Illan kokouksessa (22.4.) kasvatus- ja opetuslautakunnassa käytiin taas täpärä äänestys, tällä kertaa kyse oli Pansion uuden yläkoulun rakentamisesta. Hanke torpattiin puheenjohtajan äänellä 5-5.
Lautakunnan käsittellessä esitystä lähivuosien tilainvestoinneiksi, esitin Riikka Oksasen kannattamana, että vuonna 2009 sisäilmaongelmien takia suljettu Pansion yläkoulu saisi viimein sille luvatut uudet koulutilat. Katsoimme, että uudisrakennus voitaisiin toteuttaa Pansion alakoulun peruskorjauksen yhteydessä. Yläkoulusta on ollut jo vuosia olemassa valmis hankesuunnitelma, mutta sitä ei ole tuotu kaupunginhallituksen käsittelyyn eikä asia ole edennyt.
Pansion yläkoululle on nyt vielä aiempaakin suurempi tarve, sillä Kastun koulutalon purkaminen aiheuttaa suuria oppilasaluemuutoksia. Pansion yläkoululaiset siirtyvät toimenpiteiden seurauksena nykyisestä sijoituspaikastaan Rieskalähteen koulusta Topeliuksen koulun Juhana Herttuan yksikköön. Ongelmana on, että Juhana Herttuan koulutalo odottaa lähivuosina tapahtuvaa peruskorjausta. Mihin pansiolaisoppilaat sijoitetaan, kun Juhana Herttuan peruskorjaus toteutetaan?
Yksinkertaisinta olisi rakentaa Pansioon jo pitkään odotettu uusi yläkoulu. Se olisi koko asuinalueen kehittymisen kannalta tärkeä parannus palveluihin. Lähikoulu helpottaisi monen pansiolaisnuoren koulunkäyntiä ja lopettaisi oppilaiden pallottelun eri kouluihin.
Ehdotuksemme sai tuekseen sdp:n kaksi edustajaa sekä perussuomalaisten edustajan. Vastaan äänestivät vihreiden ja rkp:n edustajat, yksi (ainoa läsnäollut) edustaja kokoomuksesta sekä puheenjohtajana poikkeuksellisesti toiminut sdp:läinen varapuheenjohtaja. Esitys kaatui puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Kaikkiaan kolme kokoomuksen edustajaa, varsinainen puheenjohtaja mukaan lukien, oli pois kokouksesta.