Sähkölaskut ovat tänä talvena nousseet kestämättömän suuriksi. Laskut ovat monikertaistuneet ja etenkin sähköä asuntojensa lämmityksessä käyttäville ne ovat käyneet ylivoimaisiksi.
Valtion sähkötukien omavastuut ovat niin korkeat, että ne eivät monessakaan tapauksessa helpota ihmisten tilannetta riittävästi – tai ollenkaan. Pieni- ja keskituloiset ovat jääneet monessa tapauksessa kokonaan tukien ulkopuolelle.
Turun kaupungin omistama Turku Energia vastaa suurelta osin sähkön myynnistä ja jakelusta Turun kaupungin ja seudun alueella. Yhtiö korotti sopimushintojaan moninkertaiseksi 2022 loppupuoliskolla markkinahintojen noustua pohjoismaisessa sähköpörssissä. Erityisen hankalaan asemaan joutuivat yhtiön ne kuluttajat, jotka joutuivat solmimaan määräaikaisen sähkösopimuksen hintojen ollessa korkealla.
Nyt sähkön hinta sähköpörssissä on laskenut huomattavasti, mutta ihmiset on sidottu korkeisiin hintoihin pitkäksi ajaksi eteenpäin.
Eduskunnan talousvaliokunnassa päätimme helmikuun lopussa linjauksesta, joka velvoittaa maan hallituksen ryhtymään toimiin kalliiden määräaikaisten sopimusten huojentamiseksi. Myös Turun kaupungin omistaman Turku Energian tulisi sallia määräaikaisten sopimusten purkaminen ja hintojen kohtuullistaminen. Olen jättänyt asiasta aloitteen Turun kaupunginvaltuustolle.
Hintakatto varmin ratkaisu
Tehokkain ja varmin keino puuttua sähkön hintaan olisi hintasääntely eli hintakatto. Se estäisi sähköyhtiöitä perimästä kuluttajilta kiskurihintoja. Yhtiöt ovat hyötyneet sähkökriisistä ja tehneet valtavia voittoja, sillä sähkön tuotantokustannukset eivät ole nousseet lainkaan markkinahinnan kohotessa. Hallitus ei ole hintakattoa halunnut valmistella, koska sähköyhtiöt sitä vastustavat.
Sähkö on nykyisin välttämättömyyshyödyke eikä sen hinta voi riippua pörssipeleistä tai sähköntuotantoa hallitsevien suuryhtiöiden manipulaatiosta. Sähkön hinta voi taas nousta rajusti milloin tahansa, todennäköisesti niin käy viimeistään ensi syksynä. Vaaleissa valittavan eduskunnan tulisikin ensi töikseen tarttua toimeen sähkön hinnan hillitsemiseksi pysyvästi.
Johannes Yrttiaho (vas)
kansanedustaja
talousvaliokunnan jäsen
Kirjoitus on julkaistu Varsinais-Suomen Uusi Päivä-lehdessä 1/2023
