Postin törkeä tes-päätös tulee perua, vaikka hallitus vaihtamalla

Valtion omistama yhtiö Posti on vaihtanut työntekijöiden työehtosopimuksen aiempaa huomattavasti heikompaan ja halvempaan. Omistajaohjausministeri tai maan hallitus ei toistaiseksi ole ilmaissut vastustavansa tätä Postin hallituksen toimeenpanemaa työsopimusshoppailua.

– Perusongelmaa eli valtionyhtiön törkeää ja yksipuolista päätöstä vaihtaa sopimus yritetään jatkuvasti kiertää. Nyt hallitus on kätilöinyt kokoon työryhmän, vaikka sillä itsellään olisi ratkaisun avaimet, Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho hämmästelee.

– Omistajaohjausministerin ja hallituksen tulee lopettaa kiertely ja puuttua perusasiaan: ministerin tulee edellyttää Postin hallitukselta, että se peruu päätöksensä työehtosopimuksen vaihtamisesta, Yrttiaho vaatii.

– Yhtiön hallituksen ohi ei ministeri asiaa voi päättää, mutta hallitus voidaan vaihtaa. Näin tulee toimia, jos päätös ei muutu. Tätä ovat postilaisetkin vaatineet, Yrttiaho sanoo.

Työsopimusshoppailu on aina tuomittavaa, mutta erityisen tuomittavaa se on valtion ja kuntien omistamissa yhtiöissä. Käytäntö on yleistymässä ja julkiset työnantajat avaavat nyt latua. Esimerkiksi Turussa kaupungin omistama kiinteistö- ja ruokapalveluista vastaava Arkea Oy on päättänyt vaihtaa yli 1000 työntekijän sopimuksen heikompaan ja leikata näin palkkoja jopa 30 %. Työntekijät taistelevat nyt Turussakin työehtojensa heikentämistä vastaan. Valtakunnan tasolla Postia seuraavat pian muut valtionyhtiöt mm. VR, Finnair, Arctia.

– Julkinen valta tekee toiminnallaan sopimusshoppailusta hyväksyttävää myös yksityisissä yrityksissä. Palkat ja työehdot, mutta myös työntekijöiden neuvotteluasema työmarkkinoilla (mm. sopimusten yleissitovuus) heikkenevät rajusti.

– Maan hallituksen tulee paitsi peruuttaa Postin hallituksen päätös, myös omistajapolitiikassaan yksiselitteisesti kieltää työsopimusshoppailu. Omistajaohjauksen tulee olla nykyistä tiukemmin vastaavan ministerin ja hallituksen vastuulla. Eduskunnan valtaa tulee lisätä. Nykyinen järjestelmä näyttää mahdollistavan jopa sen, että keskeiset poliitikot pakenevat vastuuta omistajaohjausyksikön virkamiesten selän taakse, Yrttiaho sanoo.

– Valtionyhtiöiden ja kuntayhtiöiden sopimusshoppailun taustalla on pitkään jatkunut julkisten toimintojen yhtiöittäminen ja toiminnan alistaminen markkinakilpailulle. Se on oikeistopolitiikkaa, jolla yhteiskunnalle tärkeitä toimintoja ajetaan lopulta yksityiseen omistukseen ja yksityisen voitontavoittelun välineiksi. Valtion ja kuntien yhtiöissä yleistyvään tes-shoppailuun ei saada pysyvää ratkaisua ennen kuin tämä suunta muutetaan, muistuttaa kansanedustaja Johannes Yrttiaho.

(Lehdistötiedote 21.11.2019)

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s