoliitto on vieraantunut niistä ihmisistä, joiden asioita ja etuja puolueen tulisi ajaa. On etäännytty yhä kauemmas pieni- ja keskituloisten, työttömien, työntekijöiden ja eläkeläisten arjesta. Se on näkynyt esimerkiksi soteuudistuksen suitsuttamisena suurena voittona, vaikka ihmisten kokemus on palveluiden ja niihin pääsyn heikentyminen. Vieraantuminen näkyy siinäkin, kun kaikkein mieluimmin puhutaan moninaisista (sinänsä kannatettavista) tasa-arvotavoitteista, mutta historiallisessa hintakriisissäkin toimeentulon parantamiseen tähtäävä politiikka – taloudellinen tasa-arvo – on jäänyt aivan taustalle. Ote ja ymmärrys ovat kirvonneet toimeentulokysymyksistä jopa siinä määrin, että onnettomia etuuksien indeksikorotuksia yritettiin vielä vaalien allakin markkinoida kansalaisille muka jonain saavutuksena. Hinnathan nousivat paljon näitä korotuksia rajummin ja jokainen näki sen kyllä kukkarossaan. Myös onnettomat ja väärin kohdistuneet sähkötuet esiteltiin saavutuksina. Laskunmaksua ne eivät pienituloisilla auttaneet. Hallituksen heiveröiset toimet toimeentulon tukemiseksi veivät ilman muuta kannatusta myös vaaleissa.

Ja kun energiapoliittiseen keskusteluun osallistutaan tällaisessa tilanteessa ensisijassa vihreitä myötäilevästi, ei sekään kannatusta lisää. Ilmastopolitiikan kaksinaismoralismi tulisi nostaa esille. Suomen ja EU:n sotaan valmistautuva politiikka ja idänsuhteiden katkominen nimenomaan ovat lisänneet ja lisäävät ilmastohaitallisten energialähteiden käyttöä ja siten päästöjä. Myös kasvava asevarustelu lisää päästöjä. Sotilastoiminnan päästöjä ei kv-ilmastosopimuksissa edes huomioida, Yhdysvaltain tahdosta.

Työväenpuolueen maine kärsi kovan kolauksen myös hoitajien työtaistelun murtaneen pakkolain hyväksymisessä. Sotealan työvoimapulan perussyyt jäivät samalla ratkaisematta. Seuraukset tulevat näkymään palveluiden saatavuuden ja laadun heikentymisenä.


Nato-käännös – sotilasmenot soten edelle?

Etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa mentiin pahasti pieleen. Ja se näkyi vaalituloksessa ja vaalikentillä. Moni kansalainen tuli kiittämään toiminnastani hävittäjähankintoja sekä Nato-jäsenyyttä vastaan, mutta samalla sanoi, että ei hävittäjien ja Naton takia enää vasemmistoliittoa äänestä – ei siis edes näihin kriittisesti suhtautuneita ehdokkaita, koska puoluetta ei enää haluttu tukea mitenkään. Sama etääntyminen näkyi vaalikeskusteluissa jo aluevaaleissa. Peruskysymys kuuluu, onko sellainen politiikka vasemmistolaista, joka kaksinkertaistaa sotilasmenot 3 miljardista yli 6 miljardiin hallituskauden aikana ja samalla jättää hyvinvointialueiden rahoituksen 1,5-2 miljardia alijäämäiseksi?

Jos Vasemmistoliitto olisi pitänyt kiinni kriittisestä kannastaan sotilaalliseen liittoutumiseen keväällä 2022, olisi se voinut merkittävästi vaikuttaa suomalaiseen keskusteluun ja keskusteluilmapiiriin. Julkinen keskustelu Natosta ei olisi muodostunut niin yksipuoliseksi ja suorastaan psykoottisesti sotapolitiikkaa tukevaksi. Voi toki olla, että hallitusasema olisi menetetty, ainakin Marin olisi joutunut asian Vasemmistoliiton osalta ratkaisemaan. Tällaisen harkinnan eteen joutuminen olisi tehnyt hyvää varmasti Marinillekin, mutta ennen kaikkea vaikutus Suomen julkiseen keskusteluun olisi ollut tervehdyttävä. Puolueen linjan pitäminen tällaisessa aivan perusasiassa olisi myös parantanut vaalimenestystä, kun linjanmuutokseen pettyneet kannattajat olisi saatu pidettyä ja saatu uusiakin mukaan.


Eliitin politiikasta otettava irti

Eliitin politiikka on siis ottanut lähes täydellisen vallan Vasemmistoliitossa ja puolue on vieraantunut kannattajistaan. Kannatus on alkanut keskittyä yliopistokaupunkien melko hyväosaiseen koulutettuun väestöön. Kannatusrakenne alkaa olla lähellä vihreiden vastaavaa, etenkin jos tarkastellaan äänestämistä sukupuolen mukaan. Naisten osuus on huomattavan suuri. Näissä vaaleissa menetettiin myös ainoita vasemmistoedustajia maakuntien Suomesta.

Vieraantumista osoittaa sekin, että tappion hetkellä se pyritään kuittaamaan kevyellä heitolla ”pienistä eläimistä”. Kaiken huipuksi puoluetoimisto keksi teettää mielestään kai ”vitsikkäitä” t-paitoja tällä samalla teemalla. Paitojen hinnat tietenkin omalle porukalle sopivat, pienituloisten ulottumattomissa. Kukapa niitä puolue-eliitin ulkopuolella kehtaa edes käyttää. Onko vaalituloksen pohjalta nyt siis olennaisinta keskittyä omiin mielentiloihin? Eikö pitäisi korjata politiikkaa ja asettua kaikella jäljellä olevalla voimalla viimein puolustamaan toimeentuloa ja palveluita, joita nyt uhataan leikkauksilla.

Selitysten sarjaan lukeutuu myös hehkutus uusista jäsenistä. Totuus tässäkin asiassa on aikalailla muuta kuin on kerrottu: Vasemmistoliitto on parin vuoden aikana menettänyt miltei kolme tuhatta jäsentä. Iso osa heistä on 2010-luvun puolivälin jälkeen liittyneitä, jotka eivät jäsenmaksuja ole ilmeisesti lainkaan maksaneet ja siksi sääntöjen mukaan on katsottu eronneeksi. Toinen iso ryhmä eronneita ovat puolueen politiikkaan pettyneet: hävittäjät, nato-jäsenyys, hoitajien pakkolaki jne. Jäsenkadon vuoksi käynnistettiin viime syksynä jäsenhankintakampanja, joka onkin tuottanut uusia liittymisiä. Niitä nyt mainostetaan.

Vaalitappiota pedanneita erikoisuuksia on sekin, että puoluesihteeri piti vaihtaa vain vähän ennen vaaleja. Oikein mitään näkyvää syytä vaihdokselle ei ollut. Puolueen puheenjohtaja ja puoluesihteeri ovat nyt molemmat Turusta. Vaalipiirissä menetettiin useita tuhansia ääniä.

Miten Vasemmistoliiton käy nyt? Puoluejohto ei ole sulkenut pois hallitukseen osallistumista, vaikka ilman muuta pitäisi ja olisi pitänyt niin selkeästi heti vaalituloksen selvittyä tehdä. On keskityttävä puolueen uskottavuuden palauttamiseen, linjan muuttamiseen. Se vie useita vaalikausia, jotka on tehtävä työtä oppositiossa. Tämä on nyt syytä tunnustaa. Sen verran läheltä olen asioita seurannut, että pelkäänpä, että malttia tarvittavien askelten ottamiseen ei helposti löydy.

Haluan kiittää tässä vaiheessa kaikkia tukijoitani siitä työstä jota puolueen uudistamiseksi ja uskottavuuden säilyttämiseksi olemme johdonmukaisesti tehneet. Tärkeää työtä vasemmistopolitiikan perusasioihin – työn, toimeentulon ja rauhan kysymyksiin – palaamiseksi teimme myös näissä vaaleissa. Se työ jatkuu. Vaikka tukiryhmän kova vaalityö ei tällä kertaa riittänyt eduskuntaan saakka, on varaedustajan asemasta hyvä osallistua keskusteluun puolueen tulevaisuudesta ja poliittisesta linjasta. Keskustelua tullaan tarvitsemaan aiempaa enemmän, sille on puolueen romahdusmaisen tappion jälkeen kova kysyntä. Miten pelastamme suomalaisen vasemmiston?

Kiitän äänestäjiäni luottamuksesta. Kutsuja puhumaan ja selostamaan Suomen ja eduskunnan eteen tulevia asioita olen jo saanut. Tunnen ”talon” metkut ja mielelläni niitä jatkossakin kansalaisille selvennän – turuilla ja toreilla. Tavataan! Linja pitää.


Teksti on julkaistu aiemmin Facebookissa.