Kemin Veitsiluodon tehtaan lopetuspäätös vie työpaikan tehtaan 670 työntekijältä, alihankintaketjuun ja aluetalouteen ulottuvat vaikutukset huomioiden jopa 1500 työpaikkaa on vaarassa. Stora Enso teki viime vuonna 650 miljoonan euron tuloksen. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen tulos nousi 328 miljoonaan (2020: 180 milj.). Yhtiöllä menee hyvin. Niinpä Stora jakaa myös mojovaa osinkoa.

Veitsiluodon ja ruotsalaisen Kvarnsvedenin lakkautuksen julkisuuteen tarjoiltu perustelu on, että paperin kysyntä laskee ja tuotantokapasiteettia on liikaa. Tämä on tietenkin tiivissä yhteydessä siihen, mikä on yhtiön tavoittelema voittotaso ja omistajien odottama osinko. Kapasiteettia voidaan vähentää tietyn voittotason takaamiseksi ja myös paperin hintaan vaikuttamiseksi.

Storalla on paperituotannon kapasiteettia Euroopassa paitsi Suomessa ja Ruotsissa myös Saksassa ja Belgiassa. Keski-Euroopassa irtisanomissuoja on parempi kuin Suomessa. Vaikuttaakin siltä, että Stora Enson ratkaisussa painaa sama kuin UPM:n Kaipolan ja Nesteen Naantalin sekä monien muiden aikaisempien tehtaiden sulkemisten ja isojen irtisanomisten taustalla. Irtisanominen on Suomessa työnantajalle halvempaa kuin Keski-Euroopassa.

Mutta niin vain on työnantaja jälleen pyrkinyt osoittamaan syyksi kalliin kustannusrakenteen – työvoiman, verotuksen, puun, energian ja kuljetusten kustannukset ja ylipäänsä kankean sääntelyn. ”Kaipolan veteraani” UPM:n Pesonenkin kävi julkisuudessa taas toistelemassa viime syksyiset vaatimuksensa: ”Emme osaa elää eurossa”. Niinpä tarjotaan sisäistä devalvaatiota.

Valitusvirsi osuu sopivasti samaan ajankohtaan hallituksen puoliväliriihen kanssa, jossa yrittäjäpiirien ohjauksessa oleva ”sipiläläinen” keskusta ajaa kovaa talouskuria kansalle. Samalla se lypsää yrittäjille erityisetuja vielä senkin päälle, mitä ministeri Lintilä on koronan varjolla onnistunut jakamaan. Päätavoitteena on kuitenkin ylläpitää ja kiihdyttää työvoiman tarjonnan politiikkaa, kärkenä uudet leikkaukset työttömyysturvaan eläkeputken poiston päälle ja ulkomaisen työvoiman käytön helpottaminen entisestään. Työnantajat tukevat, minkä voivat ja kyllähän ne voivat: yleissitovuuden murtaminen ja paikallinen sopiminen yhdistettynä työvoiman ylitarjontaan on niille ihanteellinen tilanne. Jos hallitusvasemmisto ei vaatimuksia niele, on takataskussa kortti porvarihallitukseen. Omistajat voivat hyvin ja voisivat mieluusti vieläkin paremmin.

Stora Enson osakkeista merkittävän osan omistaa valtio (13,8 prosenttia Solidium ja Kela), lisäksi kansan asialla(?) ovat eläkeyhtiöt Ilmarinen, Varma ja Elo (10,9 prosentin osuudella). Tällaista ”vastuullista” omistusta on yhteensä 24,7 prosenttia. Päätösvallasta valtio-omistajilla on kuitenkin 37,4 prosenttia ja eläkeyhtiöillä ryyditettyä äänivaltaa 45,6 prosenttia. Stora Enson hallituksen puheenjohtaja on valtionyhtiö Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen. Ruotsalainen rahasuku Wallenbergit on tietenkin vahvassa asemassa ruotsalaisomistuksessa, mutta siitä huolimatta yhteiskuntavastuullisen omistuksen luulisi painavan sentään enemmän kuin mitä jäljistä voisi päätellä. Aika liukkaasti Storan ilmoitus valtakunnan politiikassa nieltiin. Sanotaan, että ei voi mitään. Tukitoimia ja uudelleenkoulutusta toki vaaditaan, ja niitä varmasti myös järjestyy, mutta ei näy tahoa, joka tappelisi itse asiasta.

Nykyoloissa poikkeuksellista olikin, että työntekijät ajoivat tehtaan protestina alas. Punaisen Kemin perintö siinä välähti. Erilaisille aktioille alkaa olla kasvava tarve torjuttaessa työnantajien mielivaltaisia työvoiman vähennyksiä ja tehtaiden sulkemisia tai vähintäänkin ulosmitattaessa kunnon korvauksia tällaisissa tilanteissa. Solidaarisuutta tarvitaan jatkossa aiempaa useammin työnantajan tähtäimeen joutuneen työtoverin, työpaikan ja tuotannonalan kohdalla sekä eri alojen välillä. Sitä tarvitaan jatkossa paitsi puolustustaisteluissa myös ajettaessa työehtoihin, työsuhdeturvaan ja työlainsäädäntöön parannuksia.