Me tuemme

Miksi kannattaa äänestää Johannesta:

”Johannes on asiantuntevalla ja aktiivisella toiminnallaan Turun valtuustossa ja eri lautakunnissa saanut monia asioita eteenpäin. Kyvyistä kertoo sekin, että Kuntaliitto on palkinnut hänen tutkielmansa Suomen vuoden kuntagraduna. Politiikassa Johanneksen ajamat asiat kumpuavat vahvalta aatteelliselta pohjalta.”
Tarmo Aaltonen
omaishoitaja

”Johannes on periksiantamaton kaveri. Voi luottaa siihen, että hän tekee asian kuin asian eteen kaiken, mitä ylipäätään on tehtävissä.”
Mikko Ahomäki (sit.), Lieto
AKT osasto 100 Turun seudun linja-autohenkilökunta ry pj.
pääluottamusmies

”Ammattiyhdistysliikkeen iskukyky on näinä aikoina erityisen tärkeää. Heikommassa asemassa olevista on pidettävä huolta. Johannes edustaa työväenluokan arvoja. Olen seurannut läheltä hänen toimintaansa ay-liikkeessä ja kunnallispolitiikassa. Johannes on ansainnut täyden luottamukseni. Kehotan kaikkia äänestämään häntä.”
Ari Airo
Metalli 49:n aulaisäntä
Wallacin pääluottamusmies 1973-1995

”Johannes on perehtynyt lapsiperheiden turvallisen elämän kannalta oleellisiin päivähoidon, koulun ja sosiaaliturvan kysymyksiin. Metalliväen asioita hän tuntee Metalli 49:n tiedottajana. Johanneksen tutkijankyvyt takaavat pätevyyden luottamustehtävissä jatkossakin. Politiikka on kova laji, mutta Johanneksella linja pitää ja pää kestää.”
Markku Alin
sosiaalityöntekijä
valtiotieteen maisteri

”Tarvitsemme oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevia vasemmistolaisia kansanedustajia. Duunareiden puolustajia tarvitaan eduskuntaan, siksi suosittelen Johannesta.”
Mira-Veera Auer
Pam Helsingin Kauppatyöntekijät ry os.001 johtokunnan jäsen

”Asiantuntemusta ja kokemusta päätöksentekoon tarvitaan näinä vaikeina aikoina Suomessa. Johannekselta löytyy kokemusta jo paikalliselta tasolta, joten äänestetään hänet koko Suomen kansan käyttöön.”
Hannu Bildo
isännöitsijä

”Minun valintani on yhteiskunnan muutosvoimista nouseva radikaali vasemmisto. Siksi tuen ja äänestän Johannesta. Tiedän, että hänellä on vankka kokemus kansalaisliikkeiden ja järjestökentän toiminnasta. Kolmannen sektorin yhteisöradio on sekin hänelle tuttu toiminta-alue. Johannes ymmärtää hyvin, että sananvapauteen ja moniarvoisuuteen perustava yhteisöradio on tärkeä väline kansalaisten demokraattisen osallistumisen ja kollektiivisen toiminnan lisäämisessä. Hyvä Johannes!”
Riitta Haapakoski
Kansanedustaja Jyrki Yrttiahon avustaja, HuK
Euroopan Yhteisöradioliiton AMARC Europen varapuheenjohtaja

”Oikeudenmukainen ja tulevaisuuteen suuntaava politiikka ovat Johannes Yrttiahon toiminnan perustana, siksi hän on ehdokkaani eduskuntavaaleissa.”
Aki Haapanen
Putkiasentaja, Rakennusliiton Turun aluejärjestön hallituksen jäsen

”Johannes on meidän eläkeläisten asialla. Hän ajaa myös parempaa työsuojelua ja työturvallisuutta. Eduskunnassa tarvitaan niin työelämässä vielä olevien kuin sen jo jättäneidenkin arjen ymmärtäjää. Äänestämme Johannesta ja luotamme häneen.”
Erkki Haapaniemi
eläkeläinen, hitsaaja, Turun Wärtsilän työsuojeluvaltuutettuna 10 vuotta

”Sairastuessaan ihmisen täytyy päästä lääkäriin kohtuullisessa ajassa, mutta tämä ei vielä takaa hyvää terveydenhoitoa, mikäli ihmisellä ei  ole varaa ostaa lääkärin hänelle määräämiä lääkkeitä. Johannes Yrttiaho ajaa hyviä julkisia palveluja, riittävää toimeentuloa kaikille ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämistä – siksi ääni Johannekselle.”
Tea Haapasaari
myyjä

”Johannes on sydämellään mukana poliittisessa toiminnassa. Sanojensa takana oleva mies.”
Eila Hannula
Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan jäsen

”Johannes työskentelee lapsiperheiden puolesta koko sydämellään.”
Toni Hannula
prosessinhoitaja

”Jämäkkyyttä politiikkaan!”
Tuure Hannula

”Varsinais-Suomi ja Suomi tarvitsevat kansanedustajia, joilla on humanistinen akateeminen koulutuspohja. Näin saavutetaan niitä näköaloja, joilla Suomesta saadaan taas tasa-arvoinen ja inhimillinen valtio. Tämän Johannes osaa.”
Juha Heikkilä, Lieto
FM, Historian, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon lehtori
kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja
seudullisen joukkoliikennelautakunnan jäsen

”Johannes on luottamukseni arvoinen. Hän tuntee sekä lapsiperheiden että myös meidän eläkeläisten asiat.”
Raija Helin
eläkeläinen, hitsaaja ja entinen Turun kaupunginvaltuutettu

”Luin Johanneksen vaalilehteä netissä. Se on erinomainen. Hyvässä mielessä ’vanhanaikainen’. pääpaino on tavallisissa ihmisissä ja heidän ongelmissaan eikä ehdokkaan egossa.”
Asko Helminen
kääntäjä

”Johannes toimii erittäin hyvin Turun kaupunginvaltuustossa, kasvatus- ja opetuslautakunnassa ja monissa muissa luottamustehtävissä. Hänet palkittiin juuri parhaasta kunta-alan gradusta, joten ainesta miehessä on kansanedustajaksi. Johanneksen lupaukset ja teot kulkevat käsi kädessä. Äänestän häntä, äänestä sinäkin!”
Tapio Hurme
eläkeläinen, ent. Turun Kirjatyöntekijäin pj.,
Turun Sanomien pääluottamusmies ja Kirjatyöntekijäin liiton hallituksen jäsen

”Suomalaiset tarvitsevat vasemmistoa. Vasemmisto tarvitsee aitoja vasemmistolaisia. Johannes on tulevaisuuden vasemmistopoliitikko.”
Kalevi Hölttä
oikeustieteen tohtori, ay-lakimies

”Johannes Yrttiaho korostaa lastensuojelun tilanteen parantamista ja perheiden tukemista, ja juuri näistä syistä valitsin hänet ehdokkaakseni.”
Pia Jalkanen
valokuvaaja

”Johannes Yrttiaho on Turun kaupunginvaltuustossa ja eri lautakunnissa vuosia taistellut tavallisen kansan etujen puolesta rikkaiden etuja vastaan. Tiedän hänen jatkavan samalla tavoin eduskunnassakin. Tähdenlennoilla ja omien etujen tavoittelijoilla täytetyn eduskunnan tulokset olemme nähneet ja tunteneet kukkaroissamme. Vaalipäivä on eduskunnan vaihtopäivä. Valloitetaan eduskunta vihdoinkin itsellemme! Minä osallistun valloitukseen äänestämällä oman yhteiskuntaluokkani edustajan, Johannes Yrttiahon, eduskuntaan.”
Tuula Javanainen
Entinen Metalli 49:n toimistonhoitaja

”Tahdon eduskuntaan lisää kansanedustajia, jotka edustavat palkkatyöläisiä ja joilla on tietoa ay-liikkeestä ja työmarkkinoiden toiminnasta. Seuraavalla vaalikaudella toivon, että hallitus pysyy erossa työehtoneuvotteluista ja antaa työmarkkinajärjestöjen hoitaa hommansa. Ei enää kikyjä!”
Martti Juonoja
Turun putkimiesten ammattiosaston puheenjohtaja
Rakennusliiton valtakunnallisen nuorisotyöryhmän jäsen

”Laaja-alaista asiaosaamista, työelämän arjen ja edunvalvontapolitiikan tuntemista sekä ihmislähtöistä arvomaailmaa arvostava saa parhaan takuun äänellensä antamalla sen Johannes Yrttiaholle.”
Jukka Järvenpää, Nousiainen
FM, lukion lehtori
kunnanhallituksen varapuheenjohtaja

”Johannes ajaa työläisten ja eläkeläisten asiaa! Hän perehtyy asioihin hyvin.”
Jarkko Kaislamaa, Turku
Eläkeläinen

”Johannes on ns. jalat maassa oleva tyyppi. Voin luottaa Johannekseen, että hän tuo esille tavallisen työläisen asioita politiikassa. kokemusta löytyy, koska hän on olut vuosia mukana luottamustehtävissä. Johannes on huolissaan terveydenhuollon yksityistämisestä! Lapsiperheiden ja ikäihmisten asiat ovat hänelle tärkeitä.”
Riitta Kallionpää
lähihoitaja
varavaltuutettu

”Johannes on asioihin perehtyvä ja harkitseva. Tulevaisuuden poliitikko.”
Pasi Kankaanpää, Rusko
työsuojelutarkastaja

”Johannes Yrttiaho on toiminut ja toimii eläkeläisten parhaaksi. Tarvitsemme kansanedustajan joka puolustaa eläkeläisiä ja muita heikommassa asemassa olevia.”
Martti Katajainen
Metalli 49 veteraanijaoston puheenjohtaja

”Äänestän eduskuntavaaleissa Johannes Yrttiahoa, koska hän haluaa säilyttää laaja-alaisen sivistysyliopiston, ja koska Johannes vastustaa peruspalveluiden yksityistämistä ja turhia hävittäjähankintoja!”
Riina Keto-Tokoi
FM, projektipäällikkö, väitöskirjatutkija

”Olen seurannut pitkään Johanneksen toimintaa. Hän on luotettava ja ahkera. Ulkopolitiikassa hän kannattaa hyviä naapuruussuhteita, joihin Nato ei sovi.”
Mariitta Korpi
hälytyspäivystäjä (eläkk.)

”Johannes perehtyy hyvin asioihin ja hänellä on selkeä poliittinen linja, johon voi luottaa. Vuosien kokemus monista luottamustehtävistä on tuonut hänelle syvällistä osaamista politiikan tekemisessä. Yhteiskunta tarvitsee nyt kriittisiä ajatuksia sekä uusia näkemyksiä, jotta tasa-arvoinen ja turvallinen hyvinvointi tavoittaa jokaisen terveydenhoitoa tarvitsevan.”
Jukka Kärkkäinen
Turun kaupunginvaltuutettu
sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen
ylilääkäri

”Kansanedustajan on otettava asioista selvää syvällisesti ja laaja-alaisesti. Etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tarvitaan viisautta ja malttia, jota on valitettavan harvalla. Suomi ei ole turvassa Natossa, mutta Venäjä-suhteistaan huolehtien maa voi menestyä. Johannes ymmärtää historian ja geopolitiikan realiteetit. Suosittelen, että äänestät hänet eduskuntaan. Varmasti Nato-vastainen vaihtoehto Varsinais-Suomessa.”
Jaakko Laakso
kansanedustaja 1991-2011

”Olen pitkään seurannut ja tarkkaillut vasemmistolaisen liikkeen nuorison osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan. Tässä yhteydessä olen nähnyt ja kokenut Johannes Yrttiahon taidon ja tarmokkuuden nostaa aloitteillaan ja kannanotoillaan esille ja päätettäväksi lapsiperheille, nuorille ja ikääntyneille tärkeitä sosiaalisia tarpeita ja toiveita. Erityisesti nämä asiat ovat tulleet esille hänen työssään Turun kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa. Tämä todistaa, että hänellä on valmiuksia vielä vaativampien tehtävien suorittamiseen.Johannes Yrttiaho on siis hyvä ehdokas kansanedustajaksi. Suosittelen lämpimästi hänen valitsemistaan ko. tehtävään.”
Ensio Laine
kansanedustaja 1968-1995, valtiopäiväneuvos

”Olen tehnyt yhteistyötä Johanneksen kanssa toimiessani pääluottamusmiehenä. Hän pitää kiinni linjastaan ja ajattelee omilla aivoillaan. Eihän se ole mies eikä mikään, jolla ei ole periaatteita. Suosittelen Johannesta.”
Veijo Laukkanen
pääluottamusmies
Trafotek

”Johannes on paras jatkamaan Jyrkin erinomaista työtä eduskunnassa. Johannes tietää myös omakohtaisesti kolmen lapsen isänä lapsiperheiden ahdingon ja sen, mitä palveluihin ja sosiaaliturvaan jo tehdyt ja ensi eduskuntakaudella uhkaavat leikkaukset tarkoittavat perheiden arjessa. Tiedän, että hän ei leikkauksia hyväksy.”
Seppo Leino, Kaarina
tukiryhmän vetäjä, koneistaja Metalli 49:n pj. 1991-1998

”Olen seurannut Turun politiikkaa eikä siellä näytä kok-sdp-vihreät -yhteistyö vuosien saatossa menneen kuin huonompaan suuntaan. Johannes on toiminut erinomaisesti Turun kaupungin luottamustoimissa ja ajanut vasemmistopolitiikkaa sekä tavallisten ihmisten asiaa juuri kuten pitää. Hän esittää asiat selkeästi. Tällaisia edustajia Vasemmistoliitto tarvitsee Suomen kansan asioita ajamaan. Olen varma, että Johanneksesta Vasemmistoliitto saa hyvän kansanedustajan Li:n kaveriksi!”
Heikki Lehtinen
Someron kunnanvaltuutettu (10. kausi)
rakennusinsinööri, urakoitsija
Someron Voiman varapuheenjohtaja

”Varhaiskasvatuksessa työskentelevänä arvostan Johanneksen perhepolitiikkaa ja työelämän ymmärrystä.”
Kai Lindén, Kaarina/Piispanristi
Päiväkotiavustaja

”Edustajassa merkitsee mielestäni muukin kuin puheet ja aatteet: siksi tuen Johannes Yrttiahoa eduskuntavaaleissa. Tiedän saavani edustajan joka tekee työtä puheiden lisäksi. Hänen väsymätön paikallinen työnsä on todistanut, että hän ottaa selvää ja perehtyy asioihin, sekä hoitaa asioita eteenpäin. Hän on ehdokas paikallaan kun pelkät 9 hyvää ja 10 kaunista ei riitä.”
Inka-Emilia Lindström
Viittomakielen ohjaaja

”Turussa syksyn 2014 talouden säästötoimet kohdistettiin päiväkoteihin ja lähikouluihin. Epärealistiset säästötavoitteet olisivat toteutuessaan merkittävästi haitanneet lasten tasapainoista kasvua sekä lapsiperheiden elämää. Johannes Yrttiahon aktiivinen toiminta ja hyvä asiantuntemus kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä kaupunginvaltuustossa edesauttoi ratkaisevasti siinä, että suunnitellut säästötoimet, lähikoulujen ja päiväkotien lakkautukset, eivät toteutuneet niin raskaina kuin pelättiin.”
Alpo Lähteenmäki, Turku
kaupunginvaltuutettu

”Olen oppinut tuntemaan Johanneksen luotettavana ja taitavana toverina, jonka linja pitää aina. Rauhallisuus ja harkinta yhdistettynä sydämellä tehtyyn työhön on lyömätön yhdistelmä kun luodaan vasemmistolaista tulevaisuuden politiikkaa.”
Riku Manni, Lieto
FM, historian ja yhteiskuntaopin lehtori
työsuojeluvaltuutettu

”Johannes Yrttiaho on pienen ihmisen asialla, perheiden puolestapuhuja ja muutoksentekijä. Johannes on aidosti kiinnostunut perheiden tilanteesta ja päivähoidon yksityistämisen vaikutuksesta tasa-arvoon. Perheenisänä Johannes on kokenut lapsiperheiden tukien tason karun todellisuuden. Hän ymmärtää perheiden tilanteet. Johannes taistelee jokaiselle kuuluvien oikeuksien puolesta.”
Essi Miettinen, Raisio
hoitovapaalla oleva päiväkotityöläinen

”Pohjoisen miehenä olen seurannut Johanneksen työtä tavallista tarkemmin. Hän on vakuuttanut minut osaamisellaan ja ahkeruudellaan.”
Markus Mustajärvi
kansanedustaja

”Suosittelen Johannes Yrttiahoa lasten, vanhusten ja ammattiyhdistysväen edustajana eduskuntaan.”
Aira Mäkelä
eläkeläinen, nosturinkuljettaja

”Johannes on ahkera. Hän perehtyy asioihin. Pysyy asialinjalla.”
Marketta Mätäsaho
kustannuslaskija, hortonomi
yo-merkonomi

”Suosittelen, että äänestät Johanneksen kansanedustajaksi.”
Elina Nieminen
Tutkimussihteeri, FM

”Johanneksen asiallisuus ja kyky ymmärtää ovat vakuuttaneet minut kannattamaan häntä kansanedustajaksi.”
Marja Nissilä
ostaja, toimistonhoitaja vt.

”Johannes tuntee tavallisen työttömän ja työläisperheen ahdingon, ostovoiman jatkuvan heikkenemisen vaikutukset ihmisten elämään. Koska mm. nämä ovat epäkohtia, joiden korjaamista pidän tärkeänä, annan tukeni ja ääneni ehdottomasti Johannekselle.”
Harri Nummela, Turku
levyseppä, pääluottamusmies, Mobimar

”Valinnanvapauden mahdollistava kohtuuhintainen asuminen on ihmisen perusoikeus. Se on hyvää vauhtia karkaamassa monien ulottumattomiin. Valtiovallan pitää toimillaan hillitä tämänsuuntaista kehitystä, eikä olla lisäämässä asumisen kuluja. Tiedän Johanneksen toimivan myös tämän perusoikeuden puolesta ja siksi äänestän hänet eduskuntaan ja suositan sinunkin toimivan niin.”
Lauri Numminen, Mynämäki
valtuutettu, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja
omakotiyhdistyksen puheenjohtaja
Rakennusliiton aktiivi ja teatteriharrastaja

”Johannes on suoraselkäinen vassari, joka tuntee niin koulumaailman ongemat kuin myös metalliduunarienkin ongelmat. Hän ei hypi porvarin pillin tahtiin.”
Reijo Nylander
varapääluottamusmies ja  1.  varatyösuojeluvaltuutettu, Fläkt Woods
Metalli 49:n varapuheenjohtaja

”Johanneksessa on arjen ”teräsmiesainesta”. Hän tarttuu epäkohtiin rohkeasti ja pyrkii kaikin tavoin ongelmien korjaamiseen. Erityisesti hän huolehtii perheiden asioista ja on kasvatus- ja opetuslautakunnassa toiminut uutterasti mm. koulujen ja päiväkotien leikkauksia ja lakkautuksia vastaan. Johannes on myös kirjastojen ja kulttuurin ystävä. Se ilahduttaa minua suuresti. Hän toimii sen puolesta, että lähikirjastoverkostot säilyvät eikä esimerkiksi itsepalvelukirjastojen määrä enää kasvaisi.”
Riikka Oksanen
VTM, kulttuurituottaja

”Seurattuani jo pitkään Johanneksen poliittista toimintaa, olen vakuuttunut siitä, että hän on pätevä kansanedustajaksi. Hänen työelämän tuntemuksensa ja perehtyneisyytensä talouspolitiikan kiemuroihin ovat esimerkillisiä, eikä hänen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tajunsa petä koskaan.Linjakas ehdokas vasemmalta! Sitäpaitsi Johannes on muutenkin mukava mies.”
Jaakko Palviainen
työtön

”Ääni Johannekselle on ääni rauhantyölle ja solidaarisuudelle. Johannes ei arkaile puhua kipeistäkään asioista. Hän on asialleen omistautunut ja hyvin määrätietoinen!”
Marko Pekkarinen
Sauvon Vasemmiston pj.

”On aika lopettaa koko ajan oikealle ajava kompromissien tehtailu, kääntää kurssi ja politiikan fokus vahvemmin heikomman puolelle; heikompien heitteille jättämisellä Suomi ei nouse! Johannes tekee vahvaa työtä vankalla arvopohjalla paremman perusturvan ja työelämän puolesta!”
Janne Pinomäki
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja

”Tunnen Johanneksen monen vuoden takaa. Arvostan suuresti hänen tinkimättömyyttään ja oikeudenmukaisuuttaan. Johannes on kaupunginvaltuutettuna tehnyt loistavaa työtä turkulaisten hyväksi. Hän on myös kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä väsymättä puolustanut lasten ja vanhempien oikeuksia päiväkotien ja koulujen lakkauttamista vastaan. Entisenä opiskelija-aktivistina minua ilahduttaa todella paljon myös Johanneksen selkeä ja humaani näkemys koulutuspolitiikasta. Haluan, että hän jatkaa hyvää työtään myös eduskunnassa.”
Eva-Liisa Raekallio
opetusalan pätkätyöläinen Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallituksen jäsen ja ekologiaryhmän pj.
Vasemmistoliiton koulutus- ja tiedepoliittisen työryhmän jäsen

”Olen tehnyt Johanneksen kanssa yhteistyötä Vasemmistoliiton piirijärjestössä ja puoluevaltuustossa. Hänellä on täydet valmiudet kansanedustustyöhön. Tiedän Johanneksen suoriutuvan tehtävästä vasemmistolaisten ja työväenliikkeen periaatteiden mukaisesti erittäin hyvin.”
Hannu Raittola
Naantalin kaupunginvaltuutettu
ammatinopettaja, eläkkeellä

”Johanneksella on laaja tietämys ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta. Hän tuntee laajasti myös kunta-alaa, josta osoituksena on hänen gradunsa saama palkinto. Mikä tärkeintä, hän ei ole politiikan tuuliviiri.”
Jorma Rintamaa, Kaarina
pääluottamusmies, Fläkt Woods

”Seuraan päivän politiikkaa lehdistä ja viestimistä. En ole koskaan äänestänyt tiettyä puoluetta vaan henkilöä, jonka toiminta on mielestäni vaalikauden aikana ollut äänestämisen arvoista. Arvostan poliittista tahtoa ja kykyä hoitaa yhteisiä asioita. Luottamusta herättää tietysti se että puheet eivät ole pelkkiä puheita, vaan tekoja, jotka vaikuttavat myönteisellä tavalla yhteisömme ja koko yhteiskunnan tulevaan kehitykseen. Johannes Yrttiaho on henkilö, joka on lunastanut vaalikauden aikana nämä ehdokkaalle asettamani vaatimukset, ja Johannesta tulen äänestämään myös tulevissa eduskuntavaaleissa. Johannes Yrttiaho on mielestäni oikea henkilö tulevaan eduskuntaan, jossa linjauksia tullaan tekemään päivähoidosta, koulutuksesta, työelämän kehittämisestä ja vanhusten hoidosta.”
Eija Ruoho
kuvataiteilija AMK

”Tulevaisuudesta kiinnostuneena kansalaisena ja pienyrittäjänä minua kiinnostaa erityisesti kunnollisen perustulon, kaupunkipyöräilymahdollisuuksien ja vastuullisen ympäristöpolitiikan eteenpäin vieminen.”
Olli Sallinen
muotoilija ja yrittäjä

”Johannes on harvinaisen periaatteellinen ihminen, joka tekee, mitä lupaa. Hän on osoittanut kykynsä mm. Uusi Päivä -lehden päätoimittajana ja valtuustoryhmän sihteerinä. Ja erityisesti kunnostautunut lasten ja nuorten kasvatuksen ja koulutuksen puolestapuhujana.”
Reijo Salmi
biologian ja maantiedon lehtori (eläkk.)

”Johannekselle politiikka ei ole stubbilaista selfie-hassuttelua ja itsensä brändäämistä, vaan tavoitteellista toimintaa paremman työelämän, sosiaaliturvan, hyvinvointipalvelujen ja ympäristön puolesta. Johannes Yrttiahosta saamme eduskuntaan älykkään, ahkeran, johdonmukaisen ja vakavuudella työhönsä suhtautuvan parlamentaarikon, jonka poliittinen linja pitää ja hermot kestävät kovatkin paineet. Varma valinta, suosittelen lämpimästi.”
Elina Sandelin, Turku
kaupunginvaltuutettu
erityislastentarhanopettaja ma.

”Vaadin ehdokkaalta älyä, elämänkokemusta ja rohkeutta. Haluan eduskuntaan ihmisen, jonka tiedän olevan tarpeeksi rohkea puolustaakseen mielipiteitään ja arvojaan. Joka tekee työtä sydämellään, eikä hamua vain turhaa julkisuutta. Pidän tärkeänä, että ehdokas on koulutuksen tuoman tiedon ja näkemyksen lisäksi haalinut jo elämänkokemusta ja tietää oikeasti, mitä lapsiperheiden arkeen kuuluu. Haluan ehdokkaan, johon voin luottaa niin perhepoliittisissa kuin työelämäänkin liittyvissä kysymyksissä. Siksi annan ääneni Johannekselle.”
Eeva Simola
tiedottaja
Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos

”Johannes on asioihin perehtynyt ja osaava nuori perheen isä. Hänen arvonsa ovat kohdallaan. Johanneksella on kaikki edellytykset hoitaa meidän tavallisten ihmisten asioita.”
Anne Sinilaakso
Raision sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen, yrittäjä

”Johannes Yrttiahosta saamme oikeudenmukaisen ja luotettavana kansanedustajan. Hän on oikea henkilö puolustamaan lapsiperheitä, työntekijöiden etuja sekä eläkeläisten toimeentuloa ja vanhuspalveluja. Johannes on perehtynyt koko sosiaalipuolen ”viidakkoon”. Hän ajattelee omilla aivoillaan, eikä toimi muiden sanelukoneena.”
Risto Soukka, Loimaa
koneistaja, eläkeläinen

”Johannes on lujatahtoinen, luotettava ja periaatteellinen. Hänellä on taito paneutua asioihin ja toimia päämäärätietoisesti tavoitteiden puolesta.”
Päivi Takkinen
lastensuojelun perheohjaaja
Turun kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan jäsen

”Eduskunnassa avustajanani 2010-2011 toiminut Johannes Yrttiaho on työteliäs, luotettava ja asioihin hyvin perehtyvä toveri. Suosittelen hänen äänestämistään.”
Esko-Juhani Tennilä
kansanedustaja 1975-2011

”Ei leikkauslistoille. Nyt tarvitaan tinkimätöntä sosiaalisten etujen puolustajaa. Johannes Yrttiaho tulee olemaan luottamuksemme arvoinen kansanedustaja.”
Seppo Tuomisto
Metalli 49 ay-veteraaneissa toimiva aktiivinen eläkeläinen

”Johannes ymmärtää, että rauha ei ole itsestäänselvyys ja vastustaa jämäkästi asevarustelua ja Natoon hivuttautumista. Tulevana kuvataiteilijana minulle on tärkeää, että Johannes taistelee sen puolesta, että jokaisella olisi mahdollisuus toimeentuloon ja hyvään elämään, mutta samalla ymmärtää taiteen ja kulttuurin arvon sekä pitää huolen, ettei taiteen tekeminen ja kokeminen ole pelkästään eliitin etuoikeus.”
Venla Torppa
kuvataiteen opiskelija

”Työttömyysturvan leikkaukset ajavat työttömiä entistä ahtaammalle. Työttömyysturvaa ei saa leikata. Tiedän, että Johannes puolustaa eduskunnassa ihmisten oikeutta kunnolliseen sosiaaliturvaan myös työttömyyden kohdatessa.”
Anu Tuovinen
toimistonhoitaja
Metalli 49

”Johannes eduskuntaan! Näin voin luottaa siihen, että yhteiskuntamme epäkohtiin puututaan oikeasti ja kunnolla. Johanneksella on vankka tietämys pieni- ja keskituloisten asioista maassamme. Hänellä on näihin ongelmiin korjauskeinot, ja niihin tulee panostaa – ei hävittäjiin. ”
Eveliina Tyyskänen, Loimaa
Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja
Sairaanhoitaja

”Kun sopuleina kulkeva porukka hyväksyy budjettileikkauksia ja rikkaille verohelpotuksia eduskunnassa, on jonkun osattava kysyä ja laskea, mitä ne merkitsevät tavalliselle ihmiselle: mitä leikkaukset merkitsevät työttömien, koululaisten tai vanhusten elämälle tai maanteiden kunnolle. Lahjakas nuori tutkija Johannes Yrttiaho ymmärtää päätösten seuraukset ja uskaltaa vastustaa rikkaita suosivaa kansantulon jakoa. Hänen tutkijauransa taustalla on pitkä toiminta turkulaisen metalliporukan keskuudessa ja siinä ryhmässä on pakko oppia olemaan luotettava ja myös neuvotteleva, siksi ääni Johannekselle.”
Päivi Uljas
FT, kansalaisaktiivi

”Eduskunnassa tarvitaan tulevalla vaalikaudella kunta-alan asiantuntemusta. Johanneksella sitä on. Ja Yrttiahoon olemme tottuneet luottamaan.”
Kari Vesasto, Raisio
pääluottamusmies

”Työehtoshoppailulle stoppi! Henkilöstölle on saatava todellinen vaikutusmahdollisuus oman työn ja työyhteisön kehittämiseen. Työsuhdeturvan kehittäminen lainsäädäntötyössä vaatii laaja-alaista osaamista. Tiedän, että Johanneksella on tietotaito hallussa, tuen hänen valintaansa eduskuntaan kevään 2015 vaaleissa.”
Pertti Vuorio
Työyhteisökouluttaja

”Johannes on osoittanut käytännön työssä Turun valtuustossa ottavansa heikoimmat huomioon. Hän on puolustanut tuloksellisesti mm. kehitysvammaisten oikeutta opiskella työväenopistolla. Hän on toiminut varhaiskasvatuksen ja opetuksen puolestapuhujana Turussa. Hän on oikea ihminen jatkamaan asioiden hoitoa eduskunnassa.”
Maija-Liisa Välimäki
MMM, kouluttaja

”Johanneksen poliittinen kokemus ja kantti on nuoremmassa polvessa ylivoimainen. On helppo yhtyä Johanneksen tukijoukkojen tunnuksen: ’Linja pitää!’”
Jyrki Yrttiaho
kansanedustaja

”Tunnen Johanneksen Varsinais-Suomen Vasemmistonuorista, jossa vaikutimme yhtä aikaa vuosina 2006-08. Tuolloin osallistuin kuntavaaleihin ja pääsin läpi Somerolla. Hermoilin jo ehdolle asettuessani, miten pärjäisin. Johannes neuvoi minua luottamaan itseeni ja pitämään mielessäni ne asiat, joita ajan. Vaikka asioiden eteenpäin vieminen on hidasta, kärsivällisellä ja määrätietoisella etenemisellä pääsee tavoitteisiinsa. Hän neuvoi myös, ettei kaikkiin tarjouksiin politiikassa kannata tarttua, vaikka ne vaikuttaisivat houkuttelevilta, vaan tulisi yrittää nähdä kokonaisuus. Nämä neuvot ovat olleet tärkeitä. Johanneksella on jalat maassa ja sydän paikallaan. Luotan, että hän tekee arvojensa mukaista politiikkaa tavalla, joka tuottaa tuloksia.”
Leila Åkerlund, Salo
Someron kaupunginvaltuutettu 2008-12