Kenen asialla SAK on, kun se markkinoi Suomen historian suurinta asekauppaa teollisuus- ja elinkeinopolitiikkana?

Käsitys, että Suomen hävittäjähankintaan liitetty ”teollinen yhteistyö” toisi töitä ja kasvua, on toiveajattelua ja ennen kaikkea poliittista käsienpesua. Kun Hornet-hankintaa tehtiin, puhuttiin suurista vastakaupoista, mutta puheiksi ne jäivät. Kymmeniä miljardeja julkisia varoja nielevä HX-hävittäjäkauppa, joka vieläpä aiotaan tehdä ennenaikaisesti, ei ole mitään elinkeinopolitiikkaa. Valtava määrä yhteistä varallisuutta sidotaan vuosikymmeniksi vain uusia kuluja aiheuttavaan kohteeseen. Kymmenet miljardit ovat pois tuottavasta käytöstä ja hyvinvointivaltion ytimestä – sellaisista tärkeistä kohteista kuin sosiaaliturva, hyvinvointipalvelut, koulutus ja tutkimus. Rahat ovat pois myös koronakriisin voittamisesta. Mahdollisuudet elvyttää taloutta vähenevät, siis aivan päinvastoin kuin SAK väittää.

HX-hankkeen ”teollinen yhteistyö”, on luonteeltaan sotilaallista ja sotilasteknologista. Se ei ole teollisuus- tai elinkeinopolitiikkaa, vaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, vaarallista sellaista.

”Teollinen yhteistyö” tarkoittaa niitä käytännön ratkaisuja, joilla Suomi sidotaan hävittäjävalmistajien ja niiden taustalla olevien valtioiden turvallisuusetuihin, myös yrityselämän tasolla. ”Teollinen yhteistyö” on hävittäjähankinnan osa-alueista se kaikkein hämärin, jopa itse koneiden ja niitä ympäröivän järjestelmän kokonaisuutta ja hankintahintaa hämärämpi alue. Selvää on vain se, että hävittäjävalmistajat ja taustavaltiot varmistavat ja valvovat loppuun saakka omat etunsa. Tällaisesta ”yhteistyöstä” hyödyn korjaa vahvempi ja heikompi kantaa riskit. Joidenkin yritysten suomalaisomistajat voivat tottakai voittaakin, mutta hinta veronmaksajille ja yhteiskunnalle on valtava. HX-hankkeen ”teollinen yhteistyö” on yhteiskunnallista tulonjakoa omistajien eduksi.

HX-hanke ja sen osana ”teollinen yhteistyö” haavoittavat Suomen julkistaloutta ja koko kansantaloutta. Samalla vaarantuvat Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset edut, kun sidos Yhdysvaltoihin ja Natoon vahvistuu. Työntekijä häviää paitsi niukkenevina julkisina palveluina ja huonompana sosiaaliturvana myös vähempinä työmahdollisuuksina. Menetyksiin on luettava myös kotimaan heikkenevä turvallisuusasema, kysymys on rauhasta.

***

SAK:sta löytyy tunnetusti johtajia joka lähtöön ja poliittinen suuntakin on selvä. Hävittäjien hankintapäätöksen lähestyessä yritetään tietenkin kaivella kaikkea mahdollista vähän mukavammalle kuulostavaa, sellaista mihin sitten poliittisesti voisi yrittää nojata, jos valtioneuvosto hyväksyy hankinnan koronakriisin heikentämässä taloustilanteessa.

Olisiko SAK:lla juuri nyt tähdellisempää tekemistä kuin yrittää tasoitella sd-johtoisen hallituksen tietä Suomen historian suurimpaan asekauppaan?

Kahden vientialan työnantajaliitot ovat ilmoittaneet pyrkivänsä sopimaan työehdoista jatkossa paikallisesti, yleissitovuus halutaan murtaa. Samaan aikaan ajetaan työttömyysturvan ja työlainsäädännön heikennyksiä sekä työnantajille helpotuksia käyttää ulkomaista halpatyövoimaa, tarveharkinnan poistamista. Palkkakehitys on jo valmiiksi surkeaa, eikä ainakaan parempaa ole luvassa. Lakkoaseelle olisi käyttöä, mutta onko se kunnossa.

Tilanne vain vaikeutuu, jos ulkomaisen työvoiman maahantuonti tehdään vielä nykyistäkin sujuvammaksi. Korona-aika on todistanut, kuinka helppoa se jo on. Työvoiman tulisi olla valtiovallan suojeluksessa, mutta korona-Suomessa on suojeltu ulkomaista työvoimaa käyttäviä työnantajia. Halpatyövoimaa on häiriöttä ja rajoitusten estämättä virrannut vaikkapa uusia Nato-yhteensopivia sotalaivoja rakentavan Rauman telakan tarpeisiin.