Selvityspyyntö: Yksityisen päivähoidon hallitsematon kasvu ja määrärahan ylittäminen

Kaupunginhallituksen jäsen Johannes Yrttiahon selvityspyyntö 7.11.:

Päivähoidon palvelusetelit otettiin Turussa käyttöön vuonna 2010. Palvelusetelien käyttöönoton jälkeen kaupunginhallitus päätti asettaa tavoitteeksi yksityisen päivähoidon osuuden kasvattamisen noin 19 %:sta 30 %:in vuoteen 2018 mennessä.

Sivistystoimialan palveluohjauksen ja yksityisten palveluiden palvelualuetta johtaa toimialajohtajan alaisena palvelualuejohtaja. (Sivistystoimialan johtamisjärjestelmä 2.1.2015 § 8) Yksityisen päivähoidon palvelualuejohtaja vastaa palvelusetelipäivähoidosta ja siten käytännössä myös yksityisiin palveluihin osoitettujen määrärahojen käytöstä.

Sivistystoimialalle on perustettu ns. palveluohjausyksikkö, jonka tehtävänä on ohjata päivähoitopaikkaa hakevia perheitä heille sopiviin palveluihin. Palveluohjausyksikkö toimii yksityisten palveluiden palvelujohtajan alaisuudessa.

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti (kasopelk 11.5.2016 § 84) virkamiesesittelystä poiketen äänin 3-8 korottaa yksiytyisen päivähoidon palvelusetelin arvoa 826 euroon kuukaudessa. Lautakunta oli päätöstä tehdessään tietoinen siitä, että osavuosikatsauksessa 1/2016 (kasopelk 27.4.2016 § 73) palvelusetelipäivähoidon ennustettiin ylittävän sille talousarviossa varatun määrärahan peräti 2,8 miljoonaa eurolla.

Vuoden 2016 toisen osavuosikatsauksen (kasopelk 30.8.2016 § 120, liite1) mukaan yksityisen hoidon osuus on jo kesäkuun lopussa 2016 yltänyt 30 %:in. Vuoden loppuun mennessä sen ennustetaan nousevan peräti 31 %:in. Palvelusetelipäivähoidossa olevien lasten määrä on kasvanut useilla sadoilla. Osavuosikatsauksen 2/2016 mukaan palvelusetelipäivähoidon ennustetaan ylittävän sille varatun määrärahan 3 miljoonalla eurolla.

Lautakunnan strategisten tavoitteiden seurannassa poikkeama selitetään vähäiseksi, vaikka se tosiasiassa ylittää talousarvion 2016 tavoitteen 3 prosenttiyksiköllä. Kaupunginhallituksen vuodelle 2018 asettama tavoite ylittyisi ennusteen mukaan jo kuluvana vuonna prosenttiyksiköllä. Poikkeamaa talousarvion toiminnallisesta tavoitteesta ja määrärahasta ei voida pitää vähäisenä.

Palvelusetelipäivähoitoon osoitettu talousarviomääräraha on vuosittain kasvanut merkittävästi, mutta siitä huolimatta määrärahan käyttö on ylitetty merkittävästi.

On selvää, että yksityisen päivähoidon nopea kasvu heikentää kaupungin oman varhaiskasvatuksen toimintaedellytyksiä. Palvelusetelipäivähoidon euromääräisesti ja suhteellisesti erittäin suuri budjettiylitys siirtää vastaavasti leikkauspaineita julkiseen päivähoitoon. Kaupungin oma varhaiskasvatus onkin ennusteiden mukaan alittamassa sille varatun määrärahan. Tämä näkyy palvelutason heikkenemisenä kaupungin omassa toiminnassa.

Pyydän, että kaupunginhallitukselle tuodaan selvitys yksityisen päivähoidon hallitsemattomaan kasvuun ja talousarvioylitykseen johtaneista syistä.
 
-Yksityisen päivähoidon talousarviomäärärahojen huomattava ylittyminen 2016 selvitetään. Onko toimialajohtajan, lautakunnan ja yksityisistä palveluista vastaavan palvelualuejohtajan päätöksenteko ollut tältä osin asianmukaista.

– Onko palvelusetelipäiväkoteja palveluntuottajiksi hyväksyttäessä toimittu tasapuolisesti, kaupungin omien varhaiskasvatuspalveluiden toimintaedellytykset turvaten?

-Toimiiko päivähoidon palveluohjaus tasapuolisesti ja asianmukaisesti ohjatessaan perheitä yli tavoitemäärien yksityiseen päivähoitoon?

– Onko perheillä tosiasiallinen mahdollisuus valita lapselleen myös kaupungin kokoaikainen varhaiskasvatuspalvelu kaikilla alueilla?

– Mitkä ovat keskeiset syyt kaupungin omien päiväkotien korjaus- ja uudisinvestointien viivästymiseen ja kuinka niitä voidaan kiirehtiä?

Turku pelannut johdannaisilla tappiollisesti

Turun kaupunki on sijoittanut veronmaksajien varoja satojen miljoonien arvosta ns. johdannaissopimuksiin. Suurimmat summat on sidottu koronvaihtosopimuksiin. Pankit myyvät näitä sijoitustuotteita tehdäkseen voittoa. Sijoituksia on perusteltu kaupungin johdon puolelta sillä, että ne suojaisivat kaupungin ottamia lainoja korkoriskiltä, koronnousun aiheuttamilta lisäkuluilta.

Tosiasiassa sopimusten tulos on aivan päinvastainen.  Turun tekemät koronvaihtosopimukset näyttävät olevan kaupungille tappiollisia. Laskun kirjoittaa ja voiton korjaa pankki. Nostin asian esille kaupunginvaltuuston käsitellessä vuoden 2015 tilinpäätöstä. Jätin lisäksi johdannaisia koskevan valtuustoaloitteen ja selvityspyynnön kaupunginhallituksen kokouksessa 22.6.

Rahoitusmarkkinoilla korot ovat olleet vuoden 2008 rahoituskriisistä lähtien alhaalla, mutta erityisen alhaalla korot ovat olleet vuoden 2011 eurokriisin jälkeen. Korkotason odotetaan pysyvän edelleen matalalla. Nyt näyttää siltä, että kaupunki on kahdeksan viime vuoden aikana suojannut lainojaan tehokkaasti matalilta koroilta.

Erityisen hälyttävää veronmaksajien kannalta on, että Turku on vuodesta 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen, korkojen laskiessa, lisännyt koronvaihtosopimusten käyttöä merkittävästi. Sopimusten epäedullisuutta kuvaa se, että niiden käypä arvo on ollut miinuksella joka vuosi vuodesta 2008 alkaen.

Vuonna 2007 koronvaihtosopimusten käypä arvo oli vielä joitakin miljoonia plussalla, sopimusten nimellisarvon ollessa noin 160 miljoonaa. Vuonna 2008 korkojohdannaisia oli kaupungilla noin 180 miljoonaa, käypä arvo useita miljoonia miinuksella. Huippuvuonna 2014 koronvaihtosopimuksia oli kaikkiaan lähes 545 miljoonaa, arvonalenama lähes 30 miljoonaa.

Vuoden 2015 tilinpäätöksen mukaan Turun kaupungin tekemien nimellisarvoltaan 495 miljoonan euron koronvaihtosopimusten käypä arvo oli 21 miljoonaa euroa miinuksella, kaupungin korollisen kokonaisvelan ollessa vuoden lopussa 598 miljoonaa euroa.

On menty pankkien retkuun ja hassattu verovaroja. Turun kokoisen kaupungin lainanhoitokyky on kyllä riittävän hyvä ilman riskialttiita korkosuojauksiakin.

Vaadin tekemässäni selvityspyynnössä, että kaupungin johdannaissopimusten ehdot on tuotava pikaisesti päivänvaloon ja jo aiheutuneet tappiot sekä riskit arvioitava avoimesti. Sen jälkeen on johtopäätösten aika. Epäedullisista sopimuksista on hankkiuduttava eroon ja vastuukysymykset on selvitettävä.

Kaupunkien johdannaiset nousivat kattavasti esille mm. Lahden kaupungin vuoden 2015 arviointikertomuksessa. Kaupungeista mm. Tampere, Oulu, Turku, Jyvaskyla ja Lahti ovat tehneet epäedullisia johdannaissopimuksia. Esimerkiksi Helsinki ja Joensuu eivät ole altistaneet verovaroja pankkien johdannaissaalistukselle. Veronmaksajien varoilla tapahtuva johdannaiskeinottelu on ollut kevään aikana julkisuudessa myös valtionyhtiö Finavian tapauksessa, kun omistajaohjauksesta vastaava ministeri Anne Berner käytännössä esti valtionyhtiön 34 miljoonan johdannaistappioiden vastuullisten selvittämisen ja asettamisen vastuuseen.

Turun kaupungin arviointikertomuksessa ja tilintarkastuskertomuksessa vuodelta 2015 ei johdannaisriskeihin ole kiinnitetty huomiota.

Edellä esitetyt luvut perustuvat Turun kaupungin tilinpäätöksiin.

 

 

Pormestari edustaa eliitin politiikkaa

Suurimmissa kaupungeissa valmistellaan vallan keskittämistä pienelle piirille, poliitikkojen ja virkamiesten muodostamalle kunnallispoliittiselle eliitille.

Tamperetta on jo useamman vuoden johtanut kaupunginjohtajan sijasta pormestari, jonka valtuusto valitsee ja joka toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana, siis sekä päättäjänä että asioiden esittelijänä ja valmistelijana. Nyt Helsingissäkin ollaan siirtymässä pormestarimalliin. Turussa Sdp ja Vihreät liputtavat pormestarin valitsemisen puolesta.

Turku siirtyi pari vuotta sitten varsin keskusjohtoiseen hallintomalliin. Vaaleilla valitun valtuuston ja lautakuntien valtaa siirrettiin merkittävästi kaupunginhallitukselle, sen palkalliselle puheenjohtajalle sekä kaupunginjohtajille ja toimialajohtajille. Demokratian kannalta ratkaisu oli väärä, järjestelmän edustuksellisuus on valtuuston ja lautakuntien vallan vähentämisen myötä heikentynyt merkittävästi. Ongelmat korostuvat, kun sekä kaupunginhallituksen ammattipuheenjohtaja että kaupunginjohtaja ovat Kokoomuksesta. Muodostuu voimakaksikko, jolla on runsaasti välineitä viedä kaupunginhallituksessa läpi haluamansa asiat.

Vahvan hallitusvallan haave

Pormestarimalli lisäisi keskusjohtoisuutta entisestään. Se tarkoittaisi paluuta 70-luvun kuntalain uudistusta edeltäneeseen aikaan, jolloin kaupunginjohtaja oli myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Tällainen kaupunginjohtajamalli luotiin 1920-luvulla, kun vapaiden vaalien kautta valtuustoihin oli alkanut nousta porvarien näkökulmasta arvaamatonta vasemmistolaista väkeä. Edustuksellisuuden laajenemisen vastapainoksi lisättiin voimakkaasti keskusjohtoisuutta ja virkamiesvaltaa. Kaupunginjohtajille rakennettiin suorastaan dominoiva valta-asema. Kaupunginjohtaja oli kaupunginhallituksen äänivaltainen puheenjohtaja ja samalla vastasi myös asioiden esittelystä ja valmistelusta. Hänet voitiin nimittää virkaan toistaiseksi, käytännössä siis vaikkapa eliniäksi.

Vuoden 1927 kunnallislakien uudistuksessa Kansallinen Kokoomus onnistui hankkimaan kaupunkien keskushallinnossa hiukan hyvitystä vuoden 1918 kuningasseikkailujen epäonnistumiselleen. Kaupungeissa sen haave vahvasta hallitusvallasta toteutui. Kaupunginjohtajien lisäksi apulaiskaupunginjohtajat olivat kaupunginhallituksen äänivaltaisia jäseniä ja johtivat puhetta teknisen toimen ja sosiaalitoimen lautakunnissa. Harvainvallan varmistamiseksi 1920 – 30 -luvuilla rajattiin lisäksi työväestön mahdollisuuksia osallistua vaaleihin kieltämällä Sdp:n vasemmalla puolelle sijoittuneiden työväenliikkeen järjestöjen toiminta sekä pidättämällä niiden aktiiveja ja viemällä heiltä vaalikelpoisuus.

SKDL edistyksellinen

Kunnallisen kansanvallan toteutumista rajoittanut kaupunginjohtajajärjestelmä purettiin 1976 hyväksytyllä kunnallislailla Kokoomuksen, Keskustan ja Rkp:n vaatiessa aiemman järjestelmän säilyttämistä. Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL vei yhdessä Sdp:n kanssa läpi muutoksen, jolla kaupunginjohtajan kaksoisrooli hallituksen puheenjohtajana purettiin, eikä apulaiskaupunginjohtajakaan voinut enää olla hallituksen äänivaltainen jäsen. SKDL:n tavoitteena oli lisäksi, että kaupunginjohtajat tulisi valita aina vain määräaikaiseen virkaan. Kanta jäi häviölle, kun Sdp löysi porvaripuolueet ja ne jättivät elinikäiset johtajapestit lakiin.

Pormestarimallissa kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävät yhdistettäisiin valtuuston valitsemalle pormestarille. Malli ei siten poikkeaisi paljoakaan edustuksellisen demokratian laajenemista patoamaan perustetusta vahvasta kaupunginjohtajajärjestelmästä, joka Suomen kaupungeissa oli käytössä puolen vuosisadan ajan. Poliittinen vastuu ja virkavastuu menisivät jälleen sekaisin. Päätös-, valmistelu- ja esittelyvalta keskitettäisiin yhdelle henkilölle.

Politiikan ammattimaistuminen etäännyttää

Kunnallisen itsehallinnon ideana on ollut kunnan jäsenten mahdollisimman laaja osallistuminen kunnan hallintoon. Kansanvalta on toteutettu valtuustovaalien kautta ja vaalien välillä asukkaat ovat voineet vaikuttaa mm. puolueissa, yhdistyksissä ja kunnallisissa luottamustoimissa. Pormestarimalli muuttaisi kunnallisvaalien luonnetta henkilö- ja mielikuvavaaleiksi asioiden ja niistä käytävän vakavan keskustelun kustannuksella. Koska suoraa kansanvaalimahdollisuutta ei nykylaissa ole olemassa, tehtäisiin valinta viimekädessä valtuustossa. Vaikka suora vaali joskus tulevaisuudessa olisikin mahdollinen, se lähinnä pahentaisi ongelmaa, kun asiat ja todelliset vallankäyttäjät jäisivät julkisuudessa pormestarin kasvojen taakse. Käytännössä vaaleissakin valituksi tulisi todennäköisimmin isolla rahalla. Ja tiedämme kyllä, mistä puolueista.

Kuntademokratian kannalta negatiiviset vaikutukset ulottuisivat laajalle. Syntyisi ammattipoliitikkojen eliitti, mikä etäännyttäisi päätöksentekoa kuntalaisista. Poliitikoista tulisi entistä kiinteämpi osa virkakoneistoa. Uutteen kuntalakiin tehtiin tätä kehitystä jouduttavia muutoksia. Niin sanotussa valiokuntamallissa vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja voidaan valita lautakuntiin eli valiokuntiin. Teoriassa tämä malli lisäisi kansan valitsemien edustajien suoraa valtaa ja siten demokratiaa, mutta käytännössä on selvää, että tehtävät keskittyisivät entistä harvemmille ja vaikutus edustuksellisuuteen olisi negatiivinen. Jatkossa myös ns. puheenjohtajamalli on mahdollinen. Siinä kaupunginhallituksen jäsenet tai jotkut heistä toimisivat lautakuntien puheenjohtajina. Valtaa siirtyisi lautakunnilta kaupunginhallitukseen ja lautakuntien sisällä puheenjohtajille.

Kuka käyttää pormestaria?

Turussa puheet pormestarin puolesta kumpuavat Sdp:n ja Vihreiden omista valtapyyteistä. Ne haluavat omat edustajansa uusiin johtajavirkoihin. Pormestarin lisäksi perustettaisiin varmasti liuta apulaispormestareita. Turun Kokoomus on puolestaan ollut mallista hiljaa. Se ei halua riskeerata nykyisiä valta-asemiaan. Pormestarimallissa huolestuttavinta on kaikkien keskeisten vallankäytön välineiden keskittäminen yhdelle henkilölle. Järjestelmään syntyy hallitsija, jonka suosiosta kilpaillaan ja johon kohdistetaan mitä moninaisinta vaikuttamista, usein julkisuudelta piilossa. Turussa valtaa on käyttänyt jo vuosikymmenien ajan Kokoomuksen ja Sdp:n yhteistyöakseli. Keskeisiin virkapaikkoihin on nimetty sinipunalle uskolliset henkilöt. Puolueita on nykyisin liki mahdoton erottaa toisistaan, kun niiden politiikkaa lähemmin tarkastelee. Kuvitteleeko joku, että pormestarin valinta muuttaisi tilannetta. Ei varmasti. Nykyinen meno jatkuisi, mutta ehkä jonkinlaisen pormestarin henkilöön ja valintatapaan ripustellun kansanvallan illuusion suojissa. Olennainen kysymys kuuluisi tuolloinkin, kuka tai ketkä käyttävät valtaa pormestarin kautta?

Valta asukkaille ja valtuustolle

Vasemmistoliitto edeltäjineen on aina suhtautunut kuntien ylemmän keskusjohdon ylivaltaan kriittisesti. Vasemmistolaista kuntademokratiaa edustaa valtuuston päätösvallan ja lautakuntien kollektiivisen vallan lisääminen sekä muiden pidäkkeiden asettaminen virkamiesvallalle. Myös lautakuntien määrää ja jäsenmäärää tulisi lisätä. Pormestarijärjestelmän sijaan Turussakin tulisi tehdä kaupunginjohtajasta määräaikainen valtuustokausittain vaihtuva virkamies. Kaikkia keskeisiä vallankäytön välineitä ei missään oloissa saa keskittää yhdelle henkilölle, oli se sitten nimeltään pormestari, kaupunginjohtaja tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Kansanäänestykset ja kaupunginosavaltuustot lisäisivät demokratiaa. Kaupunginosavaltuustoille voisi antaa myös budjettivaltaa ja vastuuta palveluiden järjestämisestä alueellaan. Kaupunginosavaltuustojen suorien vaalien mahdollistaminen laissa tarjoaisi kunnille entistä enemmän keinoja parantaa lähidemokratiaa ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omiin paikallisiin asioihinsa. Kuntademokratiassa on paljon ongelmia, mutta niihin on myös tarjolla yksinkertaisia ratkaisuja. Ratkaisu ei todellakaan ole uusien superpoliitikkopestien luominen.

Johannes Yrttiaho
Turun kaupunginvaltuutettu
kaupunginhallituksen jäsen (vas)

Kirjoitus on julkaistu Vasen Suunta -lehden talvinumerossa 2015-2016

 

 

 

Turku-sopimus toteuttaa Sipilän hallituksen politiikkaa

Suomen suurimpia kaupunkeja on perinteisesti hallinnut niin sanottu sinipuna. Riippumatta valtakunnan politiikan kuvioista, kokoomus ja sdp ovat paikallistasolla löytäneet toisensa. Turussa symbioosilla on juuret jo maailamansotien välisessä ajassa. Sinipunan vallan nykyilmentymä on ns. Uusi Turku-sopimus, jonka avulla kokoomus ja sdp ovat onnistuneet sitomaan kaupunginvaltuuston enemmistön omien hankkeidensa tueksi. Mukana on mm. vihreät. Vasemmistoliitto sen sijaan on halunnut pysyä sopimuksesta irti.

Turku-sopimuksen jäljet näkyvät ensi vuoden talousarviossa hyvin selvästi. Päätökset noudattavat varsin tarkasti Sipilän hallituksen työnantajien ja yritysten omistajien etuja ajavaa politiikkaa. Turku leikkaa etenkin lasten ja lapsiperheiden sekä vanhusten palveluista. Työttömien työllistämiseen ei panosteta likikään riittävästi. Kaupunkia johtava vihreillä vahvistettu sinipuna on ennen kaikkea kiinnostunut elinkeinoelämän johtavan ja omistavan kerroksen eduista. Tavallisten turkulaisten palveluiden annetaan rapautua.

Kova paine kohdistuu tällä hetkellä lasten päivähoitoon. Etenkin kokoomus haluaa jouduttaa yksityisen päivähoidon kasvua ja leikkaa siksi Turun kaupungin omasta varhaiskasvatuksesta. Valtakunnallisesti hallitus kohdistaa palveluihin lisäpainetta lakimuutoksilla: ryhmäkokoja kasvatetaan ja kokopäiväinen varhaiskasvatusoikeus lakkautetaan mm. työttömien lapsilta. Myös peruskoulujärjestelmää murennetaan. Leikkaukset kohdistuvat opettajien palkkaukseen, mikä käytännössä tarkoittaa luokkakokojen kasvua ja varsinkin tukea tarvitsevien oppilaiden oppiminen kärsii ratkaisevasti. Viime laman lapset, 80-luvun lopulla syntyneet, ovat nyt perheellisiä ja jälleen juuri heihin kohdistuvat hallituksen ja Turun kaupungin sopimuspuolueiden kuristustoimet.

Voisi olla toisinkin. Mikään ei estä kaupunkeja pitämästä yllä nykyistä palvelutasoa esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa, vaikka lakeja heikennettäisiinkin. Vasemmistoliitto on pitänyt tätä vaihtoehtoa vahvasti esillä. Sdp ja vihreät eivät ole tällaiseen kuitenkaan valmiit, koska se merkitsisi irtiottoa Turku-sopimuksesta. Samalla vaarantuisivat monet valtapoliittiset edut, joita puolueille on sopimuksesta koitunut. Tämä synkkä logiikka Turku-sopimuksen taustalla ehkäisee kaupungin asukaslähtöisen kehittämisen. Sopimuspolitiikka suistaa monia turkulaisperheitä kasvaviin vaikeuksiin. Uusi Turku -sopimus toimiikin käytännössä maan hallituksen linjausten paikallisena toimeenpanijana.

Johannes Yrttiaho
Kaupunginvaltuutettu
Varakansanedustaja (vas.)

Kirjoitus on julkaistu Turun Vasemmistoliiton Uusi Päivä -lehdessä marraskuussa 2015

Yhteiskuntasopimus on eurooppalaista talouskuria

Eduskunta hyväksyi joulun alla 2012 Kataisen hallituksen esityksestä ns. EU:n talouskurisopimuksen. Eurooppalainen talouskuripolitiikka tarkoittaa julkisen velan kasvun ja julkisen talouden tasapainottamisen varjolla verojen kiristyksiä, julkisten palvelujen, eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan leikkauksia ja kasvavaa työttömyyttä – sisäistä devalvaatiota.

Talouskurisopimusta vastustivat niin Euroopan vasemmistopuolue kuin demarijohtoinen Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY. Sen jäseninä on 85 kansallista ay-liikettä, ja se edustaa yhteensä noin 60:tä miljoonaa eurooppalaista palkansaajaa. EAY on vahvin Euroopan unionin ammatillinen organisaatio. Suomesta sen jäseniä ovat kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä eli SAK, STTK ja Akava. Suomen eduskunnassa kuitenkin vain vasenryhmän kaksi kansanedustajaa oli talouskurisopimuksen hylkäämisen kannalla.

Vähällä keskustelulla hyväksyttyä talouskurisopimusta seuraten miljoonamies Sipilän hallitus on nyt pannut pystyyn neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta. Ay-liikkeen johto on istumassa neuvottelupöytään ”varovaisen myönteisenä”. Hallitus ajaa kilpailukyvyn nimissä työajan pidennyksiä. Tällä politiikalla työttömyyden kasvu uhkaa kiihtyä. Työtä lisättäisiin niille, joilla sitä jo on. Käytännössä kyse on palkanalennuksista.

Jos sopimusta ei synny, uhkaa hallitus tehdä 1,5 miljardin lisäleikkaukset sosiaaliturvaan ja palveluihin, myös veroja kiristettäisiin. Vuorotteluvapaita, eläkkeitä, lapsilisiä ja opintotukea heikennettäisiin. Ostovoimaa leikkaamalla työttömyys kasvaisi. Neuvotteluihin tarjotaan siis työntekijäpuolen kannalta vain huonoja ja talouspoliittisestikin typeriä ratkaisuja.

Yhteiskuntasopimus on eurooppalaista talouskuripolitiikkaa paljaimmillaan. Sen tärkein tavoite on sitoa työntekijäjärjestöt pitkiin neuvotteluihin, joiden esityslista on käytännössä poliittisen oikeiston ja työnantajien asettama. Ay-liikkeen kautta sidotaan myös vasemmisto-oppositio. Näin hallitusohjelmaan kirjatut isot sosiaaliturvan ja palveluiden heikennykset saadaan helpommin läpi. Ay-liikkeen ja vasemmiston olisikin paras jättää neuvottelut alkuunsa ja laittaa kiireesti kaikki voimavarat kenttätyöhön toreilla, turuilla ja työpaikoilla.

Kuripolitiikan koelaboratoriossa Kreikassa ay-liike ja vasemmisto on sidottu euroeliitin etuihin brutaalimmin kuin Suomessa. Vasemmistopuolue Syrizan puoli vuotta kestänyt kujanjuoksu, vuosikymmeniä hallinneiden valtapuolueiden pesänselvitys, on päättymässä vasemmiston hajaannukseen ja uusiin vaaleihin.

Talouskurilla ruoskimalla EU:n johtavat valtiot, Saksa etunenässä, yrittävät suojata etujaan palvelevaa eurojärjestelmää. Tavoitteena on euromaiden talouksien entistä syvempi integraatio ja liittovaltio. Samalla EU:n oikeistojohtajat pyrkivät patoamaan kriisimaiden uuden vasemmiston nousua. Niinpä Kreikankin tukemisen ehdoksi asetettiin entistä rajummat leikkaukset, yksityistämiset ja mm. ay-liikkeen toimintaoikeuksien rajaukset. Vasemmisto pantiin nielemään vaalilupauksensa kuripolitiikan lopettamisesta.

Kreikassa taistelu euroeliittiä vastaan kilpistyi vaihtoehdon puuttumiseen. Nurkkaan ajetulla Syrizalla ei ollut rohkeutta irrottautua eurojärjestelmästä, vaikka monet asiantuntijat sitä suosittelivat. Tie olisi ollut varmasti kivinen, mutta niin se on nytkin eikä talouskuripolitiikan tiellä toivoa paremmasta näy.

Viimeistään Kreikan kohtalo osoittaa, että vasemmiston tulisi Suomessakin irrottautua selvästi talouskuripolitiikasta ja liittovaltiota haikailevista poliittisista voimista. Sdp:lle EU-integraation syventäminen on käynyt jo pitkään. Vasemmistoliiton sen sijaan tulisi tarjota eurokriittinen vaihtoehto. Talouskuripolitiikan kyseenalaistaminen lähtee kansallisen talouskurin eli yhteiskuntasopimuksen vastustamisesta, eurooppalaisella tasolla pitää kyseenalaistaa koko eurojärjestelmä. Talouskuria vastaan osoitetaan mieltä Helsingissä 22. elokuuta.

Johannes Yrttiaho
Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Työssä 6.8.2015

Mäntymäen kaavassa huomioitava asumisviihtyvyys ja kaupunkikuvalliset arvot

Osallistuin eilen maanantaina (18.5.) kaupunginhallituksen kokoukseen. Listalla oli Mäntymäen pienkerrostaloalueen uuden kaavoituksen käynnistäminen. Kaava on tarkoitus valmistella ns. kumppanuussopimuksella. Asia on herättänyt runsaasti keskustelua, ja syystä. On vaarana, että ainutlaatuinen alue pilataan liialla uudisrakentamisella. Uutta kaavaa ajava kaupungin vuokrataloyhtiö TVT haluaa alueelle huomattavaa rakennusoikeuden lisäystä ja pitää lisäksi nykyisten rakennusten peruskorjaamista liian kalliina. Se voi merkitä purkutuomioita. Vasemmistoliitto on asettunut puolustamaan ihmisten koteja ja alueen kaupunkikuvallista ainutlaatuisuutta: Asemakaavanmuutoksessa on valmisteltava vaihtoehto, jossa nykyiset rakennukset säästetään ja peruskorjataan.

Mäntymäen Kunnallissairaalantien eteläpuolisen kerrostaloalueen esikuvia voi nähdä mm. Tukholmassa. Alue on myös hyvä esimerkki ns. metsäkaupunkiajattelusta, jossa ”urbaani elämänmuoto ja luonnonläheisyys lyövät onnistuneesti kättä” (Turun seudun arkkitehtuuriopas, 2013).

Kokouksessa esitin, että ”kaupunginhallitus antaa valmisteluohjeeksi, että asemakaavanmuutoksesta valmistellaan vaihtoehtoja, joista vähintään yksi perustuu sopimusalueella sijaitsevien rakennusten säilyttämiseen ja peruskorjaamiseen.” Esitys jäi vaille kannatusta. Muiden poliittisten ryhmien tekemän voittaneen esityksen mukaan ”Kaavoituksessa otetaan vaihtoehtoina huomioon olemassa olevien rakennusten säilyttäminen osittain tai kokonaan”.

Vasemmistoliiton mielestä jo tässä vaiheessa olisi pitänyt selkeästi linjata, että alueen kaavoituksessa on oltava jatkuvasti esillä myös vaihtoehto, jossa nykyiset rakennukset peruskokorjataan ja säilytetään, siten että kaupunkikuvallisesti ainutlaatuinen ja luonnoläheinen asuinympäristö säästyy. Tulkintani mukaan päätökseksi tullut esitys on oikeansuuntainen, mutta se takaa parhaimmillaankin vain ”osittaisen” säilyttämisen. Mitä tuo ”osittainen” lopulta tulee tarkoittamaan, jää poliittisen kamppailun kysymykseksi. Kokoomuksen ja sdp:n sinipuna on siinä kamppailussa vahvoilla.

Joka tapauksessa taistelu jatkuu, tai oikeastaan tästä se siis vasta alkaa, kun kaavavaihtoehtoja ryhdytään valmistelemaan.

Pansion uusi yläkoulu oli vähällä nytkähtää eteenpäin

Illan kokouksessa (22.4.) kasvatus- ja opetuslautakunnassa käytiin taas täpärä äänestys, tällä kertaa kyse oli Pansion uuden yläkoulun rakentamisesta. Hanke torpattiin puheenjohtajan äänellä 5-5.

Lautakunnan käsittellessä esitystä lähivuosien tilainvestoinneiksi, esitin Riikka Oksasen kannattamana, että vuonna 2009 sisäilmaongelmien takia suljettu Pansion yläkoulu saisi viimein sille luvatut uudet koulutilat. Katsoimme, että uudisrakennus voitaisiin toteuttaa Pansion alakoulun peruskorjauksen yhteydessä. Yläkoulusta on ollut jo vuosia olemassa valmis hankesuunnitelma, mutta sitä ei ole tuotu kaupunginhallituksen käsittelyyn eikä asia ole edennyt.

Pansion yläkoululle on nyt vielä aiempaakin suurempi tarve, sillä Kastun koulutalon purkaminen aiheuttaa suuria oppilasaluemuutoksia. Pansion yläkoululaiset siirtyvät toimenpiteiden seurauksena nykyisestä sijoituspaikastaan Rieskalähteen koulusta Topeliuksen koulun Juhana Herttuan yksikköön. Ongelmana on, että Juhana Herttuan koulutalo odottaa lähivuosina tapahtuvaa peruskorjausta. Mihin pansiolaisoppilaat sijoitetaan, kun Juhana Herttuan peruskorjaus toteutetaan?

Yksinkertaisinta olisi rakentaa Pansioon jo pitkään odotettu uusi yläkoulu. Se olisi koko asuinalueen kehittymisen kannalta tärkeä parannus palveluihin. Lähikoulu helpottaisi monen pansiolaisnuoren koulunkäyntiä ja lopettaisi oppilaiden pallottelun eri kouluihin.

Ehdotuksemme sai tuekseen sdp:n kaksi edustajaa sekä perussuomalaisten edustajan. Vastaan äänestivät vihreiden ja rkp:n edustajat, yksi (ainoa läsnäollut) edustaja kokoomuksesta sekä puheenjohtajana poikkeuksellisesti toiminut sdp:läinen varapuheenjohtaja. Esitys kaatui puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Kaikkiaan kolme kokoomuksen edustajaa, varsinainen puheenjohtaja mukaan lukien, oli pois kokouksesta.

Varakansanedustajaksi 2930 äänellä. Kiitos!

Vahvistettu äänimääräni on 2930 ääntä! Sillä heltisi varakansanedustajan paikka. Tulos on eduskuntavaalien ensikertalaiselle todella hyvä. Neljän vuoden päästä mennään rytinällä läpi.

Kokonaisuudessaan vaalitulos on kylmäävä. Vasemmistoliiton hallituspolitiikka tuli nyt maksuun. Toisen paikan menettäminen oli lähellä Varsinais-Suomessakin siitä huolimatta, että Li Andersson keräsi vaalipiirin suurimman äänipotin, yli 15000 ääntä. Paljon onnea Lille ja Annikalle kansanedustajan paikoista!

Vasemmistoliitolla lienee edessä oppositiokausi. Työttömyysturva ja eläkkeet ovat nyt uhattuina, Nato-jäsenyys on näillä voimasuhteilla askelen lähempänä. Lähiaikoina kokoontuvan puoluevaltuuston tulisi linjata puoluetyötä siten, että yhdessä ay-liikkeen ja kansalaisliikkeiden kanssa voisimme haastaa toimeentuloa kuristavan leikkauspolitiikan ja maan turvallisuuden vaarantavan ulkopolitiikan.

Suuri kiitos kaikille äänensä antaneille ja vahvalle tukiryhmälleni. Lyhyessä ajassa ja varsin pienillä voimavaroilla teimme lujan työn. Tämä väki osaa, pystyy ja jaksaa. Kantti kestää ja linja pitää. Tuloksesta voi olla ylpeä.

Työ Turun kunnallispolitiikassa jatkuu ja linja pitää!

Vaalipäivä. Nyt äänestämään!

Vaalipäivä ja äänestysaikaa vielä reilu kolme tuntia. Kiitos jo #149 äänestäneille ja vahvalle tukiryhmälle hienosta kampanjasta! Lukuisia hyviä keskusteluja ja mieleenpainuneita tapaamisia eri puolilla Varsinais-Suomea. Kampanjatunnelmia facebook-sivulla: facebook.com/jyrttiaho

Voitto voi olla pienestä kiinni, joten vielä kannattaa varmistaa, että naapurikin on muistanut äänestää. Iltakahdeksaan saakka on aikaa.

Tukiryhmän vaalivalvojaiset Metalli 49:ssä klo 19.30 alkaen. Tervetuloa!

Johannes_juliste-web