Rinne jätti eronpyyntönsä. Viedäänkö Suomea nyt oikealle vai vasemmalle? Todennäköisesti ja valitettavasti oikealle. Melko helposti ja vähäisin perustein sai keskusta kaadettua pääministeri Rinteen. Mukana oli tietysti elinkeinoelämän ja työnantajien vankka tuki, jota hallituskateellinen kokoomus osaltaan masinoi. Oikeistolaisen median tehtäväksi jäi huolehtia siitä, että kohun mekaniikka pelasi. Ja sehän pelasi kuin rasvattu. Asioista ja niiden mittasuhteista viis.

Ehkä vielä muutama viikko sitten olisi ehtinyt kurssin korjata. Se olisi vaatinut kovia ratkaisuja: Postin hallituksen erottamista ja valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston tuuletuksen aloittamista. Nyt nämäkin tahot olivat lausunnoillaan kaatamassa Rinnettä, mikä on varsin härskiä, mutta kertoo siitä kuinka syvällä oikeistovalta valtion rakenteissa on. Rinne näytti pitävän koko ajan kiinni Postin työehtoshoppailun estämisestä, se tässä sekasotkussa on ollut kiistatta arvostettavaa. Sdp:ssäkin piilevä vasemmistopolitiikka antoi miesmuistiin selvimmän merkin olemassaolostaan. Hallitusvasemmistolta kuitenkin loppui voima kesken, jos siis riittävää halua asioihin puuttua olikin. Ammattiliittojen painostustoimet asian työntekijöiden eduksi ratkaisivat.

Kun ottaa huomioon, millaiset yhteiskunnalliset voimat ovat liikkeellä, on peräti todennäköistä, että hallituksen höykytys ja erilaiset kohut jatkuvat. Todennäköisesti pääministerin paikkaa varjelevat demarit varovat tekemisiään entistä enemmän ja keskusta painaa läpi oikeistopolitiikkaa, taustallaan koko suomalainen porvarivalta. Onhan selvää, että kasvaviin voittoihin ja osinkoihin, pääomien keveään verotukseen, aleneviin sotu-maksuihin, laajenevaan matalapalkkasektoriin, työvoiman tarjontaa työmarkkinoilla lisäävään politiikkaan (kuten halpatyövoiman tuontiin ja työttömysturvan leikkauksiin) sekä palkkojen nollalinjaan ja kikyihin tottuneet omistajat ja työnantajat pitävät kiinni ”saavutetuista eduista”. Tietenkin he myös mahdollisuuksien mukaan ajavat niihin laajennuksia. Kaikki otetaan mikä irti lähtee.

Keskustan asema hallituksessa muodostui alunperin liian vahvaksi, eduskunnan voimasuhde ei vaalituloksen perusteella riittänyt muuhun. Tähän turmiolliseen epätasapainoon viittasin mm. heti tuoreeltaan hallitusneuvottelujen päätyttyä ja Kansan Uutisten kesällä julkaisemassa haastattelussa.

Miten vasemmiston vaikutusvalta voisi tässä tilanteessa vahvistua? Jos yhteiskunnallisia voimasuhteita katsoo, oikeastaan vain ammattiliittojen tuella voidaan jotain otetta saada. Voimaa on, ja sitä on nyt näytetty menestyksellä. Ainakin teoriassa voimaa on vielä paljon enemmän. Järjestäytyminen on edelleen hyvällä tasolla, omaisuuttakin olisi ja taistelukestävyys avainaloilla sitä kautta kunnossa.

Nykypolitiikassa tuijotetaan myös gallupeja. Vahvistuminen niissä saattaa parantaa asetelmia. Oman puolueeni kannatuskehityksen suhteen olisi tärkeää huolehtia oman linjan näkyvyydestä, ei jäädä demareiden varjoon. Myös hallituspolitiikalle kriittisiä äänenpainoja pitäisi uskaltaa nostaa julkisuuteen. Tässä mielessä marraskuun puoluekokous antoi ministeriryhmälle ja eduskuntaryhmälle ainakin ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen hyvää selkänojaa, kun kokous hyväksyi vaatimuksen Naton isäntämaasopimuksen irtisanomisesta. Keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikan suunnasta ja päätöksenteon avoimuudesta tulee jo puoluekokouspäätöksenkin nojalla nostaa hallituksen pöytään. Pelkään kuitenkin, että liukuma oikealle alkaa vaikuttaa toiseen suuntaan. Käy niin, että hallitus ajautuu tekemään oikeistolaista politiikkaa ja vasemmistopuolueet menettävät siinä samassa kannatustaan – äärioikeiston vahvistuessa.