Muistopuhe 27.6.2026 Pyhän Ristin kappeli, Turku

Hyvät ystävät, Airan omaiset, läheiset ja matkakumppanit.

Rakas ystävä, äiti, mamma ja iso-mamma Aira nukkui pois toukokuun viimeisenä lauantaina 90 vuoden iässä. On tullut aika saattaa Aira viimeiselle matkalle ja muistaa hänen elämäntyötään.

Aira oli kolmen lapsen äiti, 12 lapsenlapsen mamma ja viiden lapsenlapsenlapsen iso-mamma. Hän oli työtoveri ja luottamusmies, ammattiosasto Metalli 49:n nais- ja perhetoiminnan sielu ja turkulaisen työväenliikkeen voimahahmo.

”Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän”, kysyy Vladimir Vysotski kappaleessaan Ystävän laulu. Kappale oli Airan ehdoton suosikki ja siinä eittämättä kiteytyy hänen elämänfilosofiansa ydin: ystävyyden voima. Ystävyys vahvistuu ja syntyy koettelemuksissa ja auttaa samalla ne voittamaan. Myrskyissä ja ankeina aikoina vierelle jää ystävä. Aira eli elämänsä meidän ja lukemattomien muiden ystävien vierellä, auttoi koettelemuksissa. Kuten Vysotskin laulussa, kulki Airakin meret ja tunturit, ihan sananmukaisestikin, toimiessaan Metalli 49:n perhematkojen luotettuna matkanjohtajana vuosikymmenten ajan.

Aira Heinonen syntyi Turun läänin Kosken maaseutupitäjässä marraskuun 11. päivä 1935 Hän oli sisarussarjan kolmas. Lapsia syntyi perheeseen kaikkiaan seitsemän. Lapsuus ja nuoruus maatöissä ja piikana eri tiloilla olivat työn täyteisiä. Samoilla tiloilla Airan kanssa työskenteli myös tuleva aviomies Kauko Mäkelä. Vihille nuoripari meni Angelniemen kirkossa 1954. Samana vuonna syntyi vanhin poika Erkki, sitten Margit ja Esko. Nuori perhe muutti Ruissalon kartanon maille. Aira teki töitä kartanolla. Kauko oli työssä Turun kaupungin katuosastolla, jossa toimi myös työntekijöiden luottamusmiehenä ja oli sitä myöten Metalli 49:n seinänaapurin, KTV:n ammattiosasto 25:n eli Piikin keskeinen vaikuttaja. Isän töiden perässä perhe muutti Turun Luolavuoreen -62 ja Aira meni töihin Kupittaan yhteiskoulun ruokalaan. Ja sitten Tarmolan leipomoon, jossa hänet valittiin myös työntekijöiden luottamusmieheksi.

Aira ja Kauko varttuivat työelämään sodasta rauhaan palanneessa jälleenrakennuksen Suomessa, joissa työväenliikkeen toimintaoikeudet vapautuivat ja elintasoa päästiin parantamaan. Se antoi tälle työväenliikkeen veteraanien polvelle sen voiman, joka kantoi läpi elämän. He näkivät, miten omalla toiminnalla ja yhteisellä työllä maailman saattoi muuttaa paremmaksi. ja he myös muuttivat sen.

Telakkatyöstä suunta

Turun telakan työläisten taistelu paremman toimeentulon puolesta antoi suunnan Airankin elämäntyölle turkulaisessa työväenliikkeessä. Alkuvuodesta -71 Aira aloitti työt telakan nosturinkuljettajana siskonsa Armin tapaan. Metallin seitsemän viikkoa kestänyt lakko osui samaan kevääseen. Se vaikutti.

Nosturinkuljettajan työ yläilmoissa oli itsenäistä ja antoi omaa rauhaa, mutta tottahan Aira kaipasi mielellään alas työkaverien kanssa juttelemaan – paitsi sosiaalisen luonteensa, myös hänelle hyvin nopeasti uskottujen työpaikan ja ammattiosaston luottamustehtävien vuoksi. Oli oltava perillä työkaverien huolista ja murheista ja osattava auttaa ja tukea niissä. Sosiaalisuus, myönteinen ja avomielinen kaikkia kuunteleva sovittelevuus tekivät Airasta luotetun työtoverin.

Nuorta väkeä virtasi maalta kaupunkien metallitehtaisiin ja telakoille, pohjoisesta etelään. Osa jatkoi Ruotsiin. Myös naisia tuli alalle koko ajan enemmän. Tulijat piti saada mukaan ammattiyhdistysliikkeeseen. Tarvittiin hyviä organisaattoreita, horjumattomia ja sanavalmiita, luotettuja ihmisiä. Airan – silloin 35-vuotiaan perheenäidin – johdolla Metalli 49 perusti naisjaoston 10.10.1971 ajamaan naisten työlle arvostusta, parempia työehtoja ja palkkoja. Aira toimi jaoston puheenjohtajana kymmeniä vuosia 90-luvulle saakka. Hänestä kasvoi vuosien mittaan ammattiosaston nais- ja perhetoiminnan sielu ja voimahahmo, eikä varmasti ole liikaa sanottu, että äitihahmokin.

Naisjaoston puheenjohtaja kiteytti naisten taistelun lähtökohdat ammattiosaston tovereille YK:n naisten oikeuksien vuonna -75: ”Eipä voi sanoa olevansa tasa-arvoinen, kun tekee ensin kahdksan tuntia työtä tehtaalla, samoin kuin mieskin, mutta sitten joutuu tekemään toisen kahdeksan tuntia kotityötä, kun mies on vapaa tekemään mitä tahtoo.” Ja Aira jatkoi: ”Ei ole olemassa naisten ja miesten töitä, vaan kaikki työt ovat yhteisiä. Samoin miesten tulisi huomata työpaikoilla ja ammattiyhdistysliikkeessä naiset työtovereina.”

Naisjaoston tehtäväksi tuli myös monipuolinen vapaa-ajan toiminta ja perheiden arjen parantamiseen liittyvät kysymykset kuten kunnallisen päivähoidon, lasten koulunkäynnin ja nuorisotyön edistäminen. Loma-aikojen lastenhoitoa helpottamaan järjestettiin Airan johdolla myös kesäleiritoimintaa osaston kesänviettopaikassa Ali-Kirjalassa, joka hankittiin vuonna -72 ja jonka kehittämiseen Aira myöhemmin  eläkepäivillään antoi ratkaisevan panoksen.

Mutta pysytään vielä hetki telakalla. Jo puheenvuoron pitäminen 70-luvun telakan suurissa satojen tai tuhansien työntekijöiden yleisissä kokouksissa kysyi uskomattoman paljon rohkeutta, ja harva siihen kykeni, tänään vielä harvempi. Airalta se sujui. Hän nousi telakan nosturinkuljettajien luottamusmieheksi -73. Airasta tuli myös ammattiosaston toimikunnan jäsen ja telakan työhuonekunnan talouden hoitaja.

Keväällä -73 metallin naiset menivät lakkoon. Aira oli naisjaoston puheenjohtajana yksi lakon johtohenkilöistä. ”Mää muistan sen aina kun ne pomot katto ku akat lähti ulos”, Aira muisteli myöhemmin keväisen lakon aiheuttamia reaktioita huvittuneena. Ulosmarssin jälkeen kokoonnuttiin Weikkojen saliin, joka oli sinä päivänä ”ihan piukassa”. Lakossa olivat paitsi telakan, myös useiden muiden Turun alueen metallityöpaikkojen naiset. Lakolla vaikutettiin metallialan matalimpien palkkojen nostamiseksi. ”Alimmat palkkaluokat pois”, kuului naisten vaatimus. Tyytymättömiä oltiin Metalliliiton neuvottelijoiden toimintaan.

Liiton linjaan Aira vaikutti myös valtakunnallisissa liittokokouksissa, joihin hän tuli valituksi ammattiosastoaan edustamaan ensimmäisen kerran 1975. Yhdessä telakalla hitsarina työskennelleen pitkäaikaisen ystävänsä Helinin Raijan kanssa he olivat ensimmäisiä naispuolisia Metalli 49:n edustajia Metalliliiton liittokokouksessa.

Metalli 49:n matkat ja vapaa-ajantoiminta

Naisjaosto käynnisti ammattiosaston perhetoiminnan, kuten vapaa-ajan perhematkat, jotka suuntautuivat ympäri Suomen. Yhdelle matkalle saattoi tuolloin osallistua satoja ihmisiä. Esimerkiksi 80-luvun lopun Ähtärin matkalla oli 900 matkalaista, jäseniä perheineen. Linja-autoja tarvittiin 17.

Matkat Lapin tuntureille kesäisin ja jouluisin olivat ammattiosaston jäsenten keskuudessa hyvin suosittuja ja Aira veti ne luotettuun tapaansa. Isojen ihmismäärien kanssa matkustaminen vaatii jämptiä aikataulujen noudattamista ja rauhallisuutta. ”Paras palaute matkoista ovat uudet ystävät, jotka pysäyttävät torilla, kaupassa tai missä vaan heitä tapaakin”, monien onnistuneiden matkojen vetäjänä vastuun kantanut Aira totesi vaatimattomaan tapaansa. Ystäviä ja tovereita saatiin ympäri Eurooppaa, sillä 90-luvun alussa perhematkat suuntautuivat Norjan Jäämeren rannikolta aina Keski-Euroopan kaupunkeihin ja metalliteollisuuden keskuksiin.

Ali-Kirjalan kesänviettopaikka oli ollut Turun metalliin tulleiden nuorten perheiden henkireikä ja suosittu kohtaamispaikka hankinnastaan lähtien. Jussinjuhlat ja leirintäalueen kesäkausi keräsivät alueen täydeltä väkeä, telttoja ja asuntovaunuja. Keskus kävi 90-luvulla läpi mittavan peruskorjauksen ja toiminnan laajennuksen. Kirjalaa korjattiin ja hoidettiin satojen jäsenten vapaaehtoisvoimin, talkoilla. Niiden sujumiseen Airan osaamista ja kokemusta tarvittiin. Aira toimi Kirjalan hoitajan pitkän ajan, viistoista vuotta. Ja Airaa on paljolti kiittäminen tuosta Kirjalan uudesta noususta. Yhdessä pitkäaikaisen työtoverinsa isäni Jyrkin kanssa he vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että kaikki saatiin onnistumaan.

Niinpä, kun 90-luvun laman työttömyys ja Ahon ja Lipposen hallitukset ajoivat ammattiyhdistysliikettä ahtaalle, kulki Metalli 49 vastavirtaan ja kasvatti jäsenmääräänsä ja vahvisti toimintaansa konkurssien ja työttömyyden keskelläkin. Ammattiosasto onnistui laman kourissa muovaamaan toiminnastaan jäsenistöä houkuttelevan ja entistäkin voimakkaamman. Yhdeltä osin juuri Kirjalan vapaa-ajan keskuksen maineen kiiriessä työpaikoille.

Mistä tunnet sä ystävän?

Aira ei pyrkinyt parrasvaloihin. Hän teki työtä yhteisten tavoitteiden eteen, kuten niin moni saman sukupolven työväenliikkeen veteraani. Asiat oli hoidettava ja ajallaan, jotta toveri vierelläkin pärjäsi. Lakoilla, mielenosoituksilla ja kampanjoilla – joukkotoiminnalla – vaikutettiin myös eduskunnan ja valtuustojen päätöksiin. Näin rakennettiin suomalainen hyvinvointivaltio, terveydenhuolto, lasten, perheiden ja vanhusten palvelut, työttömyysturva ja eläkkeet. Politiikka oli yhteistä työtä. Aira oli meidän vasemmiston ja neljäysin kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen vahva tuki. Kahvit ja soppatykki olivat aamulla valmiit, kun torille lähdettiin ihmisiä tapaamaan. Ja suurten joukkojen ohjaksiin tottunut Aira oli torilla kauhan varressa, kuinkas muuten. Kun Aira kertoi, ketä äänestetään seuraavissa vaaleissa saattoi olla varma, että sana kantoi kauas. Ja tuloksia tuli. Eduskuntaan nostettiin Ensio Laine, sitten Jyrki ja vielä ”Yrtin poika”. Ja tietenkin pitkä rivi kunnan- ja kaupunginvaltuutettuja.

Airan ja isäni Jyrkin saumaton yhteistyö oli alkanut jo 80-luvun alussa. Luottamus oli molemminpuolista ja Aira pyysi Jyrkiä lausumaan muistosanat, kun kuntatyöntekijöiden vahvan edusmiehen roolissa toiminut aviomies Kauko menehtyi vuonna 1984. Silloin oli sovittu, että Jyrki lausuisi muistosanat aikanaan myös Airalle. Sitä Jyrki ei ehtinyt tehdä.

Olisiko ollut niin, että elämän rajallisuuden kohtaaminen ja puolison varhainen poismeno vaikuttivat siihen, että Aira oli sittemmin henkilökohtaisesti saattamassa useat Metalli 49:n jäsenet viimeiselle matkalleen, niin kuin me nyt saatamme Airan. Hän koki itsestään selväksi, että ystävän rinnalla kuljettiin loppuun saakka, myös viimeiselle rannalle tai tunturin laelle hyvästit jättämään. Mutta hyvästien jälkeenkin täältä lähteneet elävät meissä, etsimme heidän piirteitään jälkipolvien kasvoilta, arkisista lauseista, muistamme yhteiset hetket. Muistoissamme ystävillä on ikuinen elämä.

Kiitos kaikesta, Aira.