Pelätäänkö Suomessa rauhaa?

Arvoisa puhemies! On sanottava suoraan: Suomessa seurataan huonosti Yhdysvaltain ja Venäjän välillä parhaillaan käytäviä neuvotteluja. Monet suomalaiset poliitikot ja valtamedia tuntuvat jopa pelkäävän, että Ukrainan sotaan syntyy lähiaikoina tulitauko ja neuvottelut rauhansopimuksesta Yhdysvaltain johdolla alkavat toden teolla. Tarkoitan neuvotteluja, joissa mukana ovat myös Ukraina ja Euroopaksi nykyisin usein kutsuttu Euroopan unioni sekä tietenkin Venäjä. 

Yhteisymmärrys on Yhdysvaltain neuvottelijoihin kuuluvan Steve Witkoffin mukaan — pankaa, arvoisat edustajat, tämä nimi mieleen — löytymässä Istanbulissa vuonna 22 pidetyn Ukrainan ja Venäjän huippukokouksen tulosten pohjalta. Suomessa vain ani harva näyttää edes tietävän siitä, että Venäjän ja Ukrainan valtuuskunnat pääsivät 22 maaliskuussa yhteisymmärrykseen sodan lopettamisen ehdoista Turkin välittämissä rauhanneuvotteluissa Istanbulissa. 

Sekä Ukrainan että Venäjän valtuuskunnat hyväksyivät noissa neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryspöytäkirjan sodan lopettamisen ehdoista. Itse kerroin yhteisymmärryksestä eduskunnassa käyttämässäni puheenvuorossa jo kaksi vuotta sitten. Puheenvuoroni ei synnyttänyt silloin keskustelua. Ulkoministeri Pekka Haavisto ymmärtääkseni kuitenkin oli saanut Istanbulin huippukokouksen tuloksista tiedon silloiselta Turkin ulkoministeriltä Mevlüt Çavusoglulta. 

Olisi mielenkiintoista kuulla entisen ulkoministerin arvio, mitä mieltä hän on nyt Yhdysvaltain lähtökohdasta pitää Istanbulin neuvottelujen yhteisymmärrystä pohjana myös Ukrainan ja Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa. Istanbulissa saavutettu yhteisymmärrys kaatui myöhemmin Britannian pääministerin Boris Johnsonin ja Yhdysvaltain silloisen presidentin Joe Bidenin vastustukseen. He edellyttivät Ukrainan irtautumista jo sovitusta yhteisymmärryspöytäkirjasta. 

Suomalaismedia ja -poliitikot ovat myös suurin piirtein kokonaan vaienneet siitä, että Yhdysvaltain neuvottelijoihin kuuluva Steve Witkoff totesi viime sunnuntaina nyt oltavan hyvin, hyvin lähellä, siis hyvin, hyvin lähellä Ukrainan sodan lopettamista. Saman totesi viime viikolla myös Yhdysvaltain varapresidentti Vance. Hänen mukaansa Eurooppa on nyt ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen käännekohdassa kohti rauhaa: ”Rauha Euroopassa on vain yhden askeleen päässä.” Vance vastasi myös kysymykseen, miksi Yhdysvallat neuvottelee Venäjän kanssa: ”Kuinka sota voitaisiin lopettaa, jos Venäjän kanssa ei neuvoteltaisi?” Näin hän kysyi todeten välttämättömäksi neuvotella kaikkien niiden kanssa, jotka osallistuvat taisteluihin, mikäli sota halutaan lopettaa. ”Ja tiedän presidentin tekevän näin”, varapresidentti totesi. 

Ehkäpä nyt, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron vahvisti sotatoimien voivan päättyä tulitaukoon jo aivan lähiaikoina, myös Suomen ulkopoliittinen johto uskoo tämän. Valitettavasti Suomen johto ja erityisesti presidentti Stubb näyttävät vieläkin elävän Bidenin hallinnon aikaa. Tämäkin tulee pian muuttumaan, sillä tunnetusti erityisesti Stubb seuraa Yhdysvaltain kulloisiakin linjanvetoja ennemmin tai myöhemmin. 

Witkoff totesi Istanbulin huippukokouksen yhteisymmärryspöytäkirjan olevan siis perusta tulevallekin rauhansopimukselle. Molempien maiden valtuuskuntien puheenjohtajien Istanbulissa nimikirjaimillaan vahvistaman pöytäkirjan keskeisin lähtökohta on Ukrainan pysyminen jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana ja Nato-jäsenyyden ulkopuolella. Samalla sovittiin Ukrainan voivan saada myös turvallisuustakeet ainakin kaikilta YK:n turvallisuusneuvoston pysyviltä jäsenmailta ja jatkavan itsenäisenä ja suvereenina valtiona. Steve Witkoff totesi myös nyt, että Venäjältä ja Ukrainalta kummaltakin vaaditaan myönnytyksiä. Kiitos, puhemies!

Puheenvuoro puolustuspoliittista selontekoa (VNS 9/2024vp) koskevassa keskustelussa.

Jätä kommentti