Arvoisa puhemies! Eduskunnassa olisi viimein aika keskustella Suomen suhtautumisesta ydinaseisiin. Täytyy heti aluksi sanoa, ettei Orpon hallitus ole pitänyt eduskuntaa informoituna asiasta. Vastaamatta on useita kysymyksiä. Osa kysymyksistä liittyy ydinenergialain uudistamiseen ja sen neljänteen pykälään, joka kieltää ydinräjähteiden sijoittamisen Suomeen.

Orpon hallitus on kertonut tuovansa esityksen uudeksi ydinenergialaiksi eduskuntaan loppusyksystä. Lainsäädäntösuunnitelmassa todetaan, että ”ydinräjähdekieltoa on tarpeen arvioida”. Enempää tietoa ei ole toistaiseksi hallitukselta saatu. Useat niin sanotut asiantuntijat ovat kantanaan ilmoittaneet, että uudistettavasta laista pitäisi koko neljäs pykälä poistaa. Tämä tietenkin mahdollistaisi jatkossa ydinräjähteiden sijoittamisen Suomeen.

Siksi kysynkin ensiksikin hallitukselta, aikooko hallitus poistaa ydinräjähteitä koskevan kiellon, joka nykyiseen ydinenergialakiin sisältyy? Ja onko lakiesitys tulossa syksyllä eduskuntaan? Olen tehnyt saman kysymyksen hallituksen ministereille aikaisemminkin, mutta vastausta en ole saanut. Viimeksi tässä keskustelussa pari tuntia sitten ministeri Häkkänen sivuutti kysymyksen aivan kuin ei sitä olisi kuulutkaan.

Toiseksi muistutan myös, että presidentinvaalikampanjan aikana nykyinen presidentti Alexander Stubb kannatti ydinräjähteitä koskevan pykälän poistamista laista. Toinen ehdokas, entinen ulkoministeri Pekka Haavisto vastusti pykälän poistamista.

En ole huomannut, että kumpikaan – Stubb tai Haavisto – olisivat presidentinvaalien jälkeen perusteellisemmin käsitelleet lakiuudistusta. Aivan välttämätöntä olisi tietenkin kuulla presidentin nykyinen kanta. Koska lausuntoja ei ole kuulunut, lienee kanta entinen. Kiinnostavaa olisi myös kuulla kansanedustaja Haaviston kanta. vastustaako hän yhä ydinräjähteiden sijoittamisen kieltävän pykälän poistamista laista.

Kolmanneksi, erityisesti ulkoministeri Elina Valtoselta ja puolustusministeri Antti Häkkäseltä odotan vastausta kysymykseen, onko hallitus keskustellut ydinenergialain uudistamisesta Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan kanssa? Aikaisemmin hallitus on kertonut, että Suomi Naton jäsenmaana aikoo keskustella asiasta liittolaistensa kanssa. Onko tällaisia keskusteluja käyty ja minkälaisiin johtopäätöksiin näissä keskusteluissa on päädytty?

Tiedossa on, että Suomi osallistuu Naton ns. ydinsuunnittelutyöryhmän toimintaan ja on myös osallistunut ydinasesotaharjoituksiin. Tiedossa on sekin, että Suomi on sitoutunut turvaamaan omalla hävittäjäkalustollaan Euroopassa tapahtuvia ydinasekuljetuksia ja on osallistunut myös tätä koskeviin harjoituksiin.

Olisi kohtuullista, että hallitus kertoisi eduskunnalle myös sen, onko Suomen ydinasepolitiikasta ja sen mahdollisista muutoksista keskusteltu Naton Haagin huippukokousta valmisteltaessa.

Totean myös, että jos en saa nyt käytävässä eduskuntakeskustelussa vastauksia tekemääni kysymyksiin, aion jatkossa käyttää myös muita kansanedustajille kuuluvia oikeuksia tietojen saamiseksi. – Kiitos!

Puheenvuoro keskustelussa koskien Puolustuspoliittista selontekoa (VNS 9/2024vp).

Arvoisa puhemies! Sotilasmenojen valtavista lisäyksistä on alettu Suomessakin viimein käymään kriittistä keskustelua. Sitä olisi pitänyt käydä jo viimeistään silloin, kun vauhti alkoi kiihtyä, HX-hanke käynnistyi ja sen tuottama kustannuspaine valtiontalouteen kävi selväksi. Me kriittiset varoitimme kyllä sekä hävittäjälaskusta, jossa piikki jäi eduskunnalta auki, että Nato-jäsenyyden aiheuttamista, vieläkin rajummista sotilasmenojen lisäyksistä. Harva silloin kuunteli, mutta olisiko nyt vihdoin herääminen tosiasioihin tapahtumassa? Kiitos erityisesti edustaja Sarkkiselle hänen tässä edellä käyttämästään puheenvuorosta, jossa hän ansiokkaasti eritteli näiden puolustusmenotavoitteiden varsin laajoja talousvaikutuksia. 

Tämä Naton viiden prosentin menotavoite tarkoittaa Suomelle noin 16 miljardin euron sotilasmenoja tulevaisuudessa. On selvää, ettei siihen ole varaa, mutta rehellisesti on myös myönnettävä, että varaa ei ole edes julkisen talouden suunnitelmassa jo linjattuun kolmen prosentin tasoon, 10—11 miljardiin euroon. Ja jo nykyinen kuuden ja puolen miljardin menotaso on tarkoittanut leikkauksia hyvinvointiin ja koulutukseen. 

Puhemies! Suomessa ei ole juuri lainkaan keskusteltu myöskään siitä, joudummeko me myöhemmin maksamaan Yhdysvalloille sen nyt Suomelle antamasta niin sanotusta turvallisuustuesta. Toistaiseksi ei hallitus ole vastannut tätä koskeviin kysymyksiin. Yhdysvalloilla on ollut Suomessa tosiasiassa pysyvästi asevoimia jo toukokuusta 22 alkaen. Puolustusyhteistyösopimus DCA tuo mukanaan yhä laajemman Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon Suomessa. Suomi on nyt myös osa Yhdysvaltain maailmanlaajuista tukikohtaverkostoa. Yhdysvallat on osallistunut ilmavoimillaan ja drooneillaan myös Suomen itärajan valvontaan jo pitkään. Lisäksi Yhdysvallat sai Suomelta puolustusyhteistyösopimuksen eli DCA-sopimuksen myötä oikeuden sijoittaa asevoimiaan useisiin tukikohtiin eri puolilla Suomea. Yhdysvallat on myös jo sijoittanut aseita ja asejärjestelmiä perusteilla oleviin raskaiden aseiden varastoihin, joita niitäkin rakennetaan eri puolille Suomea. Suomi on saanut Yhdysvalloilta myös tiedustelutietoja. 

Kaikki tämä maksaa, ja nyt on kyse siitä, minkälaisia kustannuksia on muodostunut. Presidentti Trump on pitänyt amerikkalaisjoukkojen sijoittamisessa eri puolilla maailmaa lähtökohtana sitä, että maat, joille Yhdysvallat antaa niin sanottua turvallisuustukea, joutuvat siitä myös maksamaan. Orpon hallitus on toistaiseksi jättänyt kertomatta, minkälaisia keskusteluja Suomi on käynyt Yhdysvaltain kanssa ja onko Yhdysvallat ottanut korvauksia näissä keskusteluissa esille. Joissakin kuulemissani arvioissa on puhuttu jo noin 3 miljardin dollarin suuruisista kustannuksista, joita sotilaallinen yhteistyö Suomen kanssa on Yhdysvalloille maksanut. 

Tiedossa on, että kaikki keskeiset Lähi-idän arabivaltiot, joissa on Yhdysvaltain tukikohtia ja Yhdysvaltain joukkoja, ovat sopineet korvausten maksamisesta. Esimerkiksi vuonna 19 Saudi-Arabian kanssa tehty sopimus kustannusten maksamisesta johti siihen, että Saudi-Arabia maksoi ensimmäisenä eränä 500 miljoonaa dollaria. Korvaus maksettiin joulukuussa 19. Kyse oli presidentti Trumpin ensimmäisellä kaudella tehdystä sopimuksesta. Trump ilmoitti myös, että Saudi-Arabia oli varannut miljardi dollaria korvausten maksamiseen kaikkiaan. 

Muutama viikko sitten, toukokuussa 25, Yhdysvallat ja Saudi-Arabia sopivat siitä, että Saudi-Arabia ostaa aseita Yhdysvalloista peräti 142 miljardilla dollarilla ja korvaa näin Yhdysvaltojen maalle antamaa turvallisuustukea. Kyse ei ollut vain näiden kahden maan keskinäisen historian suurimmasta asekaupasta vaan suurimmasta asekaupasta, joka koskaan on maailmassa tehty. Saudi-Arabian kruununprinssi Muhammad bin Salman kertoi maansa myös sitoutuneen investoimaan Yhdysvaltoihin peräti 600 miljardia dollaria. Saudi-Arabian ohella myös useat muut Lähi-idän arabivaltiot, kuten Qatar, Bahrain, Arabiemiraatit ja Kuwait, ovat sopineet maksavansa korvauksia eri muodoissa Yhdysvalloille siltä saamastaan turvallisuustuesta. Kyse on suoraan rahassa maksetuista korvauksista mutta myös investoinneista Yhdysvaltojen infrastruktuuriin sekä sitoutumisesta ostamaan amerikkalaisia aseita ja asejärjestelmiä. Trumpin hallinnon ensimmäisellä kaudella Yhdysvallat sopi myös Etelä-Korean ja Japanin kanssa maiden maksamista korvauksista Yhdysvalloille. Vuonna 19 Etelä-Korea sitoutui maksamaan 893 miljoonaa dollaria ja Japani 1 700 miljoonaa dollaria. 

Nyt vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat on ottamassa käyttöön maksut turvallisuustuesta yhä useamman maan kanssa. Saattaa olla, että myös Euroopassa Yhdysvaltain Nato-liittolaiset joutuvat Trumpin uuden hallinnon aikana maksumiehiksi. Valitettavasti Orpon hallitus ei ole toistaiseksi kertonut suomalaisille, onko korvauksista jo käyty keskusteluja myös Suomen kanssa. Myöskään oppositiopuolueet eivät tietääkseni ole ottaneet asiaa esille keskusteluissaan pääministeri Orpon ja puolustusministeri Häkkäsen kanssa. Mutta korjatkaa, jos olen tässä asiassa väärässä. — Kiitoksia, puhemies.

Puheenvuoro keskustelussa Puolustuspoliittisesta selonteosta (VNS 9/2024vp).
 

Arvoisa puhemies! Välikysymys on aiheellinen: velka kasvaa ennätysmäisesti. Hallituksen julkisen talouden suunnitelma vuosille 2026—29 osoittaa, ettei hallituksen keskeisin tavoite eli Suomen velkasuhteen taittaminen tule toteutumaan. Velkasuhde lähtee kasvuun heti 2028, ja se pysyy stabiilina vuosina 2026—27 ainoastaan koska valtio tulouttaa yli miljardi euroa Valtion Eläkerahastosta.  

Keskeinen syy epäonnistumiselle on se, että hallitus ei tunnista kokonaiskysynnän merkitystä Suomen taloudelle eikä leikkauspolitiikan negatiivista vaikutusta talouskasvuun. Tutkimuskirjallisuuden valossa on laajasti tunnistettu, että maan velkasuhde usein kasvaa, jos se pyrkii sopeuttamaan matalasuhdanteessa. Näin tapahtui esimerkiksi useassa EU-maassa 2010-luvulla. Suomen suhdannetilanne on edelleen vaikea. Suomen talous supistui vuosina 2023—24. Työttömyys on noussut yli yhdeksään prosenttiin, ja pitkäaikaistyöttömyys lähestyy 90-luvun laman jälkeistä huippua. Velkasuhteen taittaminen edellyttäisi sopeutusten sijasta tarkkaan kohdennettuja ja oikein ajoitettuja elvytystoimia. Valitettavasti hallituksen niin kutsutut kasvutoimet eivät ole kumpaakaan näistä. 

Orpon hallituksen finanssipolitiikka on ollut kiristävää ja talouskasvua kuihduttavaa. Useat hallituksen niin kutsutuista kasvutoimista kohdentuvat suurituloisiin, joilla on alhaisempi rajakulutusalttius kuin pieni- tai keskituloisilla. Suurille yhtiöille ja suurituloisille kohdennetut veronalennukset eivät mene investointeihin tai kulutukseen eivätkä elvytä Suomen taloutta. Ne vähentävät valtion tuloja ja myös lisäävät eriarvoisuutta, joka on jo kasvanut merkittävästi hallituksen mittavien sosiaaliturvaleikkausten seurauksena.  

Samalla kun oikeistohallitus on leikannut koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta, se on lisännyt erittäin rajusti Suomen sotilasmenoja. Julkisen talouden suunnitelmassa sotilasmenoja kasvatetaan erittäin huomattavasti lisää, vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se merkitsee useiden miljardien vuosittaista lisärahoitusta armeijalle. Naton huippukokouksessa määriteltäneen tätäkin korkeampi menotaso, ainakin kolme ja puoli tai jopa viisi prosenttia bruttokansantuotteesta. Taustalla ovat Yhdysvaltain vaatimukset sotilasmenojen kasvattamisesta Naton eurooppalaisissa jäsenmaissa.  

Euroopassa on tapahtunut militaristinen käänne. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on ilmoittanut, että jäsenmaiden sotilasmenot jätetään EU:n velkasääntöjen ulkopuolelle. Komissio on avannut oven EU:n yhteisvelan käyttämiselle asevarusteluja varten. Komissio on myös ilmaissut toiveen, että jäsenmaiden sotilasmenot kasvaisivat 650 miljardiin seuraavan neljän vuoden aikana. SAFE-velkavälineen myötä varaudutaan jopa 800 miljardin sotilasmenoihin. Kaikki tämä tehtäisiin velkasääntöjä keventämällä.  

Sotilasmenojen kasvattaminen lisää Euroopan ja Suomen talouden ongelmia. Euroopan ja Suomen taloudet kaipaisivat erityisesti tuottavia investointeja ja panostuksia koulutukseen, hyvinvointiin ja vihreään siirtymään. Toisin kuin Suomessa annetaan ymmärtää, sotavarustelu ei merkittävästi tue kotimaista tuotantoa tai Suomen taloutta, sillä sotateolliset tuotteet hankitaan lähes yksinomaan ulkomailta. Vaarana on, että kasvavat sotilasmenot syrjäyttävät tarpeellisia investointeja ja aiheuttavat Suomen talouteen huomattavan leikkauspaineen myöhemmin, kun komissio alkaa soveltamaan velkasääntöjä jälleen täysimääräisesti. On selvää, että julkisilla investoinneilla ja panostuksilla koulutukseen ja tutkimukseen sekä toisaalta sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin olisi tosiasiallinen kokonaiskysyntää ja talouskasvua elvyttävä ja velkasuhdetta parantava vaikutus. Toisin on sotilasmenojen kohdalla. Ne eivät tuota, ne tehdään velaksi, ja ne vain syventävät Suomen velkasuota, koska tuottavuus ei niillä kasva. — Kiitos. 

Puheenvuoro välikysymyskeskustelussa Suomen velkaantumisesta.

Arvoisa puhemies! Perustuslain 2 §:n mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Tämän kansanvaltaisuusperiaatteen toteutuminen tulee lainsäädännöllä varmistaa. Peruskysymys kuuluu, kuka valtaa tässä maassa käyttää. Onko valta kansalla, sen valitsemilla edustajilla, vai missä se on? Nyt käsillä olevassa esityksessä on kaksi merkittävää ongelmaa kansanvallan toteutumisen kannalta. 

Ensinnäkin paljon ja oikeutetusti keskustelua on herättänyt vaalirahoituksen avoimuus. Se on parlamentaarisen demokratian ydinasioita. Kansalaisten on pystyttävä arvioimaan, millaisia ovat päättäjien sidonnaisuudet, millaiset tahot valittujen edustajien tukena vaikuttavat. Kysymys on myös siitä, ketkä valtaa tosiasiallisesti käyttävät. 

Vaalirahoituslain ja puoluelain vaalitukia koskevat säännökset, kuten ilmoitusrajat, ovat tässä suhteessa erittäin olennaisia. Kuntavaaleissa ilmoitusraja on nykylain mukaan 800 euroa ja muissa vaaleissa 1 500 euroa lahjoittajaa kohden. Laaja julkinen keskustelu, vaalirahoitusvalvojan säännönmukaiset kannanotot, lukuisat lakialoitteet täällä eduskunnassa ja muun muassa käsillä olevan lakiesityksen valmistelu, kaikki nämä ovat jo pitkään tähdänneet vaalirahoituksen avoimuuden lisäämiseen. Voidaan sanoa, että vaikka nämä ilmoitusrajat ovat pysyneet nimellisesti nykyisellään vuodesta 2009, on vaalirahoituksen avoimuus käytännössä lisääntynyt, tosin vain inflaation verran. Tuokaan muutos avoimuuden suuntaan ei kuitenkaan ole aivan pieni 16 vuoden ajalla. 

Nyt perustuslakivaliokunnan enemmistö on mietinnössään poikennut tästä yleisesti, ainakin puheissa, hyväksytystä avoimuuden linjasta. Valiokunta esittää parlamentaarisen vaalityöryhmän raportista ja oikeusministeriön lainvalmistelusta ja ministeriön vastineessa ilmaisemasta nimenomaisesta kannasta sekä tietenkin hallituksen esityksestä poiketen merkittäviä korotuksia ilmoitusrajoihin vedoten elinkustannusten nousuun. Kuntavaaleissa raja nostettaisiin 1 100 euroon ja muissa vaaleissa 2 000 euroon. Perustuslakivaliokunnan enemmistö siis esittää vaalirahoituksen avoimuuden merkittävää heikentämistä. 

En voi tällaista esitystä hyväksyä. Vaalirahoituksen avoimuutta tulisi parantaa nykyisestä, ei heikentää. Esitänkin, että tällaisia muutoksia ei tehdä vaan lakiehdotukset hyväksytään näiltä osin hallituksen esityksen mukaisessa muodossa. Olen jättänyt vasemmistoliiton edustajana vastalauseen valiokunnan mietintöön. [Puhemies: Kiitoksia!] — Puhemies, jatkan vielä. [Puhemies: Selvä!] 

Nimittäin toinen ja edellistäkin ehkä merkittävämpi, vaikkakin vähemmän huomiota saanut, hallituksen esittämä heikennys on tässä kolmanteen lakiehdotukseen sisältyvä vaalilain 112 §:n muutos. Vaalilaista poistettaisiin eduskuntavaalien ehdokasasettelussa nykyisin pakollinen puolueiden jäsenäänestys. Tämä muutos heikentäisi perustuslaissa taattua kansanvaltaa. Puolueiden jäsenäänestystä koskeva sääntely on ollut voimassa 50 vuotta. Pakollinen jäsenäänestys säädettiin aikanaan, jotta puoluetoiminnan aivan keskeisen tarkoituksen eli eduskuntavaalien ehdokasasettelun kansavaltainen toteutuminen turvattaisiin. Säännös onkin tehokkaasti varmistanut päätösvallan hajautuksen puolueiden jäsenille. Jos tämä pakollisuus nyt poistetaan, on todennäköistä, että valta eduskuntavaalien ehdokasasettelussa keskittyy huomattavasti nykyistä voimakkaammin puolueiden piiri- ja keskusjohdolle. Jatkossa jäsenten suora vaikutusmahdollisuus voitaisiin sivuuttaa. Vaalilain tarkoituksena ei ole ollut antaa määräysvaltaa eri vaalipiirien ehdokkaista puolueen piirijohdolle, saati keskusorganisaatiolle. 

Puhemies! Esityksessä tai valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa ei ole tuotu esiin mitään ongelmia liittyen nykysääntelyyn. Jatkossa oikeusministeriön tehtäväksi jäisi tarkastaa, että puolueiden säännöt toteuttavat kansanvaltaisuutta riittävällä tavalla, kun ja jos jäsenäänestys ei enää olisi jatkossa pakollinen. Hallituksen esityksen perustelut tai valiokunnan kuulemisissa saatu selvitys eivät kuitenkaan juurikaan anna osviittaa siitä, millaisia kirjauksia puolueiden sääntöihin konkreettisesti edellytettäisiin tai millä tavoin oikeusministeriö käytännössä arvioisi ehdokasasettelua koskevien sääntömääräysten riittävyyttä tämän kansanvaltaisuuden turvaamisen näkökulmasta. 

Arvoisa puhemies! Vaalilain 112 §:n muutosesitys on heikosti perusteltu ja täysin tarpeeton. Perustelut eivät selvästikään pohjaa kansanvaltaisuusperiaatteen toteuttamiseen vaan muihin seikkoihin puolueiden päätöksenteon nopeuttamisessa ja tehostamisessa. Tällaiset perustelut eivät kansanvallan kannalta ole hyväksyttäviä. Esitänkin, että jäsenäänestyksen pakollisuutta ei poisteta ja vaalilain 112 § pidetään nykyisellään. Parlamentaarisen demokratian toimivuuden kannalta tämä asia on vieläkin perustavampi kysymys kuin tuo edellä käyty vaalirahoituksen avoimuus, joka sekin on tärkeä. 

Arvoisa puhemies! Edellä sanottuun perustuen teen kirjallisesti toimitetut pykälämuutosehdotukset ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen lakiehdotukseen. — Kiitos. 

Puheenvuoro ja pykäläehdotukset keskustelussa vaalilain ja vaalirahoituslain ym. muuttamisesta (HE 190/2024vp)