Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudesta sähkömarkkinalaista. Tavoitteena on kohtuullistaa sähkön siirtohintoja ja leikata siirtoyhtiöiden ylisuuria voittoja.

Nyt eduskuntaan tuleva esitys on muuttunut syksyllä tiedossa olleeseen verrattuna parempaan suuntaan. Siirtohintojen maksimikorotusprosentti on esityksessä laskettu kahdeksaan (nyt 15 %). On hyvä muistaa, että kuluttajan maksamaan siirtohintaan sisältyy kiinteä sähköveron osuus, joten korotusta laskettaessa yhtiön saama verkkopalvelumaksu nousee ja yhtiö hyötyy enemmän kuin korotusprosentti antaisi ymmärtää.

Myös hintoihin vaikuttavaa jakeluyhtiöiden ns. sallitun tuoton laskentaa on muutettu siten, että sallittu tuottoaste asettuu aiempaa alemmas, lähemmäs esim. Ruotsin tasoa. TEM arvioi, että vuonna 2022 se olisi noin neljä prosenttia (2020: 5,73%). Kriittiset asiantuntijat muistuttavat, että sallittu tuotto on vain osa yhtiöiden sallitun liikevaihdon ja kuluttajan maksaman siirtohinnan määräytymistä.

Hintoja hillitsevät myös sääntelymalliin esitettävät muut muutokset (toimitusvarmuusinvestointeihin annettava lisäaika, laskentamallissa käyettyjen yksikköhintojen ja koron muuttaminen vastaamaan todellista tasoa). Tämäkään ei vielä tarkoita, että siirtohinnat laskisivat, joillain yhtiöillä ne myös nousevat, mutta aiempien vuosien tapaisia korotuksia esitetty malli hillitsee.

Sähkön siirtohintojen viimevuosien raju nousu ei selity kuin joiltain osin toimitusvarmuusinvestoinneilla. Vaikuttavampia tekijöitä ovat olleet Energiaviraston 2015-16 muuttama valvontamalli (sallitun liikevaihdon kasvu), joka on sallinut yhtiöille suuret ylivoitot. Kunnallisten yhtiöiden ja valtionyhtiö Fortumin sähköverkkojen (Caruna-kauppa 2013, jota vasemmistoliitto vastusti) myynnit, jotka ovat muuttaneet sähkönsiirron maksimaaliseen yksityiseen voittoon tähätääväksi liiketoiminnaksi. Kaiken taustalla, kehityksen lähtölaukauksena, on myös sähkömarkkinoiden vapauttaminen 1995 alkaen Suomen liittyessä EU:in. On syntynyt tilanne, jossa sijoittajaomisteiset Elenia ja Caruna pitävät hallussaan suurta osaa maan sähkönsiirrosta ja tästä matalariskisestä monopolitoiminnasta on tullut voitontekokone.

Noin kahdeksastakymmenestä sähkönsiirtoyhtiöstä valtaosa on kuitenkin edelleen kuntien omistamia. Sääntelyn kokonaisuudessa on riski siihen, että julkisesti omistettuja sähköverkkoja siirtyy paikallisilla ratkaisuilla yksityisiin käsiin. Tulevina vuosina edelleen heikkenevä kuntatalous antaa myyntejä edistäville oikeistolaisille poliittisille voimille mahdollisuuden ajaa tällaisia ratkaisuja paikallistasolla. Sähkömarkkinoiden sääntelyä kehitettäessä tulisi pyrkiä siihen, että yksityinen voitontavoittelu vähenee ja julkinen omistus vahvistuu. Sähkön kulutus lisääntyy jatkuvasti ja ilman sääntelymallin toistaiseksi mahdollistamia ylivoittojakin sähkön tuotanto- ja jakeluinfra ovat houkuttelevia kohteita sijoittajille.