Pormestari ei lisää kuntalaisten valtaa

Keskustelussa esiintyy jatkuvasti virheellinen väite, että pormestarimalli lisäisi kuntalaisten valtaa. Kuntalaiset muka saisivat päättää pormestarista. Näinhän asia ei ole. Lain mukaan valtuusto valitsee pormestarin. Näin menetellään myös kaupunginjohtajan valinnassa. Puolueet voivat toki tehdä poliittisen sopimuksen, jossa pormestariehdokkaat asetetaan ennen vaaleja. Sopimus pitää, jos pitää. Tässä tapauksessa vaalikamppailun keskittyminen pormestariehdokkaiden ympärille olisi kuitenkin omiaan vähentämään kansan valtaa. Vaalikeskustelu keskittyisi henkilöihin, asiat jäisivät taka-alalle. Näin kävi mm. Helsingissä viime kuntavaaleissa.

Valintatavan sijasta huomio tulisi kohdistaa vallan jakautumiseen ja käytännön johtamiseen. Kaupunginjohtaja johtaa kaupunkia kaupunginhallituksen alaisuudessa. Pormestari johtaa kaupunkia hallituksen puheenjohtajan asemasta. Kaupunginjohtaja on virkamies, joka esittelee asiat, muttei päätä. Virkavalta ja poliittinen valta on erotettu. Pormestari sen sijaan voi esitellä asiat ja osallistua samalla päätöksentekoon. Tämä tekee pormestarista todella vahvan vallankäyttäjän, paljon vahvemman kuin kaupunginjohtaja. Valta keskittyy ja järjestelmä on erittäin altis hyvä veli -verkostojen vaikutusvallalle ja korruptiolle.

Pormestarimalli on rahan tuhlausta. Se tarkoittaisi käytännössä ylimmän johdon kaksinkertaistamista. Virkamiesjohto saisi rinnalleen poliitikkojohtajat eli pormestarin ja apulaispormestarit. Tästä seuraa uusia kustannuksia, alustavan arvion mukaan 390 000 euroa vuodessa. Kustannusarviota on yritetty peitellä.

Apulaispormestarien varsinainen toimivalta on jäämässä kapeaksi. Tehtävästä muodostuu lähinnä puoluepoliittinen suojatyö tai ponnahduslauta ns. merkittävämpiin tehtäviin. Toimialojen päällikkövirkamiehet eli toimialajohtajat ovat edelleen ne todelliset vallan käyttäjät ja vastuunkantajat. Apulaispormestareille kaavailtu 7000-10000 euron kuukausikorvaus onkin vastuuseen nähden aivan ylimitoitettu. Ykköspormestari taas tulee saamaan korvauksen, joka on nykyistä kaupunginjohtajan kuukausipalkkaa suurempi eli reippaasti yli 15000 euroa kuukaudessa.

Keskeinen syy, miksi pormestarijärjestelmää Turkuun nyt ajetaan, on halu saada takaisin pari vuotta sitten lopetettu Turku-sopimus. Kannatusmenetyksen pelossa puoluetroikka kokoomus, vihreät ja sdp ei enää 2017 vaalien jälkeen uskaltanut epäsuosittua sopimusta solmia. Nyt sopimuspolitiikka yritetään tuoda takaisin pormestarijärjestelmän ja siihen liittyvän pormestarisopimuksen avulla.

Johannes Yrttiaho (vas)
kansanedustaja
kaupunginvaltuutettu
Turku

 

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 16.10.2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s