Riskiryhmät eivät saa epidemiakorvausta

Arvoisa puhemies!

Lisätalousarvioon sisältyy 60 miljoonan panostus toimeentulotuen asiakkaille, niin sanottu epidemiakorvaus. Tarkoitus on kompensoida pienituloisimmille edes jotain niistä koronakeväänä kasvaneista kustannuksista, joiden kanssa he ovat joutuneet elämään. Kiitos hallitukselle ja ministerille reilu viikko sitten annetusta hallituksen esityksestä, jota ei vielä ole otettu eduskunnassa käsittelyyn. Esitys olisi kyllä ehditty viedä läpi ennen kesätaukoa, ja sitä vasemmistoliitto ajoi. Näin ei kuitenkaan eduskunnan päässä haluttu tehdä. Herroilla on herrojen kiireet, ja kaiketi ne päättyvät, kun miljardien yritystuet on nyt saatu jaettua.

Ihmiset saavat odottaa rahoja ainakin syyskuulle. 75 euron veroton tuki henkeä kohden on totta kai merkittävä ja tulee vaikkapa monessa koulunsa aloittavan lapsen perheessä kipeään tarpeeseen.

Tässä hallituksen esityksessä on kuitenkin yksi isompi valuvika, joka eduskunnan on ehdottomasti korjattava. Suuri joukko iäkkäitä monisairaita ja vammaisia uhkaa jäädä korvauksen ulkopuolelle. Tämä koskee myös suurta osaa omaishoitajakotitalouksista. Nämä ryhmät ovat olleet kevään aikana toimeentulotuen asiakkaita, saaneet tukea muun muassa lääkkeisiin ja sairauskuluihin. Tarve tukeen on kuitenkin syksyyn mennessä voinut loppua, kun omavastuut ovat täyttyneet. Tämä sairaiden ja iäkkäiden koronariskiryhmä on kärsinyt kaikkein eniten viruksesta ja eristämispolitiikasta. He eivät saisi tällä esityksellä mitään.

Toinen väliinputoajaryhmä tässä esityksessä ovat ne toimeentulotukiasiakkaat, jotka saavat veronpalautusta elokuusta alkaen — varsin moni voi veronpalautusta saada. Veronpalautus vyörytetään toimeentulotukilaskelmiin usean kuukauden ajaksi, ja oikeutta toimeentulotukeen ja tähän epidemiakorvaukseen ei siten muodostu.
Arvoisa puhemies!Esitystä on korjattava eduskunnassa niin, että myös nämä mainitsemani ryhmät voivat epidemiakorvauksen muodossa tai toisessa saada.

Kiitoksia.”

Puheenvuoro keskutelussa hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2020 neljänneksi lisätalousarvioksi (HE 88/2020).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s