Sähkölaskut ovat tänä talvena nousseet kestämättömän suuriksi. Laskut ovat monikertaistuneet ja etenkin sähköä asuntojensa lämmityksessä käyttäville ne ovat käyneet ylivoimaisiksi.

Valtion sähkötukien omavastuut ovat niin korkeat, että ne eivät monessakaan tapauksessa helpota ihmisten tilannetta riittävästi – tai ollenkaan. Pieni- ja keskituloiset ovat jääneet monessa tapauksessa kokonaan tukien ulkopuolelle.

Turun kaupungin omistama Turku Energia vastaa suurelta osin sähkön myynnistä ja jakelusta Turun kaupungin ja seudun alueella. Yhtiö korotti sopimushintojaan moninkertaiseksi 2022 loppupuoliskolla markkinahintojen noustua pohjoismaisessa sähköpörssissä. Erityisen hankalaan asemaan joutuivat yhtiön ne kuluttajat, jotka joutuivat solmimaan määräaikaisen sähkösopimuksen hintojen ollessa korkealla.

Nyt sähkön hinta sähköpörssissä on laskenut huomattavasti, mutta ihmiset on sidottu korkeisiin hintoihin pitkäksi ajaksi eteenpäin.

Eduskunnan talousvaliokunnassa päätimme helmikuun lopussa linjauksesta, joka velvoittaa maan hallituksen ryhtymään toimiin kalliiden määräaikaisten sopimusten huojentamiseksi. Myös Turun kaupungin omistaman Turku Energian tulisi sallia määräaikaisten sopimusten purkaminen ja hintojen kohtuullistaminen. Olen jättänyt asiasta aloitteen Turun kaupunginvaltuustolle.

Hintakatto varmin ratkaisu

Tehokkain ja varmin keino puuttua sähkön hintaan olisi hintasääntely eli hintakatto. Se estäisi sähköyhtiöitä perimästä kuluttajilta kiskurihintoja. Yhtiöt ovat hyötyneet sähkökriisistä ja tehneet valtavia voittoja, sillä sähkön tuotantokustannukset eivät ole nousseet lainkaan markkinahinnan kohotessa. Hallitus ei ole hintakattoa halunnut valmistella, koska sähköyhtiöt sitä vastustavat.

Sähkö on nykyisin välttämättömyyshyödyke eikä sen hinta voi riippua pörssipeleistä tai sähköntuotantoa hallitsevien suuryhtiöiden manipulaatiosta. Sähkön hinta voi taas nousta rajusti milloin tahansa, todennäköisesti niin käy viimeistään ensi syksynä. Vaaleissa valittavan eduskunnan tulisikin ensi töikseen tarttua toimeen sähkön hinnan hillitsemiseksi pysyvästi.

Johannes Yrttiaho (vas)
kansanedustaja
talousvaliokunnan jäsen

Kirjoitus on julkaistu Varsinais-Suomen Uusi Päivä-lehdessä 1/2023

Meille varsinaissuomalaisille niin tärkeän Saaristomeren ja itse asiassa koko Itämerenkin ekologinen tila on herättänyt enenevästi huolta viime vuosikymmeninä. Kaiken takana on kuitenkin yli sata vuotta jatkunut ihmisen toiminnallaan aiheuttama likaantuminen. Ja vaikka ravinnekuormitusta on nyttemmin saatu suuresti vähennettyä, ei meren tila ole juurikaan kohentunut, sillä saaristoalueelle kohdistuvaa kuormitusta on yhä liikaa.

Itämeren suojelukomissio HELCOM hyväksyi vuonna 2007 toimintaohjelman, jonka tavoitteena on saavuttaa hyvä ekologinen tila koko Itämeren alueella. HELCOM oli listannut jo vuonna 1992 Itämeren pahimmat kuormittajat. Kohteita oli yhteensä 162, joista 10 Suomessa. Nyt jäljellä on enää yksi kohde Suomessa: Saaristomeren valuma-alue.  Sen saaminen pois tästä hotspot-listasta viimeistään vuonna 2027 on tavoitteena hallituksen vuoden 2021 Saaristomeriohjelmassa.

Tavoitteen asettaminen ei ole vaikeaa, mutta saavuttaminen on. Syitä on monta. Kyseessähän on kymmenientuhansien saarien ja luotojen muodostama labyrintti, johon laskee lukuisia jokia ja puroja. Valuma-alueen maaperä on suurelta osin savea ja jokirantojen jyrkkyyden vuosi hyvin eroosioherkkää. Ongelmia lisää vesialueiden mataluus ja veden hidas vaihtuminen.

Tätä nykyä Saaristomerta rasittaa lähinnä maa- ja metsätaloudesta peräisin oleva hajakuormitus. Pahin rehevöitymisen aiheuttaja on menneiden vuosikymmenten liikalannoituksen vuoksi maaperään varastoitunut fosfori. Sitä ja kiintoainekuormitusta voidaan tehokkaimmin vähentää peltomaan kipsikäsittelyllä, mutta myös kosteikkojen rakentaminen ja suojakaistat ovat välttämättömiä. Ja jottei totuus unohtuisi, niin jopa vedenpuhdistuslaitoksilta, kuten Turun Kakolanmäen keskuspuhdistamolta, valuu mereen yhä fosforin ja typen ohella lääke- ja myrkkyjäämiä.

Aivan ”uutena” uhkana on kuvaan noussut ilmastonmuutoksesta johtuva meren voimakas lämpeneminen. Leudot, jäättömät talvet ja talvisadanta lisäävät huuhtoutumista voimakkaasti, kuten kävi ennätyslämpimänä talvena 2019-2020. Eliöstöä kohtaavat nopeat muutokset ovat osa Itämeren läheistä tulevaisuutta. Sen paremmin Saaristomeren virkistyskäytöltä kuin kalastukseltakaan ei tule haasteita puuttumaan. Merkitystä lienee silläkin, että meritse saapuville matkailijoille Turun saaristo on monesti ensimmäinen näyteikkuna maahamme.

Seuraavaa hallitusohjelmaa rakennettaessa ei enää riitä pelkkä kirjaus Itämeren suojelusta, vaan Saaristomeren pelastaminen on huomioitava erikseen. Tarvitaan yhtä lailla todellista poliittista tahtoa kuin rahoitustakin. Tätä kaikkea tarvitaan, mikäli vesiensuojelutoimenpiteistä ei enää jatkossa haluta tinkiä.

Ympäristöongelmat eivät Itämerelläkään kunnioita valtioiden välisiä rajoja. Vastapäivään kiertävä pintavirtaus tuo Saaristomerelle lisää saasteita Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden suunnalta. Pääaltaan hapettomat pohja-alueet ulottuvat aivan lähelle ja niiltä vapautuu lisää fosforia veteen. Suurimmat päästölähteet ovat nyttemmin Itämeren eteläosissa, mutta myös Venäjän suuntaan on yhteistyötä ympäristöasioissa jatkettava kulloisestakin poliittisesta tilanteesta riippumatta. Kun ympäristöyhteistyö onnistuu Norjan ja Venäjän välillä Barentsinmerellä, miksei siis myös Itämerellä.

Johannes Yrttiaho
kansanedustaja
Vasemmistoliitto
Varsinais-Suomi

Kirjoitus on julkaistu Centrum Balticumin Pulloposti-kolumnien sarjassa.

Varhaiskasvatus on tullut minulle tutuksi omakohtaisesti neljän lapsen isänä sekä toimiessani kymmenen vuoden ajan Turun kaupungin kasvatuksesta ja opetuksesta vastaavissa toimielimissä. Lautakunnan jäsenenä, kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajana olen vuosia puolustanut lähipäiväkoteja, pieniä ryhmäkokoja ja varhaiskasvatuksen riittävää resursointia yhteistyössä paikallisten vanhempainyhdistysten ja päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien kanssa.

Suomalaisen päivähoitojärjestelmän historia juontaa juurensa 1800-luvun lopulla perustettuihin ensimmäisiin lastentarhoihin. Vuonna 1973 säädettiin päivähoitolaki. Lasten päivähoito oli ratkaisu sosiaalisiin kysymyksiin: perheelliset naiset pääsivät töihin ja lapset kasvatuksellisesti sopivaksi katsottuun paikkaan vanhempien ollessa töissä. 

Pedagogiikka on ollut keskeinen osa suomalaista varhaiskasvatusta jo ensimmäisten lastentarhojen (nykyisin päiväkodit) perustamisesta alkaen. Varhaiskasvatuslain (2018) ja velvoittavan opetussuunnitelman myötä pedagogiikan rooli varhaiskasvatuksessa on entisestään vahvistunut.

Tällä hetkellä iso ongelma on, että toiminnalle asetetut vaatimukset ja resurssit eivät kohtaa. Varhaiskasvatuksen perustaa ovat jo pitkään heikentäneet niin riittämättömät valtionosuudet kuin vuosia jatkuneet kuntien omat säästökuurit.  Alan ammattilaisten palkkaukseen, työoloihin ja koulutukseen ei ole riittävästi panostettu, vaan toiminnan kehittämistä on  päinvastoin ohjannut uusliberalistinen tehostamisen eetos.

Alan akuutti henkilöstökato on tosiasiassa pitkään jatkuneen politiikan looginen seuraus. Poliittisten ratkaisujen vuoksi monet niistä hyvistä asioista, joita varhaiskasvatuslaki edellyttää, toteutuvat puutteellisesti, tai jäävät kokonaan toteutumatta.

Kuluneella eduskuntakaudella palautettiin subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus ja korjattiin Sipilän hallituksen heikentämä suhdelukuasetus entiselleen. Nämä ovat olleet tärkeitä toimia, mutta eivät vielä riitä varhaiskasvatuksen jo kriisiksikin muodostuneen tilanteen korjaamiseksi.

Tässä toimenpide-ehdotukseni alan ongelmien ratkaisemiseksi:

1. Henkilöstön veto- ja pitovoimaa parannettava!

Varhaiskasvatuksen tärkein resurssi on osaava työhönsä sitoutunut henkilöstö. Henkilöstöä pitää olla tarpeeksi, jotta jokainen lapsi saa hyvää hoitoa ja opetusta. Henkilöstöpulan keskeiset ratkaisut ovat alan ammattiryhmien palkkatason tuntuva nosto ja työolojen parantaminen. Kasvatus- ja opetushenkilöstölle pitää myös taata mahdollisuus keskittyä omaan työhönsä – laitoshuoltoon, ruokahuoltoon ja toimistotyöhön tarvitaan omat resurssit. Muuntokoulutus lastenhoitajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi tai sosionomiksi on mahdollistettava työssäkäynnin ohessa koko maassa.

2. Ryhmäkoot pienemmiksi – pysyvyyttä ryhmiin!

Eduskunnan on osoitettava määrärahaa lapsiryhmien kokojen pienentämiseen ja ryhmäkokoja säätelevää asetusta tulee tarkentaa. Henkilöstömitoitusta on tarkasteltava ryhmä-, ei yksikkökohtaisesti. Nykyistä ryhmäkokoja säätelevää valtioneuvoston asetusta tulisi myös muuttaa siten, että alle kolmivuotiaiden mitoitus olisi voimassa aina sen lukuvuoden loppuun asti, jolloin lapsi täyttää kolme vuotta. Näin vähennettäisiin pienten lasten ryhmissä kesken kauden tehtäviä siirtymiä ja mitoitukseen perustuvia kikkailuja ryhmien kokoonpanoissa. Lisäksi asetuksesta pitää poistaa alle viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa viettäviä lapsia koskeva väljempi henkilöstömitoitus. Jokainen lapsi on kokonainen!

3. Erityisopettajamitoitus lakiin!

Varhaiskasvatuslain mukaan lapsella on oikeus tarvitsemiinsa varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluihin, kuten erityisopetukseen ja erityisopettajan konsultaatioon. Erityisopettajalta saadulla tuella ja opetuksella ennaltaehkäistään ja vähennetään lapsen oppimisvaikeuksien moninaistumista. Jotta lapsen oikeus erityisopetukseen toteutuu myös käytännössä, on säädettävä sitova erityisopettajamitoitus: yksi erityisopettaja 50 lasta kohden. Saman erityisopettajamitoituksen tulee koskea koko varhaiskasvatusta (sisältäen esiopetuksen).

4. Lähipäiväkotiperiaatetta vahvistettava!

Lasten oikeutta lähipäiväkotiin on vahvistettava. Moni perhe on joutunut pulaan, kun päiväkotipaikat lähipäiväkodissa ei riitä. Kaukana sijaitseva päiväkotipaikka pidentää lasten hoitopäivien pituutta ja hankaloittaa perheiden arkea. Etenkin yksinhuoltajien ja pienten lasten näkökulmasta tilanne voi olla täysin kohtuuton, jos kunnan tarjoama päiväkoti sijaitsee perheelle hankalasti saavutettavassa paikassa.

Päiväkotipaikkoja pitää olla riittävästi eri alueilla. Kun päiväkotipaikkojen täyttöaste pidetään kohtuullisena, ryhmät pysyvät pienempinä ja lähipäiväkodeista löytyy vapaita paikkoja myös kesken toimintavuoden. Näin vähennetään tarpeettomia siirtymiä päiväkodista toiseen ja turvataan lapselle eheä oppimispolku varhaiskasvatuksesta alkaen.

5. Tilat, opetusmateriaalit ja välineet kuntoon!

Päiväkodit pitää rakentaa lasten ja varhaiskasvatuksen toiminnan tarpeista käsin. Muodissa oleva uusien päiväkotirakennusten suunnittelu, jossa kahdelle lapsiryhmälle tehdään osin yhteiset tilat, kuormittavat sekä lapsia että aikuisia ja aiheuttavat turhaa levottomuutta ryhmiin. Kunnolliset opetus- ja leikkitilat, eteiset ja omat vessat kaikkiin ryhmiin! Kirjojen, lelujen, pelien sekä muiden opetusmateriaalien ja välineiden tulee olla ehjiä ja ajantasaisia. Yksiköiden koko pitää suunnitella lasten etu ensisijalla. Sopivan kokoisissa yksiköissä talon henkilöstö ja lapset tuntevat toisensa. 

6. Voiton tavoittelu pois varhaiskasvatuksesta!

Varhaiskasvatusta tulee järjestää lasten ja perheiden tarpeita – ei yritysten voitontekoa varten. Varhaiskasvatuksen yksityistäminen on aina riski. Lasten päiväkotipaikka voi mennä alta esimerkiksi yrityksen mennessä konkurssiin. Yksityinen päiväkoti voi valita lapsensa ja halutessaan yksipuolisesti päättää lapsen hoitosopimuksen. Palveluiden järjestäminen julkisesti – ilman voiton tavoittelua – on lapsen edun toteutumisen kannalta varminta – ja yhdenvertaista.

Arvoisa puheenjohtaja,

Vuonna 2020 voimaan tulleessa Pukkilan asemakaavassa alueelle muodostuvan uuden rakennusoikeuden yhteenlaskettu määrä oli huimat 155 455 kem2. Kaava herätti paljon keskustelua ja kritiikkiä, mm. rakentamisen korkeuteen ja tehokkuuteen liittyen. Kuntalaiset kantoivat huolta alueen liikennejärjestelyistä ja siitä, että asemakaava-alueesta tulee liian tiivis, alueelle tulee liian vähän viher- ja virkistysalueita.

Kritiikkiä herättivät myös kaakelitehtaan massalaitoksen läheisyyteen kaavoitetut kerrostalot, jotka nähtiin liian massiivisina, ja teollisuus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan vanhan tehdasrakennuksen arvoa heikentävinä.

Kaakelitehtaan suojeleminen vuonna 2020 voimaan astuneessa asemakaavassa oli lopulta kaavan harvoja hyviä puolia. Perustavanlaatuisia ongelmia kaavaan jäi kuitenkin paljon. Suojelun vastineeksi kaavan edunsaaja ja kiinteistönomistaja ulosmittasi kaupungilta valtavan määrän rakennusoikeutta ja muita rahaksi realisoitavia etuja ja vapauksia rakentaa aluetta ympäristöstä, asumisviihtyvyydestä, liikenneongelmista, kaupunkikuvasta tai kulttuurihistoriasta välittämättä. Nyt alue näyttää rakentuvan palvelemaan yksityistä asuntosijoittamista, paljon pieniä asuntoja, hyvin tiiviisti.

Kaiken huipuksi alkuperäisen kaavan tärkein saavutus eli massalaitoksen suojelu halutaan tällä uudella kaavalla nyt poistaa ja purkaa vanha tehdasrakennus. Näin aiotaan tehdä ja kehdataan valtuustolle esittää, vaikka juuri kuukausi sitten valtuusto on hyväksynyt uuden yleiskaavan, jossa massalaitos on osoitettu arvokkaaksi rakennukseksi, jota ei saa purkaa. Nyt valtuuston käsittelyssä oleva asemakaavaesitys on siis uuden yleiskaavan vastainen.

Kaakelitehtaan massalaitos on hallinnut Pitkämäen maisemaa ja kaupunkikuvaa yli sadan vuoden ajan. Nelikerroksinen klassisitisvaikutteinen tehdas valmistui vuonna 1913. Sen rakennusmateriaaliksi valittiin rautabetoni, jotta polttouunien aiheuttama tulipalojen vaara olisi pienempi.

Pukkilan edeltäjä Turun Kaakelitehdas oli jo 1899 ostanut Maarian Pitkämäen kylän Keskitalon tilan, jonka pelloilta saatiin sen ajan tuotantoon sopivaa savea. Itse tehdas rakennettiin ns. Pukkilan pellolle. Jo tehdasrakennuksen sijainti kertoo siis mielenkiintoisella tavalla agraarisen Suomen ja modernin tehdasteollisuuden synnyn murrosvaiheesta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Pukkilan alueen rakentamisesta on Turun politiikassa kamppailtu vuosia.

Vasemmistoliiton edustajat esittivät voimassaolevaa vuoden 2020 kaavaa valmisteltaessa kaavalautakunnassa, että asemakaavanmuutosehdotus olisi palautettu uudelleen valmisteltavaksi, ja että kaavan lähtökohdat, tavoitteet ja mitoitus olisi tuotu uudelleen tarkasteltaviksi niin, että alueen kehittämisessä olisi huomioitu luontoarvot, asumisviihtyvyys ja liikenneratkaisut kokonaisuutena. Vanhan kaakelitehtaan asemaa kaupunkikuvassa olisi Vasemmistoliiton esityksen mukaan tullut vahvistaa rajoittamalla uudisrakentamisen kokoa ja korkeutta kaava-alueella. Vasemmistoliitto esitti tuolloin, että asukasmäärää olisi pienennetty puoleen 1000-1200 asukkaaseen 2000-2500 asukkaasta. Rakennusoikeuden määrää olisi pienennetty. Nämä seikat olisi tullut asettaa kaavan tavoitteeksi – ei suinkaan rakennusoikeuden määrän maksimointi, kuten sitten valitettavasti kävi.

Vuoden 2020 kaavassa suojeltujen rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala on noin 6480 kem2. Vaikka massalaitos on rakennuksena iso, suhteellisesti se on vain pieni osa kaikesta siitä uudesta rakennusalasta yli 155 000 kem2:stä, jonka uusi kaava alueelle mahdollistaa.

Nyt täysin yksipuolisesti kiinteistön omistajan ja kaavan edunsaajan taloudellisten intressien tyydyttämiseksi on valmisteltu uusi erittäin kyseenalainen asemakaava – turuntautinen purkukaava. Kaava-alue on rajattu käytännössä kattamaan vain tämä hiljattain asemakaavalla sekä vain kuukausi sitten yleiskaavalla suojeltu kulttuuri- ja teollisuushistoriallisesti merkittävä massalaitosrakennus, jota vieläpä museo lausunnoissaan puolustaa hyvin selkeäsanaisesti, mutta jonka purkaminen kaavalla nyt siis sallittaisiin.

Turku on Suomen vanhin kaupunki, yliopistokaupunki. Turun yliopistossa on merkittävä humanistinen tiedekunta, monipuolista osaamista ja sivistystä myös kulttuuri- ja teollisuushistoriallisista kysymyksistä.

Miten voi olla mahdollista, että kaupunkisuunnittelussa historiaa ymmärtävillä ja sitä arvostavilla tahoilla ei ole mitään sananvaltaa? Tässä heitetään paperikoriin kaikki se kaavoitus- ja siihen liittyvä mittava taustatyö, virkatyö, jota sekä Pukkilan 2020 asemakaavan että yleiskaava 2029 yhteydessä on tehty.

Mikäli asemakaavanmuutos nyt hyväksytään ja Turun kaakelitehtaan massalaitos puretaan, tuhoaa Turku paitsi kappaleen historiaa, myös – jälleen kerran – maineettaan kulttuurikaupunkina.

Puheenjohtaja, kannatan tämän asemakaavaesityksen hylkäämistä.


Puheenvuoro Turun kaupunginvaltuuston kokuksessa koskien Pukkilan kaakelitehtaan purkamista koskevaa asemakaavanmuutosta.

Arvoisa puhemies! Suomen pitkään harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustunut sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, rauhantahtoisen ulkopolitiikan ensisijaisuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön ennen kaikkea Yhdistyneissä kansakunnissa, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä ja Euroopan unionissa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on ollut pyrkimys pysyä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella, tavoitteena samalla ehkäistä ennalta konflikteja rauhaa tukevan diplomatian keinoin ja pitämällä huolta siitä, ettei Suomen aluetta käytetä vihamielisiin tarkoituksiin muita maita vastaan. 

Sotilasliitto Natoon liittyminen kytkee Suomen aivan toisenlaiseen politiikkaan, jonka lähtökohtana on sotilaallinen voima ja ydinasepelote. Naton jäsenyys sitoo Suomen myös jatkuvaan asevarusteluun. Sotilasliiton jäsenyys sulkee pois Suomen liittymisen ydinaseet kieltävään YK:n sopimukseen. Sitoutuminen Naton tekee Suomesta osapuolen, kun Nato tai joku Nato-maa on konfliktissa Venäjän, Kiinan, Iranin tai jonkun muun maan kanssa. Marinin hallitus ei lakiesityksessään arvioi lainkaan Naton strategiaan tehtyjä muutoksia, jotka vahvistavat Naton globaalia roolia ja vastakkainasettelua myös Kiinan kanssa. 

Ilmastonmuutos tulee lisäämään arktisen alueen luonnonvarojen ja kulkuyhteyksien merkitystä. On vaara, että myös varustelu alueella kasvaa. Se on uhka alueen vakaudelle, alkuperäiskansoille ja ympäristölle. Asevarustelu ja sotaharjoitukset, puhumattakaan sodista, ovat merkittävä ilmastopäästöjen ja muiden ympäristöongelmien tekijä. Asevarustelun ja sotaharjoitusten rajoittamisen pitäisi olla osa Suomenkin ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. 

Valitettavasti Nato-jäsenyyttä koskeneissa selvityksissä ja Marinin hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan sotilaallisen liittoutumattomuuden antamien mahdollisuuksien ja etujen arviointi. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaa perustavalla tavalla koko Pohjois-Euroopan turvallisuuspoliittista tilannetta epävakaampaan suuntaan. Aiempi Pohjolan vakaus on varsin nopeasti muuttumassa vastakkainasetteluksi Yhdysvaltain ja Venäjän välillä. Sotilaallisen yhteenoton vaara arktisella alueella on kasvamassa. 

Yhdysvallat on lisäämässä sotilaallista vaikutusvaltaansa koko Pohjois-Euroopassa solmimalla kahdenväliset puolustussopimukset Norjan ohella myös Suomen, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Tämä merkitsee muun muassa raskaiden amerikkalaisaseiden niin sanottua ennakkovarastointia myös Suomen ja Ruotsin alueelle. Ruotsin puolustusministeri on kertonut naapurimaamme neuvottelevan parhaillaan maa-alueiden luovuttamisesta Yhdysvaltain asevoimien käyttöön aivan keskeisiltä Ruotsin alueilta. Norja on jo luovuttanut neljä suurta aluetta viime kesänä päätetyllä puolustussopimuksella Yhdysvaltain käyttöön. Myös Suomi neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltain kanssa samankaltaisesta sopimuksesta kuin mitä Norja on Yhdysvaltain kanssa jo tehnyt. Eduskuntaa ei ole informoitu sopimusneuvottelujen nykytilasta eikä myöskään yksityiskohtaisesta sisällöstä. Haluankin kysyä sekä ulkoministeriltä että puolustusministeriltä: miksi eduskunnalle ei ole kerrottu Suomen neuvottelevan Yhdysvaltojen kanssa amerikkalaisten raskaiden aseiden ennakkovarastoinnista maamme alueille ja Yhdysvaltain asevoimien käyttöön luovutettavista Suomen alueista? Tässä asiassa on myös hyvä muistaa, että kansainvälisen oikeuden mukaan sotilaallisten keinojen käyttö on sallittu muuhun kuin oman maan puolustamiseen vain YK:n valtuuttamana. Nato ei ole tähän sitoutunut. 

Arvoisa puhemies! Marinin hallitus näyttää pitävän Naton 5 artiklaa absoluuttisena turvallisuustakuuna, joka nostaa hyökkäyskynnystä ja jopa estää hyökkäyksen jo ennakolta. Ja jos hyökkäys kuitenkin tapahtuisi, niin Nato-maiden yhteinen sotilaallinen voima ja sotilaalliset vastatoimet riittäisivät pitämään huolta siitä, että hyökkääjä voitetaan. Tällainen usko perustuu Yhdysvaltain ylivoimaiseksi katsottuun asevoimaan, johon Suomikin nyt aikoo tukeutua. Yhdysvallat itse vastusti aikoinaan sotilasliittoa perustettaessa absoluuttisia turvatakuita, koska se ei halunnut niiden kautta tulla vedetyksi muiden maiden käymiin sotiin. Yhdysvallat halusi myös pitää itsellään päätäntäoikeuden siitä, miten 5 artiklaa tulkitaan ja käytetään. Monet asiantuntijat katsovat, ettei 5 artikla loppujen lopuksi lupaa mitään, mutta se sitoo ainakin Naton pienemmät jäsenmaat tukemaan Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjauksia. Väite Nato-jäsenyydestä pelkästään puolustuksellisena ratkaisuna osoittaa tietämättömyyttä Naton toiminnasta ja todistaa vain puutteellisesta tutustumisesta sotilasliiton veriseen historiaan.

Arvoisa puhemies! Sekä presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto että puolustusministeri Antti Kaikkonen pitävät lähtökohtana sitä, ettei Suomi aseta minkäänlaisia ennakkoehtoja tai varaumia Nato-jäsenyydelle. Tämä koskee myös ydinaseiden sijoittamista Suomeen. Samalla kannalla on myös Marinin hallitus ja valitettavasti jopa yksimielisesti. Hallituksen lakiesitys Nato-jäsenyydestä toteaa, että Suomi liittyy sotilasliiton jäseneksi täysillä oikeuksilla ja velvollisuuksilla — eli ilman minkäänlaisia omia ehtoja tai varaumia. Kun Norja ja Tanska liittyivät Nato-jäseneksi, ne hyväksyivät joukon omia ehtoja, joilla maat sulkivat alueeltaan pois sotilasliiton pysyvät tukikohdat, ulkomaisten asevoimien pysyvän läsnäolon ja myös ydinaseet. Suomi liittyy nyt Nato-jäseneksi ja hyväksyy ilman omia rajaavia päätöksiä muiden jo aiemmin asettamat ehdot, omaa kantaa Suomella ei ole. 

Miksi Suomi sitten haluaa liittyä Nato-jäseneksi ilman ehtoja? Syynä ovat neuvottelut, joita Suomi parhaillaan käy Yhdysvaltain kanssa maiden kahdenvälisestä puolustussopimuksesta. Suomen ulkopoliittinen johto pelkää, että mikä tahansa oma ehto tai varauma Nato-jäsenyyteen saattaisi olla ristiriidassa niiden velvoitteiden ja sitoumusten kanssa, joita Yhdysvallat haluaa tulevaan puolustussopimukseen sisällyttää. 

Arvoisa puhemies! Tulen äänestämään Nato-jäsenyyttä vastaan. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella. 

Puhemies! Hyväksymällä edustaja Mustajärven esittämät kolme lausumaa eduskunta voi asettaa ne varaumat, jotka hallitukselta ovat jääneet asettamatta. Ensinnäkin, Suomen tulee ilmoittaa, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen eikä sen maa-alueita ja ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun, koska se merkitsisi mahdollisessa suursodassa Suomen joutumista automaattisesti eturintamavaltiona ydinaseiskujen kohteeksi. Toiseksi, Suomen alueelle ei saa sijoittaa pysyvästi minkään muun maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia. Näin Suomi välttää omalta osaltaan kansainvälisen tilanteen kärjistymisestä aiheutuvat riskit ja pysyy niiden ulkopuolella. Kolmanneksi, Suomen ei tule sallia eikä antaa minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. — Kiitoksia, puhemies. 


Puheenvuoro keskustelussa Suomen Nato-sopimuksen hyväksymisestä, toinen käsittely 28. helmikuuta 2023.